Polyureapinnoitteiden vertailu eri alustoilla
Kortesmaa, Esa-Pekka (2019)
Kortesmaa, Esa-Pekka
2019
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2019052010736
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2019052010736
Tiivistelmä
Tämä insinöörityö tehtiin toimeksiantona FSP Finnish Steel Painting Oy:lle. Työn tavoitteena oli saada lisää tietoa polyureapinnoitteiden tartuntaominaisuuksista erilaisilla alustoilla sekä korjatussa pinnoitteessa. Testattavana oli kolmen eri valmistajan polyureapinnoitejärjestelmiä. Pinnoitteita testattiin neljällä eri alustamateriaalilla, jotka olivat teräs, betoni, lasikuitu ja vaneri.
Pinnoitteista testattiin aluksi tartuntalujuus irtivetokokeella, jonka tuloksia käytettiin vertailukohtana muihin testeihin. Upotusrasitusta testattiin kolmessa eri nesteessä, jotka olivat natriumhydroksidiliuos, rikkihapokeliuos ja vesi. Upotuksen jälkeen pinnoitteista tutkittiin mahdollinen rakkuloituminen ja tartuntaominaisuuksien muutokset.
Yhtenä tutkimuksen kohteena oli polyurean korjauspinnoitus. Tämä testi simuloi tilannetta, jossa vanhaan polyurealla pinnoitettuun kohteeseen tehdään muutoksia tai korjauksia ja uudelleenpinnoitus tehdään kohteessa kentällä. Pinnoitetta vanhennettiin ensin QUV-olosuhdekaapissa, minkä jälkeen vanhennetulle pinnalle levitettiin uusi pintakerros kunkin valmistajan suosittelemalla tuotteella.
Testeistä saatujen tulosten perusteella vertailtiin eri valmistajien polyureajärjestelmien paremmuutta. Testeistä saatuja tuloksia voidaan pitää suuntaa antavina, koska tarkkoja tuloksia varten testejä olisi pitänyt suorittaa huomattavasti enemmän. Polyureajärjestelmiin tutustumisen perusteella voidaan todeta polyureapinnoitteiden olevan varteenotettava vaihtoehto teollisuuden tarpeisiin.
Pinnoitteista testattiin aluksi tartuntalujuus irtivetokokeella, jonka tuloksia käytettiin vertailukohtana muihin testeihin. Upotusrasitusta testattiin kolmessa eri nesteessä, jotka olivat natriumhydroksidiliuos, rikkihapokeliuos ja vesi. Upotuksen jälkeen pinnoitteista tutkittiin mahdollinen rakkuloituminen ja tartuntaominaisuuksien muutokset.
Yhtenä tutkimuksen kohteena oli polyurean korjauspinnoitus. Tämä testi simuloi tilannetta, jossa vanhaan polyurealla pinnoitettuun kohteeseen tehdään muutoksia tai korjauksia ja uudelleenpinnoitus tehdään kohteessa kentällä. Pinnoitetta vanhennettiin ensin QUV-olosuhdekaapissa, minkä jälkeen vanhennetulle pinnalle levitettiin uusi pintakerros kunkin valmistajan suosittelemalla tuotteella.
Testeistä saatujen tulosten perusteella vertailtiin eri valmistajien polyureajärjestelmien paremmuutta. Testeistä saatuja tuloksia voidaan pitää suuntaa antavina, koska tarkkoja tuloksia varten testejä olisi pitänyt suorittaa huomattavasti enemmän. Polyureajärjestelmiin tutustumisen perusteella voidaan todeta polyureapinnoitteiden olevan varteenotettava vaihtoehto teollisuuden tarpeisiin.