Dryspot- ja BinaxNOW-pikatestien soveltuvuusvertailu pääasialliseksi tunnistustestiksi pneumokokkidiagnoosin saamiseksi veriviljelyistä.
Blomqvist, Mika; Manninen, Eero (2018)
Blomqvist, Mika
Manninen, Eero
Turun ammattikorkeakoulu
2018
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201803203592

Tiivistelmä
Streptococcus pneumoniae on Gram-posiitivinen kokkibakteeri, joka kuuluu ihmisen nenänielun normaaliflooraan. Suotuisissa olosuhteissa sille on mahdollista aiheuttaa monenlaisia, kohde-elimiltään ja vakavuudeltaan vaihtelevia infektioita. Pneumokokki on esimerkiksi Suomen yleisin otiitin eli korvatulehduksen aiheuttaja, mutta saattaa saada aikaan myös vakavampia tauteja aina keuhkokuumeesta meningiittiin ja sepsikseen. Flunssakaudella sille on tyypillistä toimia opportunistina virusperäisen infektion yhteydessä. Länsimaissa pneumokokin kantajuus väestössä on arvioiden mukaan noin 5%, mutta esimerkiksi flunssakaudella määrä saattaa jopa kymmenkertaistua. Kehitysmaissa kantajuus on vielä huomattavasti yleisempää.
Tämän opinnäytetyön tavoitteena oli nopeuttaa pneumokokin veriviljelydiagnostiikkaa Turun yliopistollisen keskussairaalan kliinisen mikrobiologian osastolla 938, jonka toi-meksiannosta työ myös tehtiin. Opinnäytetyön tarkoituksena oli määrittää kahden pikatestin luotettavuus pneumokokin diagnosoimiseen veriviljelystä. Tehtävänä oli vertailla DrySpot- ja BinaxNOW-pikatestejä keskenään ja selvittää niiden soveltuvuus edellä mainittuun tarkoitukseen.
Työ suoritettiin keväällä 2017 kliinisen mikrobiologian osasto 938:n laboratoriotiloissa. Tutkimusaineistona käytettiin pakkaseen taltioituja bakteerikantoja. Kannoista noin puolet olivat pneumokokkipositiivisia ja puolet muita bakteereja sisältäviä potilasnäytteitä. Näytteistä valmistettiin suolaliuokseen suspensio, jota siirrettiin veriviljelypulloon simuloimaan bakteeripositiivista verta. Suspensiosta viljeltiin myös niin sanottu häntämalja varmistukseksi suspensioon siirtyneistä bakteereista. Bakteerikasvua sisältäneet veriviljelypulloveret testattiin kummallakin pikatestillä ja tulokset tallennettiin taulukkoon.
Tulosten pohjalta todettiin puutteita kummassakin pikatestikitissä. BinaxNOW:n herk-kyys oli tutkimusaineston pneumokokkikantojen kohdalla täydellinen, mutta positiivisen tuloksen pneumokokkispesifisyys heikko. DrySpot-pikatestissä ei ilmennyt ainuttakaan väärää positiivista tulosta, mutta tunnistamatta jäi useita pneumokokkikantoja. Puutteisiin vedoten kumpaakaan testikittiä ei voitu hyväksyä tarkoituksenmukaiseen käyttöön.