Sosiaalinen tuki ja toimijuus ilman perhettään Suomessa asuvien maahanmuuttajanuorten kokemuksissa
Rantakokko, Valtteri (2019)
Rantakokko, Valtteri
2019
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2019053013436
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2019053013436
Tiivistelmä
Suomeen on tullut 2010-luvulla paljon alaikäisiä turvapaikanhakijoita ilman perhettään. Täysi-ikäistyttyään he aloittavat itsenäisen elämän ja pyrkivät kotoutumaan ja rakentamaan tulevaisuuttaan Suomessa ilman läsnä olevan perheen tukea. Kotoutumisprosessi kytkeytyy tiiviisti arjen hyvinvointiin ja siinä on kyse toimijuuden vahvistumisesta, kun yksilö muodostaa elämää uudessa maassa. Arjen hyvinvointi muotoutuu vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa ja siihen vaikuttaa yksilön saama sosiaalinen tuki.
Opinnäytetyöni tavoitteena on selvittää, millaisia sosiaalisen tuen lähteitä ja muotoja kohderyhmällä on ja millaisia merkityksiä he niille antavat. Lisäksi tavoitteena on tutkia, millä tavalla erilaiset sosiaalisen tuen osa-alueet kuten perhe, vertaistuki tai kotouttamispalvelut muovaavat kohderyhmän toimijuuden kokemusta osana kotoutumisprosessia ja arjen hyvinvoinnin rakentumista.
Lähestyn aihetta haastattelemalla Oulun Vuolle Setlementin asumisohjauksen piirissä olevia Suomeen yksin tulleita 18-19-vuotiaita nuoria. Opinnäytetyöni tarkoituksena on tuottaa ajankohtaista kokemuspohjaista tietoa kohderyhmän sosiaalisen tuen tarpeesta, saada nuorten oma ääni kuuluviin ja nähdä heidät aktiivisina sosiaalisina toimijoina sen sijaan, että heidät nähtäisiin ainoastaan kotouttamistoimien kohteina.
Haastattelut osoittivat, että sosiaalisen tuen lähteistä perhe oli monelle nuorelle tärkeä voimavara, mutta se aiheutti myös huolta ja ikävää, jotka heikensivät arjen jaksamista. Yhteydet suomalaisiin olivat hyvin ohuet ja omanmaalaiset ystävät toimivat useimmille arjessa tärkeimpänä sosiaalisena tukena. Asumisohjaus ja opetus antoivat itsenäiseen asumiseen ja opiskeluun liittyvää tiedollista tukea, joka on kotoutumisen kannalta tärkeää. Kotoutuakseen Suomeen, yksintulleet nuoret tarvitsevat kuitenkin monipuolisempaa, yksilön tarpeet huomioivaa emotionaalista tukea, joka vahvistaa toimijuutta ja mahdollistaa todellisen osallisuuden ja kuulumisen kokemuksen syntymisen suhteessa uuteen asuinmaahan.
Opinnäytetyöni tavoitteena on selvittää, millaisia sosiaalisen tuen lähteitä ja muotoja kohderyhmällä on ja millaisia merkityksiä he niille antavat. Lisäksi tavoitteena on tutkia, millä tavalla erilaiset sosiaalisen tuen osa-alueet kuten perhe, vertaistuki tai kotouttamispalvelut muovaavat kohderyhmän toimijuuden kokemusta osana kotoutumisprosessia ja arjen hyvinvoinnin rakentumista.
Lähestyn aihetta haastattelemalla Oulun Vuolle Setlementin asumisohjauksen piirissä olevia Suomeen yksin tulleita 18-19-vuotiaita nuoria. Opinnäytetyöni tarkoituksena on tuottaa ajankohtaista kokemuspohjaista tietoa kohderyhmän sosiaalisen tuen tarpeesta, saada nuorten oma ääni kuuluviin ja nähdä heidät aktiivisina sosiaalisina toimijoina sen sijaan, että heidät nähtäisiin ainoastaan kotouttamistoimien kohteina.
Haastattelut osoittivat, että sosiaalisen tuen lähteistä perhe oli monelle nuorelle tärkeä voimavara, mutta se aiheutti myös huolta ja ikävää, jotka heikensivät arjen jaksamista. Yhteydet suomalaisiin olivat hyvin ohuet ja omanmaalaiset ystävät toimivat useimmille arjessa tärkeimpänä sosiaalisena tukena. Asumisohjaus ja opetus antoivat itsenäiseen asumiseen ja opiskeluun liittyvää tiedollista tukea, joka on kotoutumisen kannalta tärkeää. Kotoutuakseen Suomeen, yksintulleet nuoret tarvitsevat kuitenkin monipuolisempaa, yksilön tarpeet huomioivaa emotionaalista tukea, joka vahvistaa toimijuutta ja mahdollistaa todellisen osallisuuden ja kuulumisen kokemuksen syntymisen suhteessa uuteen asuinmaahan.