Sodan pitkät jäljet : ylisukupolviset sotatraumat
Helakallio-Ranta, Päivi (2017)
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2017061413503
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2017061413503
Tiivistelmä
Tämän opinnäytetyön tavoitteena oli tutkia, mitä yhteyttä sotatraumoilla on ollut nuoremmille sukupolville. Tämän tiedon tarkoituksena oli löytää väkivaltaa kokeneiden vanhusten vertaistukiryhmään merkityksellisiä teemoja ja myös jäsentää ja kehittää ryhmän työskentelyä väkivallan vähentämiseksi heidän elämissään.
Opinnäytetyön aineistona käytettiin yksilö- ja ryhmähaastatteluja. Tutkimuksessa oli neljä kolmen sukupolven ketjua, joita haastateltiin ylisukupolvisten traumojen esiintymisien löytämiseksi teemahaastatteluina. Kahden nuorimman sukupolven jäsenistä koottiin ryhmä, jossa testattiin yksilöhaastatteluissa löydettyjä teemoja. Haastattelut tehtiin Suvanto ry:n tiloissa sekä haastateltavien kotona vuosina 2015-2016. Tutkimusmenetelmänä käytettiin laadullista tutkimusta ja aineisto analysoitiin käyttämällä sisällönanalyysia.
Tuloksina aineistosta luokiteltiin viisi eri teemaa:1) alkoholin käyttö, 2) väkivalta, 3) järkeis-täminen, 4) suorittaminen ja 5) hoidon riittämättömyys. Tulokset osoittavat, että sotatraumat näyttävät siirtyvän seuraaville sukupolville. Vanhempien sotatraumat olivat vaikuttaneet heidän elämäänsä ja elämänvalintoihinsa. Ensimmäisen ja toisen polven tutkittavat eivät olleet osanneet tai halunneet hakea apua, koska he kokivat sen häpeällisenä itsellensä. He ajattelivat, että elämä oli vaikeaa ja heidän tehtävänään oli kestää se. Psyykkiset sairaudet olivat sodan aikana ja se jälkeen häpeä, josta vaiettiin. Hermojen menetys eli ”tärähtäminen” nähtiin tuolloin mielisairautena. Toisen sukupolven tutkittavat kokivat vanhempiensa jättäneen heidät yksin. He olivat sitä mieltä, että se oli suurin syy heidän ongelmiinsa. Heille oli jäänyt mm. kalvava sylin ikävä. Myös vanhempien väkivaltaisuus, isien alkoholinkäyttö ja vaikeiden asioiden ohittaminen aiheuttivat heille paljon ahdistusta. Heillä oli paljon psyyken ongelmia ja parisuhteissaan he eivät olleet onnellisia. Osa heistä eli vain järkeensä luottaen ja osalla alkoholi auttoi pahimpien ahdistuksien yli. He kokivat, että eivät olleet voineet käyttää kykyjään ja olivat usein vain ajautuneet opiskeluihinsa ja työpaikkoihinsa. Kolmannen polven tutkittavat olivat hakeneet apua epämääräisiin oireisiinsa, joita he eivät osanneet pukea sanoiksi. Tämän vuoksi he eivät olleet kokeneet saavansa apua niihin yrityksistään huolimatta. Heillä oli ollut vaikea löytää sopivaa opiskelupaikkaa ja heillä oli ollut myös parisuhdeongelmia. Kolmannen polven haastateltavia ahdisti myös kotoa peritty puhumattomuuden kulttuuri, josta he halusivat päästä eroon. Lisätutkimuksena nousi esiin tarve tunnistaa ja auttaa traumatisoitunutta ihmistä huomioimalla myös hänen historiansa.
Opinnäytetyön aineistona käytettiin yksilö- ja ryhmähaastatteluja. Tutkimuksessa oli neljä kolmen sukupolven ketjua, joita haastateltiin ylisukupolvisten traumojen esiintymisien löytämiseksi teemahaastatteluina. Kahden nuorimman sukupolven jäsenistä koottiin ryhmä, jossa testattiin yksilöhaastatteluissa löydettyjä teemoja. Haastattelut tehtiin Suvanto ry:n tiloissa sekä haastateltavien kotona vuosina 2015-2016. Tutkimusmenetelmänä käytettiin laadullista tutkimusta ja aineisto analysoitiin käyttämällä sisällönanalyysia.
Tuloksina aineistosta luokiteltiin viisi eri teemaa:1) alkoholin käyttö, 2) väkivalta, 3) järkeis-täminen, 4) suorittaminen ja 5) hoidon riittämättömyys. Tulokset osoittavat, että sotatraumat näyttävät siirtyvän seuraaville sukupolville. Vanhempien sotatraumat olivat vaikuttaneet heidän elämäänsä ja elämänvalintoihinsa. Ensimmäisen ja toisen polven tutkittavat eivät olleet osanneet tai halunneet hakea apua, koska he kokivat sen häpeällisenä itsellensä. He ajattelivat, että elämä oli vaikeaa ja heidän tehtävänään oli kestää se. Psyykkiset sairaudet olivat sodan aikana ja se jälkeen häpeä, josta vaiettiin. Hermojen menetys eli ”tärähtäminen” nähtiin tuolloin mielisairautena. Toisen sukupolven tutkittavat kokivat vanhempiensa jättäneen heidät yksin. He olivat sitä mieltä, että se oli suurin syy heidän ongelmiinsa. Heille oli jäänyt mm. kalvava sylin ikävä. Myös vanhempien väkivaltaisuus, isien alkoholinkäyttö ja vaikeiden asioiden ohittaminen aiheuttivat heille paljon ahdistusta. Heillä oli paljon psyyken ongelmia ja parisuhteissaan he eivät olleet onnellisia. Osa heistä eli vain järkeensä luottaen ja osalla alkoholi auttoi pahimpien ahdistuksien yli. He kokivat, että eivät olleet voineet käyttää kykyjään ja olivat usein vain ajautuneet opiskeluihinsa ja työpaikkoihinsa. Kolmannen polven tutkittavat olivat hakeneet apua epämääräisiin oireisiinsa, joita he eivät osanneet pukea sanoiksi. Tämän vuoksi he eivät olleet kokeneet saavansa apua niihin yrityksistään huolimatta. Heillä oli ollut vaikea löytää sopivaa opiskelupaikkaa ja heillä oli ollut myös parisuhdeongelmia. Kolmannen polven haastateltavia ahdisti myös kotoa peritty puhumattomuuden kulttuuri, josta he halusivat päästä eroon. Lisätutkimuksena nousi esiin tarve tunnistaa ja auttaa traumatisoitunutta ihmistä huomioimalla myös hänen historiansa.