Mannerheimin rottinkituolin ja Amos Andersonin kappelin tuolien konservointi
Lankinen, Jenni (2016)
Lankinen, Jenni
Metropolia Ammattikorkeakoulu
2016
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2016060211650
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2016060211650
Tiivistelmä
Opinnäytetyön aihe on Mannerheimin rottinkituolin konservointi ja kahdeksan Amos Andersonin kappelin tuolin restaurointi. Kuudestatoista Amos Andersonin kappelin tuolista kahdeksan vaati kunnostusta ja niistä kaksi on erilaisia, kuin loput sarjasta. Myös Mannerheimin tuoli on osa isompaa sarjaa. Kaikissa tuoleissa yhteistä on, että istuimen punokset ovat syy konservointiin ja restaurointiin. Koska Mannerheimin rottinkituoli on museoesine ja Amos Andersenin tuolit taas käyttöhuonekaluja, on toimenpiteet mietitty tapauskohtaisesti.
Mannerheimin tuolin rottingin repeämään tehtiin paikkoja rottingista, joka on sävytetty Liberon spriipohjaisella kuultomaalilla. Paikat kiinnitettiin Kremerin kylmällä kalaliimalla, jotta ne voidaan tarpeen tullen poistettavissa myöhemmin. Rottinki suoristettiin deionisoidulla vedellä lasilevyjen alla.
Kappelin tuolien punoksista otettiin poikkileikkausnäytteet ja niitä tutkittiin mikroskoopilla. Tämä ei auttanut tunnistamaan punoksia, koska luotettavia vertailumalleja ei ollut.
Kappelin korkeaselkäisissä tuoleissa punosten väliin oli aiemmissa toimenpiteissä laitettu liimaa. Liima poistettiin, koska punosten todettiin olevan hyvässä kunnossa ja kovettuneen liiman ennemminkin vahingoittavan kuin tukevan istuimia. Liima poistettiin mekaanisesti pinseteillä asetonia apuna käyttäen.
Kappelin matalaselkäisissä tuoleissa punokset olivat auenneet ja katkeilleet. Auenneet punokset sidottiin uudelleen ja katkenneitten sidosten kohdalta avattiin aina yksi punoslenkki, jotta punoksen katkenneet päät saatiin sidottua yhteen. Muutamia nauloja, jotka pitävät punoksenpään kiinni vaihdettiin uusiin.
Mannerheimin tuolin rottingin repeämään tehtiin paikkoja rottingista, joka on sävytetty Liberon spriipohjaisella kuultomaalilla. Paikat kiinnitettiin Kremerin kylmällä kalaliimalla, jotta ne voidaan tarpeen tullen poistettavissa myöhemmin. Rottinki suoristettiin deionisoidulla vedellä lasilevyjen alla.
Kappelin tuolien punoksista otettiin poikkileikkausnäytteet ja niitä tutkittiin mikroskoopilla. Tämä ei auttanut tunnistamaan punoksia, koska luotettavia vertailumalleja ei ollut.
Kappelin korkeaselkäisissä tuoleissa punosten väliin oli aiemmissa toimenpiteissä laitettu liimaa. Liima poistettiin, koska punosten todettiin olevan hyvässä kunnossa ja kovettuneen liiman ennemminkin vahingoittavan kuin tukevan istuimia. Liima poistettiin mekaanisesti pinseteillä asetonia apuna käyttäen.
Kappelin matalaselkäisissä tuoleissa punokset olivat auenneet ja katkeilleet. Auenneet punokset sidottiin uudelleen ja katkenneitten sidosten kohdalta avattiin aina yksi punoslenkki, jotta punoksen katkenneet päät saatiin sidottua yhteen. Muutamia nauloja, jotka pitävät punoksenpään kiinni vaihdettiin uusiin.