Tuohimalkakatot : Korjausohjeistus
Pajula, Erkka (2018)
Pajula, Erkka
Metropolia Ammattikorkeakoulu
2018
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201803123269
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201803123269
Tiivistelmä
Opinnäytetyössä perehdytään tuohimalkakattoon, sen rakennevariaatioihin ja rakentamistapaan. Tuohimalkakatto on vielä 1800-luvun puolivälissä ollut Suomalaisen kansanrakentamisen yleisin kattotyyppi. Tämä koivuntuohella ja niiden päälle ladottavilla malkapuilla vedenpitäväksi rakennettu katto on nykyään harvinainen ja sen rakentamiseen tarvittavan taidon elvyttäminen on keskeistä kyseisten kohteiden hoidossa. Työn tavoitteena oli korjausohjeistus, jonka pohjaksi oli kerättävä tietoa niin menneisyydestä kuin nykypäivästä. Miten kattoja oli tehty eri puolilla Suomea ja minkälaisia tuohimalkakattoja oli tänä päivänä jäljellä?
Historiallisen tiedon lähteinä käytettiin kansatieteen näkökulmasta kerättyjä arkistotietoja ja julkaisuja. Aiheesta ei ole koko maan kattavaa kirjallista julkaisua, joten työssä pyrittiin keräämään tiiviiseen muotoon olemassa oleva tieto. Kyselytutkimuksella kerättiin tietoa olemassa olevien tuohimalkakattojen ominaispiirteistä ja niiden kunnosta. Lisäksi haastateltiin asiantuntijoita heidän näkemyksistään hyvän tuohimalkakaton rakentamiseen.
Tuohimalkakattojen rakennetyyppien jakautuminen kahteen, eri tavalla malkapuita katolla pitävään tekniikkaan perustuu poraustyökalun kehitykseen ja yleistymiseen. Poralla pystyttiin tekemään malkoihin katonharjan kohdalla reiät, joiden läpi työnnetyt tapit yhdistivät malat toisiinsa. Tämä malkojen kiinnitystapa on levinnyt Suomeen Ruotsista mm. laivanrakentamisessa käytettyjen poraustyökalujen myötä. Vanhempi tapa malkojen katolla pitämiseen on kuusenjuurikoukkujen varaan asetetut räystäslankut, joihin malat alapäistään tukeutuu. Molempia tekniikoita on käytetty sekä Itä- että Länsi-Suomessa, mutta räystäslankullinen rakenne on säilynyt nykypäivään yleisempänä Itä-Suomessa.
Työn korjausohjeistuksessa kerrotaan tarkemmin eri rakenneosista, katon rakentamisessa käytetyistä materiaaleista, niiden työstämisestä, rakennusvaiheista ja huoltotoimenpiteistä. Kyselytutkimuksen ja kohdevierailujen perusteella voitiin todeta, että korjausohjeistusta tarvitaan. Noin puolessa kohteista oli kattoja, jotka tarvitsevat toimenpiteitä seuraavan viiden vuoden sisällä ja noin puolet kohteiden hallinnoijista eivät tienneet malkakaton rakentajia.
Korjausohjeistuksen avulla voidaan elvyttää tuohimalkakaton perinteistä rakennustaitoa, jonka myötä historiallisten rakennusten autenttisuus ja informatiivisuus säilyvät tulevaisuudessakin.
Historiallisen tiedon lähteinä käytettiin kansatieteen näkökulmasta kerättyjä arkistotietoja ja julkaisuja. Aiheesta ei ole koko maan kattavaa kirjallista julkaisua, joten työssä pyrittiin keräämään tiiviiseen muotoon olemassa oleva tieto. Kyselytutkimuksella kerättiin tietoa olemassa olevien tuohimalkakattojen ominaispiirteistä ja niiden kunnosta. Lisäksi haastateltiin asiantuntijoita heidän näkemyksistään hyvän tuohimalkakaton rakentamiseen.
Tuohimalkakattojen rakennetyyppien jakautuminen kahteen, eri tavalla malkapuita katolla pitävään tekniikkaan perustuu poraustyökalun kehitykseen ja yleistymiseen. Poralla pystyttiin tekemään malkoihin katonharjan kohdalla reiät, joiden läpi työnnetyt tapit yhdistivät malat toisiinsa. Tämä malkojen kiinnitystapa on levinnyt Suomeen Ruotsista mm. laivanrakentamisessa käytettyjen poraustyökalujen myötä. Vanhempi tapa malkojen katolla pitämiseen on kuusenjuurikoukkujen varaan asetetut räystäslankut, joihin malat alapäistään tukeutuu. Molempia tekniikoita on käytetty sekä Itä- että Länsi-Suomessa, mutta räystäslankullinen rakenne on säilynyt nykypäivään yleisempänä Itä-Suomessa.
Työn korjausohjeistuksessa kerrotaan tarkemmin eri rakenneosista, katon rakentamisessa käytetyistä materiaaleista, niiden työstämisestä, rakennusvaiheista ja huoltotoimenpiteistä. Kyselytutkimuksen ja kohdevierailujen perusteella voitiin todeta, että korjausohjeistusta tarvitaan. Noin puolessa kohteista oli kattoja, jotka tarvitsevat toimenpiteitä seuraavan viiden vuoden sisällä ja noin puolet kohteiden hallinnoijista eivät tienneet malkakaton rakentajia.
Korjausohjeistuksen avulla voidaan elvyttää tuohimalkakaton perinteistä rakennustaitoa, jonka myötä historiallisten rakennusten autenttisuus ja informatiivisuus säilyvät tulevaisuudessakin.