Miksi maalata? : Dikotomian merkitys nykytaiteessa
Hämäläinen, Elisa (2019)
Hämäläinen, Elisa
2019
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2019052110970
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2019052110970
Tiivistelmä
Opinnäytetyön aiheena oli tutkia dikotomian merkitystä nykytaiteessa. Lähtökohtana oli maalaamiseen kohdistuva retorinen kysymys, jonka kautta tutkittiin käsitteen ja taidon vastakkainasettelua. Tämän seurauksia nykytaiteeseen käsiteltiin osiossa, jossa käydään läpi vaikutuksia taiteen tekijän yksilötasolta kohti taiteen instituutioiden tasoja.
Toisessa osassa käsiteltiin valikoidun retorisen kysymyksen taustaa taidehistorian vaiheissa, jossa käsitys taideteoksen ajankohtaisuudesta nostettiin määrittäväksi tekijäksi. Kahtiajakoon liittyy romantiikan ajan käsitys luovasta nerosta, joka on yhä voimassa oleva käsitys. Dikotomian asema vakiintui taiteen eri osa-alueille, jolloin seuraukset olivat kauaskantoiset yhä nykypäivään asti. Ajankohtaisuuden määrittäminen on haastavaa, jolloin ajankohtaisuus on alisteinen instituutioiden merkityksiä määrittävälle vallalle.
Kolmannessa osassa käsiteltiin ajankohtaisuuden käsitteen seurauksia nykytaiteessa. Esimerkkinä käytettiin kulttuurillisen imperialismin jatkumoa johon kiertyy jälleen instituutioiden määrittävä valta. Yhteiskunnallisilla voimilla on suuri vaikutus taiteilijan työn ja aseman muutokseen. Tähän liittyy luovan neron käsite, joka jatkuu nousevana yksilöllisyytenä asettaen taiteilijan prekaariseen yhteiskunnalliseen asemaan.
Neljännessä osiossa tutkittiin taiteilijan työn muutosta ja kuinka dikotomia liittyy siihen. Loppupäätelmänä esitettiin kuinka taiteilijan työlle on ollut perinteisesti keskeistä monialaisuus, joten perinteiden ymmärtäminen ja oppiminen on hyödyllistä taiteen tekijälle. Uutena roolina on syntynyt tutkiva taiteilija, jossa kiteytyy monialaisuuden yhteiskunnallinen voima. The purpose of this thesis was to explore the implications of dichotomies in con-temporary art. Dichotomies were explored through a rhetorical question aimed to-wards painting which divides concept and craft as opposite ideas. Implications of this dichotomy was dealt in a section which handles various implications from the level of individual artist all the way to institutional levels.
The second section of this thesis explored backgrounds of a selected rhetorical question through art history where the notion of relevance was raised as a predomi-nant factor. Romanticism is related to this dichotomy through the idea of a creative genius which continues to be relevant. The results of the dichotomy settling in vari-ous aspects of art were far reaching all the way to present day. Defining relevance faces challenges which result in idea of relevance being subjected to definitive power of institutions.
The third section of this thesis deals with effects of the notion of relevance in con-temporary art. The selected example is the continuum of cultural imperialism around which defining power of institutions interlope. Societal forces have signifi-cant impact on the changes in artistic work and it’s precarious societal position.
The fourth section explores changes in artistic work and how the dichotomy relates to it. Final conclusion states how multidisciplinarity has traditionally been regarded as crucial to artistic work which means that learning and understanding traditions is important to artists. The societal strength of multidisciplinarity emerges in the new role of researching artist.
Toisessa osassa käsiteltiin valikoidun retorisen kysymyksen taustaa taidehistorian vaiheissa, jossa käsitys taideteoksen ajankohtaisuudesta nostettiin määrittäväksi tekijäksi. Kahtiajakoon liittyy romantiikan ajan käsitys luovasta nerosta, joka on yhä voimassa oleva käsitys. Dikotomian asema vakiintui taiteen eri osa-alueille, jolloin seuraukset olivat kauaskantoiset yhä nykypäivään asti. Ajankohtaisuuden määrittäminen on haastavaa, jolloin ajankohtaisuus on alisteinen instituutioiden merkityksiä määrittävälle vallalle.
Kolmannessa osassa käsiteltiin ajankohtaisuuden käsitteen seurauksia nykytaiteessa. Esimerkkinä käytettiin kulttuurillisen imperialismin jatkumoa johon kiertyy jälleen instituutioiden määrittävä valta. Yhteiskunnallisilla voimilla on suuri vaikutus taiteilijan työn ja aseman muutokseen. Tähän liittyy luovan neron käsite, joka jatkuu nousevana yksilöllisyytenä asettaen taiteilijan prekaariseen yhteiskunnalliseen asemaan.
Neljännessä osiossa tutkittiin taiteilijan työn muutosta ja kuinka dikotomia liittyy siihen. Loppupäätelmänä esitettiin kuinka taiteilijan työlle on ollut perinteisesti keskeistä monialaisuus, joten perinteiden ymmärtäminen ja oppiminen on hyödyllistä taiteen tekijälle. Uutena roolina on syntynyt tutkiva taiteilija, jossa kiteytyy monialaisuuden yhteiskunnallinen voima.
The second section of this thesis explored backgrounds of a selected rhetorical question through art history where the notion of relevance was raised as a predomi-nant factor. Romanticism is related to this dichotomy through the idea of a creative genius which continues to be relevant. The results of the dichotomy settling in vari-ous aspects of art were far reaching all the way to present day. Defining relevance faces challenges which result in idea of relevance being subjected to definitive power of institutions.
The third section of this thesis deals with effects of the notion of relevance in con-temporary art. The selected example is the continuum of cultural imperialism around which defining power of institutions interlope. Societal forces have signifi-cant impact on the changes in artistic work and it’s precarious societal position.
The fourth section explores changes in artistic work and how the dichotomy relates to it. Final conclusion states how multidisciplinarity has traditionally been regarded as crucial to artistic work which means that learning and understanding traditions is important to artists. The societal strength of multidisciplinarity emerges in the new role of researching artist.