Leimaava kuolema : Vanhempien kokemuksia sosiaalisesta stigmasta lapsen päihdekuoleman jälkeen
Alatyppö, Heta (2019)
Alatyppö, Heta
2019
Kaikki oikeudet pidätetään
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201903273858
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201903273858
Tiivistelmä
Tämän kuvailevana kirjallisuuskatsauksena toteutetun opinnäytetyön tarkoituksena on kuvata vanhempien kokemuksia sosiaalisesta leimautumisesta lapsen päihdekuoleman jälkeen. Opinnäytetyöni tuloksia voivat hyödyntää sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset heidän kohdatessaan päihdeperäisesti kuolleen lapsen vanhempia, sekä kehitettäessä kohderyhmälle tarjottavia tukipalveluja ja ammattiapua. Opinnäytetyö tarjoaa tietoa myös muille aiheesta kiinnostuneille.
Opinnäytetyöni teoreettisessa osuudessa määrittelen leimautumisen käsitettä, päihdeongelmaisen lapsen vanhemmuutta sekä suruprosessia lapsen päihdekuoleman jälkeen. Opinnäytetyössä esiintyvä aineisto on kerätty hyödyntäen elektronisia tutkimustietokantoja OMEGA – Journal of Death and Dying ja Google Scholar. Aineiston hakua ohjaamaan määriteltiin etukäteen aihetta kuvaavat hakusanat. Lopullinen aineisto koostuu kuudesta kansainvälisestä tutkimusartikkelista, jotka on analysoitu sisällönanalyysiä hyödyntäen.
Opinnäytetyön tulokset kertovat, että leimautuminen näkyi vanhempien elämässä monin eri tavoin lapsen päihdekuoleman jälkeen. Sekä vanhempien että muiden ihmisten oli vaikea puhua lapsen kuolemasta. Vanhemmat tunsivat syyllisyyttä ja häpeää lapsensa kuolemasta. Vanhemmat kokivat myös jäävänsä ilman läheisten ihmisten tukea. Lapsen päihdekuoleman jälkeen vanhemmat kohtasivat usein sosiaalista arvostelua ja surunsa epäoikeuttamista. Päihdekuoleman herättämä sosiaalinen stigma näkyi myös viranomaistyössä tunteettomana ja epäasiallisena käytöksenä.
Johtopäätöksenä voidaan todeta, että päihdekuolemasta johtuva sosiaalinen leimautuminen vaikeuttaa huomattavalla tavalla normaalin suruprosessin etenemistä vanhemmilla. Sekä kansainvälisten että kansallisten tutkimusten määrä aiheesta on ollut hyvin vähäistä. Tulevaisuuden tutkimusta voisi kohdistaa siihen, millaista tukea lapsensa päihdekuoleman kokeneet vanhemmat toivovat, ja miten palvelujärjestelmämme pystyisi paremmin vastaamaan tähän tuen tarpeeseen.
Opinnäytetyöni teoreettisessa osuudessa määrittelen leimautumisen käsitettä, päihdeongelmaisen lapsen vanhemmuutta sekä suruprosessia lapsen päihdekuoleman jälkeen. Opinnäytetyössä esiintyvä aineisto on kerätty hyödyntäen elektronisia tutkimustietokantoja OMEGA – Journal of Death and Dying ja Google Scholar. Aineiston hakua ohjaamaan määriteltiin etukäteen aihetta kuvaavat hakusanat. Lopullinen aineisto koostuu kuudesta kansainvälisestä tutkimusartikkelista, jotka on analysoitu sisällönanalyysiä hyödyntäen.
Opinnäytetyön tulokset kertovat, että leimautuminen näkyi vanhempien elämässä monin eri tavoin lapsen päihdekuoleman jälkeen. Sekä vanhempien että muiden ihmisten oli vaikea puhua lapsen kuolemasta. Vanhemmat tunsivat syyllisyyttä ja häpeää lapsensa kuolemasta. Vanhemmat kokivat myös jäävänsä ilman läheisten ihmisten tukea. Lapsen päihdekuoleman jälkeen vanhemmat kohtasivat usein sosiaalista arvostelua ja surunsa epäoikeuttamista. Päihdekuoleman herättämä sosiaalinen stigma näkyi myös viranomaistyössä tunteettomana ja epäasiallisena käytöksenä.
Johtopäätöksenä voidaan todeta, että päihdekuolemasta johtuva sosiaalinen leimautuminen vaikeuttaa huomattavalla tavalla normaalin suruprosessin etenemistä vanhemmilla. Sekä kansainvälisten että kansallisten tutkimusten määrä aiheesta on ollut hyvin vähäistä. Tulevaisuuden tutkimusta voisi kohdistaa siihen, millaista tukea lapsensa päihdekuoleman kokeneet vanhemmat toivovat, ja miten palvelujärjestelmämme pystyisi paremmin vastaamaan tähän tuen tarpeeseen.