Mielen kummituksia : kuvan ja mielikuvan välissä
Feinik, Niklas (2018)
Feinik, Niklas
Turun ammattikorkeakoulu
2018
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2018053111754
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2018053111754
Tiivistelmä
Lähdin etsimään tässä opinnäytetyössä minulle henkilökohtaisesti tärkeimpien ja voimakkaimpien asioiden yhteyttä kuviin. Miten oleellisia ovatkaan kuvat ihmiselle, ja miten kuva muistuttaa mielikuvaa. Mietin sitä, kuinka lapsuusmuistot ja lapsuuden suosikkielokuvat ovat muovanneet minua henkilönä. Tutkiskelen mieltäni sekä muistojani, ja ihmettelen sitä, kuinka elokuvat ovat niin syvällä minuuteni rakenteissa, että niiden vaikutus ei tunnu eroavan muista paljon todellisimmista kokemuksistani. Poraudun käsiksi mieleni perällä oleviin epäselviin kuviin, joista minun unelmani, haaveeni, kaihoni ja väärinkäsitykseni kumpuavat.
Tätä kautta ymmärsin, että valokuvauksessa yritän löytää kuvia, jotka puhuisivat minulle tuolla tasolla. Lähdin seuraavaksi pohtimaan, millä tavoin valokuva välittää kokemuksen ja tunteen, voiko valokuva sisältää jotain noin valtavaa. Vai onko sellaisella kuvalla tehoa, koska minulla on oma assosiaationi siihen, eikä se tunne välity kuvasta muille. Löysin Tarkovskilta kiinnostavan ajatuksen, jonka mukaan hän oli vakuuttunut 20 vuoden kokemuksella siitä, että tekijän kokemat assosiaatiot ja muistot välittävät katsojalle erityisen tunnetilan. Tästä sain uskoa siihen, että jos artikuloin tunteen installoimalla, äänellä ja kuvalla, silloin on tavoittelemani kokemus työssä saatavilla katsojalle.
Tutkin taiteilijoita jotka tekevät minua eniten liikuttavaa tai jännittävää taidetta. Tarkovski ja Fellini, joiden elokuvat niin hienosti tuntuvat kommunikoivan juuri siitä, millaista on olla
ihminen. He molemmat aikanaan löysivät tavan olla niin rehellinen ja henkilökohtainen, että heidän mestariteoksensa kertovat heidän omista syvimmistä toiveistaan ja samalla koko ihmiskunnasta. Daido Moriyama ja Dirk Braekman ovat valokuvauksessaan venyttäneet käsitystä siitä, mikä valokuva oikein on. Heidän työskentelyssään valokuvista on tullut latautuneita mysteereitä, jotka kätkevät sisäänsä salaisuuden, jonka kuvaa katsomalla voi selvittää.
Tätä kautta ymmärsin, että valokuvauksessa yritän löytää kuvia, jotka puhuisivat minulle tuolla tasolla. Lähdin seuraavaksi pohtimaan, millä tavoin valokuva välittää kokemuksen ja tunteen, voiko valokuva sisältää jotain noin valtavaa. Vai onko sellaisella kuvalla tehoa, koska minulla on oma assosiaationi siihen, eikä se tunne välity kuvasta muille. Löysin Tarkovskilta kiinnostavan ajatuksen, jonka mukaan hän oli vakuuttunut 20 vuoden kokemuksella siitä, että tekijän kokemat assosiaatiot ja muistot välittävät katsojalle erityisen tunnetilan. Tästä sain uskoa siihen, että jos artikuloin tunteen installoimalla, äänellä ja kuvalla, silloin on tavoittelemani kokemus työssä saatavilla katsojalle.
Tutkin taiteilijoita jotka tekevät minua eniten liikuttavaa tai jännittävää taidetta. Tarkovski ja Fellini, joiden elokuvat niin hienosti tuntuvat kommunikoivan juuri siitä, millaista on olla
ihminen. He molemmat aikanaan löysivät tavan olla niin rehellinen ja henkilökohtainen, että heidän mestariteoksensa kertovat heidän omista syvimmistä toiveistaan ja samalla koko ihmiskunnasta. Daido Moriyama ja Dirk Braekman ovat valokuvauksessaan venyttäneet käsitystä siitä, mikä valokuva oikein on. Heidän työskentelyssään valokuvista on tullut latautuneita mysteereitä, jotka kätkevät sisäänsä salaisuuden, jonka kuvaa katsomalla voi selvittää.