Tukea arkeen ja vanhemmuuteen? : äitien kokemuksia perheryhmästä ja mietteitä palvelun kehittämiseksi
Kulonen, Tuuli; Laakso, Juuso (2017)
Kulonen, Tuuli
Laakso, Juuso
Laurea-ammattikorkeakoulu
2017
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2017120119272
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2017120119272
Tiivistelmä
Laadullisen opinnäytetyömme tavoitteena oli selvittää ja kuvailla äitien omakohtaisia kokemuksia perheryhmässä tapahtuvasta vanhemmuuden ja arjen tukemisesta. Lisäksi halusimme kuulla äitien mielipiteen siitä, kuinka he kehittäisivät perheryhmää entistä toimivammaksi ja perhettä tukevammaksi. Opinnäytetyömme tarkoituksena oli antaa toimeksiantajallemme toiminnan kehittämisen ja osallisuuden parantamisen kannalta olennaista tietoa.
Teoriaosuudessa avaamme perhetyön ja perhekuntoutuksen käsitettä, mutta tärkein teoreettinen tausta liittyy arjen vanhemmuuteen ja sen tukemiseen. Käsittelemme etenkin vuorovaikutuksen ja mentalisaatiokyvyn merkitystä arjen vanhemmuuteen saadun tuen osa-alueina. Lopuksi esittelemme vielä tarkemmin perheryhmätoimintaa ja sen historiaa.
Tutkimuksen aineisto kerättiin teemahaastattelujen avulla kesän 2017 aikana. Yksilöhaastatteluihin osallistui yhteensä kuusi äitiä, jotka olivat olleet mukana perheryhmässä viimeisen viiden vuoden aikana. Saatu aineisto litteroitiin ja analysointiin teoriaohjaavan sisällönanalyysin avulla.
Tulosten perusteella äidit kokivat saaneensa perheryhmästä merkittävää tukea. Tuen kuvailtiin olleen äitiyttä vahvistavaa ja arkea helpottavaa. Henkiseen jaksamiseen saatu tuki koettiin erityisen tärkeänä ja sen antamisessa työntekijöiden rooli oli merkityksellinen. Kaikki äidit kuvailivat perheryhmää positiivisesti, mutta uskalsivat tuoda esiin myös epäkohtia, ristiriitoja ja kehittämisehdotuksia. Äitien kehittämisehdotukset liittyivät etenkin yhteisen vapaa-ajan ja aloitustapaamisten määrän lisäämiseen sekä tilojen somistamiseen.
Tuloksissamme osin yllättävää ja aiempiin tutkimuksiin verrattuna uutta, oli työntekijöiden antaman tuen ensisijaisuus vertaisryhmään verrattuna. Vertaisryhmän merkitys näkyi lähinnä ystävyyssuhteiden luomisessa, mutta muuten siitä saatu tuki jäi hyvin marginaaliseksi. Tuen vähyyden voisi olettaa johtuvan esimerkiksi ryhmän heterogeenisyydestä, ryhmäläisten välisistä ristiriidoista, yksilöllisten tarpeiden huomioinnista, asiantuntijalähtöisyydestä tai ryhmässä alati tapahtuvista muutoksista.
Toivomme opinnäytetyömme auttavan perheryhmätoiminnan kehittämisessä ja vakiinnuttamisessa myös osaksi valtakunnallista perhepolitiikka ohjelmaa. Jatkotutkimusaiheina haluaisimme selvittää vertaisryhmätoiminnan ohella isien roolia osana perheryhmätoimintaa ja kuinka heitä voisi aktivoida mukaan toimintaan.
Teoriaosuudessa avaamme perhetyön ja perhekuntoutuksen käsitettä, mutta tärkein teoreettinen tausta liittyy arjen vanhemmuuteen ja sen tukemiseen. Käsittelemme etenkin vuorovaikutuksen ja mentalisaatiokyvyn merkitystä arjen vanhemmuuteen saadun tuen osa-alueina. Lopuksi esittelemme vielä tarkemmin perheryhmätoimintaa ja sen historiaa.
Tutkimuksen aineisto kerättiin teemahaastattelujen avulla kesän 2017 aikana. Yksilöhaastatteluihin osallistui yhteensä kuusi äitiä, jotka olivat olleet mukana perheryhmässä viimeisen viiden vuoden aikana. Saatu aineisto litteroitiin ja analysointiin teoriaohjaavan sisällönanalyysin avulla.
Tulosten perusteella äidit kokivat saaneensa perheryhmästä merkittävää tukea. Tuen kuvailtiin olleen äitiyttä vahvistavaa ja arkea helpottavaa. Henkiseen jaksamiseen saatu tuki koettiin erityisen tärkeänä ja sen antamisessa työntekijöiden rooli oli merkityksellinen. Kaikki äidit kuvailivat perheryhmää positiivisesti, mutta uskalsivat tuoda esiin myös epäkohtia, ristiriitoja ja kehittämisehdotuksia. Äitien kehittämisehdotukset liittyivät etenkin yhteisen vapaa-ajan ja aloitustapaamisten määrän lisäämiseen sekä tilojen somistamiseen.
Tuloksissamme osin yllättävää ja aiempiin tutkimuksiin verrattuna uutta, oli työntekijöiden antaman tuen ensisijaisuus vertaisryhmään verrattuna. Vertaisryhmän merkitys näkyi lähinnä ystävyyssuhteiden luomisessa, mutta muuten siitä saatu tuki jäi hyvin marginaaliseksi. Tuen vähyyden voisi olettaa johtuvan esimerkiksi ryhmän heterogeenisyydestä, ryhmäläisten välisistä ristiriidoista, yksilöllisten tarpeiden huomioinnista, asiantuntijalähtöisyydestä tai ryhmässä alati tapahtuvista muutoksista.
Toivomme opinnäytetyömme auttavan perheryhmätoiminnan kehittämisessä ja vakiinnuttamisessa myös osaksi valtakunnallista perhepolitiikka ohjelmaa. Jatkotutkimusaiheina haluaisimme selvittää vertaisryhmätoiminnan ohella isien roolia osana perheryhmätoimintaa ja kuinka heitä voisi aktivoida mukaan toimintaan.