Mielenterveyskuntoutujien näkemyksiä yksinäisyydestä
Käyhty, Sofia (2017)
Käyhty, Sofia
Metropolia Ammattikorkeakoulu
2017
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2017060712847
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2017060712847
Tiivistelmä
Opinnäytetyön tavoitteena oli selvittää mielenterveyskuntoutujien näkemyksiä yksinäisyydestä, sillä yksinäisyys yhtenä hyvinvoinnin uhkatekijänä on tunnistettu viime vuosina yhä selkeämmin. Tarkoituksena oli kartoittaa ryhmäkotimuotoisessa asumispalveluyksikössä elävien mielenterveyskuntoutujien ajatuksia yksinäisyyden teemasta. Tavoitteena oli lisätä ymmärrystä yksinäisyydestä ilmiönä mielenterveysongelmaisten henkilöiden näkökulmaa painottaen.
Tutkimuksen kohderyhmänä ovat tyypillisesti skitsofreniaa sairastavat asukkaat. Laadullisen tutkimuksen aineisto muodostuu kuuden asukkaan teemahaastatteluista, joissa käsitellään hyvinvointia, yksinäisyyden määrittelyä, sosiaalisia suhteita ja asumisyksikön toimintoja. Saadun aineiston analyysissä oli hyödynnetty teemoittelua ja tyypittelyä. Tulosten tulkintaa tehtiin Nevalaisen vapaaehtoinen-pakollinen, ystäviä-yksinäinen – nelikenttäteorian avulla, joka auttaa erottelemaan pakollisen ja vapaaehtoisen yksinäisyyden ulottuvuuksia.
Tulosten mukaan asukkaat ajattelevat yksinäisyyden olevan fyysistä yksinoloa sekä henkilökohtainen tuntemus. Sen määritellään sisältävän niin positiivisia, että negatiivisia puolia. Positiivista on omaan rauhaan hakeutuminen, negatiivista muiden seuran puute sitä toivottaessa. Puolet tutkimukseen osallistuneista asukkaista viihtyy enimmäkseen tai hyvin paljon yksinään. Lähes kaikki asukkaat pitävät yhtä tai useampaa kanssa-asujaa lähipiiriinsä kuuluvina. Johtopäätöksinä voidaan todeta, että kolme asukasta kuudesta hakeutuu vapaaehtoiseen yksinäisyyteen, mikä merkitsee mahdollisuutta yksityisyyteen ja rauhaan. Tästä huolimatta melkein jokaisella tutkimusjoukosta on asuinympäristössään olemassa joku tärkeäksi koettu henkilö.
Saatuja tutkimustuloksia voidaan hyödyntää asumisyksikössä yksinäisyydestä avoimesti puhumisen välineenä, mikä edistää keskustelukulttuurin synnyttämistä monin tavoin latautuneesta aiheesta. Teemasta tietoisena oleminen auttaa negatiivisen yksinäisyyden ehkäisyssä ja antaa käsityksen siitä, mitä vapaaehtoinen yksinäisyys antaa asukkaalle. Tuloksia voidaan myös hyödyntää palautteena, jonka avulla asumisyksikössä voidaan suunnitella, kehittää ja toteuttaa asukkaiden elämänpiiriin kuuluvia hyvinvointia tuovia toimintoja. Aihetta voidaan myös hyödyntää muiden asumispalveluiden piirissä uusin tutkimuksin. Teema soveltuisi jatkotutkimuksen aiheeksi siten, että tutkimusjoukkona olisivat itsenäisesti kodeissaan asuvat mielenterveyskuntoutujat. Mielenkiintoista olisi tutkia, millainen näkökulma teemaan olisi henkilöillä, joilla ei ole ympärillään ryhmäkodin kaltaista päivittäistä tukiverkkoa.
Tutkimuksen kohderyhmänä ovat tyypillisesti skitsofreniaa sairastavat asukkaat. Laadullisen tutkimuksen aineisto muodostuu kuuden asukkaan teemahaastatteluista, joissa käsitellään hyvinvointia, yksinäisyyden määrittelyä, sosiaalisia suhteita ja asumisyksikön toimintoja. Saadun aineiston analyysissä oli hyödynnetty teemoittelua ja tyypittelyä. Tulosten tulkintaa tehtiin Nevalaisen vapaaehtoinen-pakollinen, ystäviä-yksinäinen – nelikenttäteorian avulla, joka auttaa erottelemaan pakollisen ja vapaaehtoisen yksinäisyyden ulottuvuuksia.
Tulosten mukaan asukkaat ajattelevat yksinäisyyden olevan fyysistä yksinoloa sekä henkilökohtainen tuntemus. Sen määritellään sisältävän niin positiivisia, että negatiivisia puolia. Positiivista on omaan rauhaan hakeutuminen, negatiivista muiden seuran puute sitä toivottaessa. Puolet tutkimukseen osallistuneista asukkaista viihtyy enimmäkseen tai hyvin paljon yksinään. Lähes kaikki asukkaat pitävät yhtä tai useampaa kanssa-asujaa lähipiiriinsä kuuluvina. Johtopäätöksinä voidaan todeta, että kolme asukasta kuudesta hakeutuu vapaaehtoiseen yksinäisyyteen, mikä merkitsee mahdollisuutta yksityisyyteen ja rauhaan. Tästä huolimatta melkein jokaisella tutkimusjoukosta on asuinympäristössään olemassa joku tärkeäksi koettu henkilö.
Saatuja tutkimustuloksia voidaan hyödyntää asumisyksikössä yksinäisyydestä avoimesti puhumisen välineenä, mikä edistää keskustelukulttuurin synnyttämistä monin tavoin latautuneesta aiheesta. Teemasta tietoisena oleminen auttaa negatiivisen yksinäisyyden ehkäisyssä ja antaa käsityksen siitä, mitä vapaaehtoinen yksinäisyys antaa asukkaalle. Tuloksia voidaan myös hyödyntää palautteena, jonka avulla asumisyksikössä voidaan suunnitella, kehittää ja toteuttaa asukkaiden elämänpiiriin kuuluvia hyvinvointia tuovia toimintoja. Aihetta voidaan myös hyödyntää muiden asumispalveluiden piirissä uusin tutkimuksin. Teema soveltuisi jatkotutkimuksen aiheeksi siten, että tutkimusjoukkona olisivat itsenäisesti kodeissaan asuvat mielenterveyskuntoutujat. Mielenkiintoista olisi tutkia, millainen näkökulma teemaan olisi henkilöillä, joilla ei ole ympärillään ryhmäkodin kaltaista päivittäistä tukiverkkoa.