Tanssi ja musikaalit Suomessa : Mikä on tanssin asema 2010-luvulla?
Parkkinen, Sini (2019)
Parkkinen, Sini
2019
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201904266132
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201904266132
Tiivistelmä
Opinnäytetyössäni tutkin tanssin ja sen tekijöiden asemaa 2010-luvun musikaalissa Suomessa. Tutkimuskysymyksinä olivat, mitä musikaalitanssi nykyään on ja miten sitä käytetään? Koetaanko tanssin ammattilaisen rooli yhtä merkittäväksi musikaaliproduktiossa kuin muiden musikaalin osa-alueiden ammattilaisten? Ovatko Suomen koulutusmuodot riittävät musikaalien tanssitarpeisiin? Tarkastelin aihetta tanssin tekijöiden näkökulmista. Työssäni Miika Muranen edusti ohjaajan, Kirsi Karlenius tanssijan ja Reija Wäre koreografin näkökulmaa.
Tanssilla oli vaihteleva rooli angloamerikkalaisen musikaalin eri tyypeissä. Integraatiomusikaalien sekä koreografi-ohjaajien yleistyminen 1900-luvun puolen välin tiennoilla paransi tanssin asemaa musikaalissa. Suomessa asemaan vaikuttivat myös aiemmat käsitykset esittävästä tanssista sekä musikaalien vieroksuminen teatterintekijöiden sekä -kriitikoiden keskuudessa. Tanssimusikaalit menestyivät Suomessa hyvin Heikki Värtsin aloittaman musikaalibuumin johdosta 1960-luvulta 2000-luvulle.
Teemahaastatteluilla kartoitin tanssin aseman nykytilannetta musikaalissa. Teemoittelulla muotoutuivat aihepiirit nykypäivän musikaaleista, niiden koe-esiintymisistä sekä resurssikysymyksistä, musikaalitanssin tyylistä, roolista ja yleisösuhteesta, koreografin ja tanssijan tehtävistä, koulutuksen merkityksestä sekä toiveista kotimaisen musikaalin kehityksen kannalta.
Haastatteluissa näkemyksellisten koreografien ja ohjaajien todettiin haluavan hyödyntää tanssin mahdollisuuksia musikaalissa yhä enemmän, ja näin tanssi tekijöineen nousee tasa-arvoisempaan asemaan musikaalissa. Kotimaisen musikaalin kehitys ilmeni hyväksi ratkaisuksi siihen, että ison harrastajapohjaisen kokoonpanon sijasta resursseja voitaisiinkin osoittaa muutamalle ammattitekijälle. Maakuntateattereilla ilmeni olevan iso vastuu tässä. Musikaalitanssin koulutuksen ja opetuksen kehittäminen tuotiin vahvasti esille, jotta Suomessa voidaan vastata tulevaisuuden musikaalien tanssitarpeisiin.
Johtopäätöksenä voin todeta, että mitä enemmän tanssi nostaa profiiliaan ja arvostustaan yhteiskunnassa, sitä enemmän laatuvaatimukset nousevat, ja laitosteattereiden on vastattava näihin odotuksiin musikaalitanssissa. Musikaalien tekijöiden, tulisi olla valveutuneita tanssin kaikista mahdollisuuksista ja resursoida tanssiin, sillä hyvää musikaalia ei synny ilman laadukasta tanssia.
Tutkimusta voisi kohdentaa enemmän maakuntiin, sillä nyt paljon tietoa tulee isojen teattereiden tekijöiltä. Aiheeseen voisi syventyä myös pedagogisesta ja koulutuksellisesta näkökulmasta.
Tanssilla oli vaihteleva rooli angloamerikkalaisen musikaalin eri tyypeissä. Integraatiomusikaalien sekä koreografi-ohjaajien yleistyminen 1900-luvun puolen välin tiennoilla paransi tanssin asemaa musikaalissa. Suomessa asemaan vaikuttivat myös aiemmat käsitykset esittävästä tanssista sekä musikaalien vieroksuminen teatterintekijöiden sekä -kriitikoiden keskuudessa. Tanssimusikaalit menestyivät Suomessa hyvin Heikki Värtsin aloittaman musikaalibuumin johdosta 1960-luvulta 2000-luvulle.
Teemahaastatteluilla kartoitin tanssin aseman nykytilannetta musikaalissa. Teemoittelulla muotoutuivat aihepiirit nykypäivän musikaaleista, niiden koe-esiintymisistä sekä resurssikysymyksistä, musikaalitanssin tyylistä, roolista ja yleisösuhteesta, koreografin ja tanssijan tehtävistä, koulutuksen merkityksestä sekä toiveista kotimaisen musikaalin kehityksen kannalta.
Haastatteluissa näkemyksellisten koreografien ja ohjaajien todettiin haluavan hyödyntää tanssin mahdollisuuksia musikaalissa yhä enemmän, ja näin tanssi tekijöineen nousee tasa-arvoisempaan asemaan musikaalissa. Kotimaisen musikaalin kehitys ilmeni hyväksi ratkaisuksi siihen, että ison harrastajapohjaisen kokoonpanon sijasta resursseja voitaisiinkin osoittaa muutamalle ammattitekijälle. Maakuntateattereilla ilmeni olevan iso vastuu tässä. Musikaalitanssin koulutuksen ja opetuksen kehittäminen tuotiin vahvasti esille, jotta Suomessa voidaan vastata tulevaisuuden musikaalien tanssitarpeisiin.
Johtopäätöksenä voin todeta, että mitä enemmän tanssi nostaa profiiliaan ja arvostustaan yhteiskunnassa, sitä enemmän laatuvaatimukset nousevat, ja laitosteattereiden on vastattava näihin odotuksiin musikaalitanssissa. Musikaalien tekijöiden, tulisi olla valveutuneita tanssin kaikista mahdollisuuksista ja resursoida tanssiin, sillä hyvää musikaalia ei synny ilman laadukasta tanssia.
Tutkimusta voisi kohdentaa enemmän maakuntiin, sillä nyt paljon tietoa tulee isojen teattereiden tekijöiltä. Aiheeseen voisi syventyä myös pedagogisesta ja koulutuksellisesta näkökulmasta.