Oman musiikin tekeminen nuorten aikuisten tunteiden ilmaisun välineenä
Autio, Inkeri (2019)
Autio, Inkeri
2019
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201905088372

Tiivistelmä
Itsenäistymisen ja valintojen tekemisen myötä tulevat muutokset aiheuttavat erilaisia tunteita nuo-ren aikuisen elämänvaiheessa. Silloin on tärkeää, että tunteita osaa käsitellä jollain itselle merkityksellisellä tavalla. Niitä voidaan ilmaista esimerkiksi musiikin tekemisen muodossa, jolloin koettuja tunteita voidaan käsitellä sanattomasti, melodisesti soittamalla tai sanallisesti teksteissä.
Opinnäytetyössä tutkittiin omaa musiikkia tekevien nuorten aikuisten tunteiden ilmaisullisia motiive-ja musiikin tekemiseen, ja sen myötä syntyneitä vaikutuksia tunteiden ilmaisuun. Opinnäytetyö toteutettiin syksyn 2018 ja kevään 2019 aikana. Opinnäytetyön tilaajana toimivat Suomen nuoriso-seurat ja Nuori kulttuuri.
Opinnäytetyö toteutettiin kvalitatiivisena eli laadullisena tutkimuksena ja aineisto kerättiin puolistrukturoidulla teemahaastattelulla. Tutkielman aiheisto käsiteltiin aineistolähtöisen analyysimenetelmän ja teemoittelun keinoin. Aineistolähtöisen analyysimenetelmän avulla nostettiin esille haastatteluiden pohjalta nousseet teemat esille. Haastateltavina oli neljä nuorta aikuista, joilla oli erilaiset taus-tat ja tavat tehdä omaa musiikkia. Opinnäytetyön viitekehyksessä käsiteltiin tunteita ja niiden ilmai-sua, musiikin tekemistä tunteiden ilmaisun näkökulmasta sekä nuorten aikuisen tunteisiin liittyviä ilmiöitä.
Tuloksissa haastateltavat kertoivat musiikin pitkäaikaisen harrastamisen muotouneen oman musii-kin tekemiseksi, mikä koettiin luonnollisimpana tapana ilmaista omia tunteita. Nuoret aikuiset koki-vat tärkeäksi käsitellä ja reflektoida omia tunteita musiikin muodossa. Haastateltavat kuvasivat omien tunteiden olevan tärkeä inspiraation lähde musiikin tekemiselle. Nuoret aikuiset käsittelivät mu-siikissaan yleensä melankolisia ja ihmissuhteisiin liittyvistä tunteista. Musiikin tekemisen koettiin parantaneen avoimuutta puhua omista tunteita sekä empatiakykyä toisia ihmisiä kohtaan.