Polven tekonivelleikkauksen postoperatiivinen kivunhoito kotona
Häyrynen, Riikka; Eriksson, Memmu (2018)
Häyrynen, Riikka
Eriksson, Memmu
Oulun ammattikorkeakoulu
2018
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201805107492
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201805107492
Tiivistelmä
Suomessa tehdään vuosittain useita tuhansia polven tekonivelleikkauksia aikuisille. Polven tekonivelleikkauksissa on otettu käyttöön fast track- hoitomalli, jolla pyritään potilaan nopeaan leikkauksen jälkeiseen toipumiseen. Nopea toipuminen edellyttää hyvää kivunhoitoa ja varhaista mobilisointia. Jotta varhainen mobilisointi toteutuu, täytyy potilaan kivunhoito olla riittävää.
Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvailla leikkauksen jälkeisen kivunhoidon riittävyyttä kotona potilaan itsensä kokemana fast track -hoitomallilla suoritetun polven tekonivelleikkauksen jälkeen. Lisäksi työssä kuvaillaan, toteuttiko potilas kotona ollessaan lääkkeetöntä sekä lääkkeellistä kivunhoitoa sekä mistä potilas oli saanut potilasohjausta ennen kotiutumista leikkauksesta. Tavoitteena tutkimustulosten perusteella on parantaa oikeanlaisen kipulääkityksen valintaa potilaan kotiutuessa leikkauksesta. Työn toimeksiantajana toimi erään aluesairaalan kirurginen osasto
Tutkimus toteutettiin käyttämällä strukturoitua kyselylomaketta, joka sisälsi kvantitatiivisia kysymyksiä sekä avoimia tarkentavia kysymyksiä. Aineisto kerättiin elektiivisiltä tekonivelleikkauspotilailta, jotka kotiutuivat suoraan sairaalasta. Kyselyä jaettiin hoitajien toimesta syksyllä 2017 kahdeksan viikon ajan erään sairaalan kirurgian osastolla ja potilaat saivat kyselylomakkeen mukaansa kotiutuessaan sairaalasta. Tutkimustulokset analysoitiin SPSS-analysointiohjelmiston avulla.
Tutkimustulosten perusteella kotiin määrätty säännöllinen kipulääkitys ei yksistään riittänyt vaan potilaiden täytyi hyödyntää sekä tarvittavaa kipulääkitystä, että lääkkeettömiä kivunlievitysmenetelmiä. Tarvittavan lisäkipulääkkeen toteutuksessa oli vastaajien kesken eroja, sillä osalle vastaajista ei lisäkipulääkettä oltu määrätty lainkaan. Lääkkeettömiä kivunlievitysmenetelmiä vastaajat olivat toteuttaneet hyvin, vaikka vastaajat kokivat saaneensa potilasohjausta lääkkeettömien kivunlievitysmenetelmien osalta vähäisesti, pois lukien ohjauksen liikkumisen tärkeydestä, josta potilaat kokivat saaneensa ohjausta riittävästi. Lääkkeelliseen kivunhallintaan vastaajat kokivat potilasohjauksen riittäväksi.
Jatkotutkimusaiheeksi tutkimuksemme perusteella nousi potilasohjaus, sen laatu ja sen muoto. Vaikuttaisiko kattava ja perusteellisesti annettu potilasohjaus potilaan kykyyn hoitaa kipuaan kotona sekä varmuutta toteuttaa kipulääkitystä kotona. Potilasohjausta täytyisikin kehittää niin, että potilasohjaus on vaikuttavaa, ja että ohjausta annettaisiin sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvailla leikkauksen jälkeisen kivunhoidon riittävyyttä kotona potilaan itsensä kokemana fast track -hoitomallilla suoritetun polven tekonivelleikkauksen jälkeen. Lisäksi työssä kuvaillaan, toteuttiko potilas kotona ollessaan lääkkeetöntä sekä lääkkeellistä kivunhoitoa sekä mistä potilas oli saanut potilasohjausta ennen kotiutumista leikkauksesta. Tavoitteena tutkimustulosten perusteella on parantaa oikeanlaisen kipulääkityksen valintaa potilaan kotiutuessa leikkauksesta. Työn toimeksiantajana toimi erään aluesairaalan kirurginen osasto
Tutkimus toteutettiin käyttämällä strukturoitua kyselylomaketta, joka sisälsi kvantitatiivisia kysymyksiä sekä avoimia tarkentavia kysymyksiä. Aineisto kerättiin elektiivisiltä tekonivelleikkauspotilailta, jotka kotiutuivat suoraan sairaalasta. Kyselyä jaettiin hoitajien toimesta syksyllä 2017 kahdeksan viikon ajan erään sairaalan kirurgian osastolla ja potilaat saivat kyselylomakkeen mukaansa kotiutuessaan sairaalasta. Tutkimustulokset analysoitiin SPSS-analysointiohjelmiston avulla.
Tutkimustulosten perusteella kotiin määrätty säännöllinen kipulääkitys ei yksistään riittänyt vaan potilaiden täytyi hyödyntää sekä tarvittavaa kipulääkitystä, että lääkkeettömiä kivunlievitysmenetelmiä. Tarvittavan lisäkipulääkkeen toteutuksessa oli vastaajien kesken eroja, sillä osalle vastaajista ei lisäkipulääkettä oltu määrätty lainkaan. Lääkkeettömiä kivunlievitysmenetelmiä vastaajat olivat toteuttaneet hyvin, vaikka vastaajat kokivat saaneensa potilasohjausta lääkkeettömien kivunlievitysmenetelmien osalta vähäisesti, pois lukien ohjauksen liikkumisen tärkeydestä, josta potilaat kokivat saaneensa ohjausta riittävästi. Lääkkeelliseen kivunhallintaan vastaajat kokivat potilasohjauksen riittäväksi.
Jatkotutkimusaiheeksi tutkimuksemme perusteella nousi potilasohjaus, sen laatu ja sen muoto. Vaikuttaisiko kattava ja perusteellisesti annettu potilasohjaus potilaan kykyyn hoitaa kipuaan kotona sekä varmuutta toteuttaa kipulääkitystä kotona. Potilasohjausta täytyisikin kehittää niin, että potilasohjaus on vaikuttavaa, ja että ohjausta annettaisiin sekä suullisesti että kirjallisesti.