Pakkoavioliittojen torjunta : ilmitulon ja esitutkinnan ongelmia
Halmeenlaakso, Noora (2018)
Halmeenlaakso, Noora
Poliisiammattikorkeakoulu
2018
Creative Commons Attribution-NonCommercial 1.0 Suomi
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2018060412322
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2018060412322
Tiivistelmä
Tutkimuksen tavoitteena on kartoittaa pakkoavioliittojen ilmituloon ja esitutkintaan liittyviä ongelmia, sekä selvittää, onko rikosvastuun toteuttaminen mahdollista tämänhetkisen rikoslainsäädännön puitteissa.
Pakkoavioliittoja käsitellään tutkimuksessa sukupuolistuneen, naisiin kohdistuvan lähisuhdeväkivallan ja kunniaan liittyvän väkivallan muotona. Tutkimuksessa luodaan katsaus avioliittoon pakottamisen taustalla vaikuttaviin kulttuurisiin tekijöihin, esimerkiksi kollektiivisten kulttuurien ja patriarkaalisten yhteiskuntien erityispiirteisiin, sekä niihin olennaisesti liittyvään naisen seksuaalisuuden kontrollointiin.
Tutkimuksessa perehdytään naisten asemaa käsitteleviin ihmisoikeussopimuksiin ja nykyistä rikoslainsäädäntöä arvioidaan tutkimuksessa erityisesti Istanbulin sopimuksen asettamien velvoitteiden ja sopimuksen voimaansaattamisesta esitetyn kritiikin kautta. Säädösten käytettävyyttä arvioidaan lainvalmisteluasiakirjojen tarjoaman tiedon valossa.
Tutkimus on toteutettu poliisien ja monikulttuurista väkivaltatyötä tekevien järjestötoimijoiden teemahaastatteluina, ja litteroitu haastatteluaineisto on analysoitu Grounded Theory -menetelmän periaatteiden mukaisesti. Tulosten perusteella voidaan todeta, että pakkoavioliittotapausten esitutkintaa vaikeuttavat erityisesti uhrin alisteiseen asemaan liittyvät seikat: uhri ei välttämättä miellä joutuneensa rikoksen uhriksi tai ole valmis aloittamaan rikosprosessia perheensä tai yhteisönsä jäseniä vastaan. Suurimmat lainsäädännölliset esteet liittyvät käytössä olevien rikosnimikkeiden rajoitettuun syyteoikeuteen sekä puutteellisiin tunnusmerkistöihin. Koska pakkoavioliittotapausten eteneminen rikosprosessissa on epätodennäköistä, on uhrin auttamiseksi löydettävä muita keinoja esimerkiksi moniammatillisesta yhteistyöstä ja avioliiton mitätöinnistä.
Pakkoavioliittoja käsitellään tutkimuksessa sukupuolistuneen, naisiin kohdistuvan lähisuhdeväkivallan ja kunniaan liittyvän väkivallan muotona. Tutkimuksessa luodaan katsaus avioliittoon pakottamisen taustalla vaikuttaviin kulttuurisiin tekijöihin, esimerkiksi kollektiivisten kulttuurien ja patriarkaalisten yhteiskuntien erityispiirteisiin, sekä niihin olennaisesti liittyvään naisen seksuaalisuuden kontrollointiin.
Tutkimuksessa perehdytään naisten asemaa käsitteleviin ihmisoikeussopimuksiin ja nykyistä rikoslainsäädäntöä arvioidaan tutkimuksessa erityisesti Istanbulin sopimuksen asettamien velvoitteiden ja sopimuksen voimaansaattamisesta esitetyn kritiikin kautta. Säädösten käytettävyyttä arvioidaan lainvalmisteluasiakirjojen tarjoaman tiedon valossa.
Tutkimus on toteutettu poliisien ja monikulttuurista väkivaltatyötä tekevien järjestötoimijoiden teemahaastatteluina, ja litteroitu haastatteluaineisto on analysoitu Grounded Theory -menetelmän periaatteiden mukaisesti. Tulosten perusteella voidaan todeta, että pakkoavioliittotapausten esitutkintaa vaikeuttavat erityisesti uhrin alisteiseen asemaan liittyvät seikat: uhri ei välttämättä miellä joutuneensa rikoksen uhriksi tai ole valmis aloittamaan rikosprosessia perheensä tai yhteisönsä jäseniä vastaan. Suurimmat lainsäädännölliset esteet liittyvät käytössä olevien rikosnimikkeiden rajoitettuun syyteoikeuteen sekä puutteellisiin tunnusmerkistöihin. Koska pakkoavioliittotapausten eteneminen rikosprosessissa on epätodennäköistä, on uhrin auttamiseksi löydettävä muita keinoja esimerkiksi moniammatillisesta yhteistyöstä ja avioliiton mitätöinnistä.