Varhaiskasvattajien näkemyksiä ympäristökasvatuksesta Jyväskylän varhaiskasvatuksessa
Laitinen, Jonna (2018)
Laitinen, Jonna
Tampereen ammattikorkeakoulu
2018
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201804044086

Tiivistelmä
Opinnäytetyön tavoitteena oli saada tietoa siitä, kuinka varhaiskasvattajat kokevat ympäristökasvatuksen käsitteenä ja mitä siihen heidän mielestään kuuluu. Tavoitteena oli myös saada selville, millaisilla toimintatavoilla ja menetelmillä ympäristökasvatusta toteutetaan Jyväskylässä ja mitkä sen mahdolliset haasteet ja mahdollisuudet ovat. Tarkoituksena oli selvittää yksilöteemahaastattelun keinoin varhaiskasvattajien näkemyksiä ympäristökasvatuksesta ja kuvailla niiden kautta ilmiön keskeisiä ja kiinnostavia piirteitä.
Tutkimus oli laadullinen eli kvalitatiivinen ja sen kohderyhmänä toimivat Jyväskylän kaupungin varhaiskasvatuksen ammattilaiset. Tutkimusaineisto kerättiin teemahaastattelun eli puolistrukturoidun haastattelun keinoin. Teoriaosassa käsitellään yleisesti ympäristökasvatusta, jonka jälkeen syvennytään sen toteuttamiseen varhaiskasvatuksen tasolla.
Tulosten mukaan ympäristökasvatus käsitettiin laajaksi kokonaisuudeksi, jota toteutetaan sekä sisällä että ulkona ja johon kuuluvat luonto ja rakennettu ympäristö. Luontokasvatuksen ja kestävän kehityksen periaatteiden koettiin kuuluvan isoina osa-alueina ympäristökasvatukseen. Ympäristökasvatusta toteutettiin monipuolisin keinoin erilaisin toteutustasoin päivittäin varhaiskasvatuksen arjessa. Ympäristökasvatuksen erilaisista haasteista ja mahdollisuuksista aineistoista nousivat esille esimerkiksi varhaiskasvattajan omien arvojen merkitys jokapäiväisessä työssä sekä ympäristökasvatuksen profiilin nostattaminen varhaiskasvatuksessa.
Johtopäätöksinä voidaan todeta, että varhaiskasvattajien tulee muistaa viedä lapsia monipuolisiin ympäristöihin ja huomioida toiminnassa kestävä kehitys ja osallisuus. Ympäristökasvatuksen näkyvyyttä varhaiskasvatussuunnitelmissa varsinkin paikallisella tasolla voitaisiin lisätä. Ympäristökasvatuksen toteutustavoissa voidaan todeta olevan paljon hyviä käytänteitä, mutta myös kehittämisen kohteita kuten ympäristövastaavan nykyistä selkeämpi rooli ja ympäristökasvatuksen parempi sisällyttäminen päiväkotien erilaisiin suunnitelmiin. Näin sen jokapäiväinen rooli ja merkitys varhaiskasvatuksessa voisi tulla paremmin varhaiskasvattajien tietoisuuteen.