Museoesineen arvot ja ideaalitila : Naisen kaksiosaisen vihkipuvun konservointi
Andersen, Sanni (2016)
Andersen, Sanni
Metropolia Ammattikorkeakoulu
2016
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201605127396
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201605127396
Tiivistelmä
Opinnäytetyössäni pohdin museoesineen arvoja ja ideaalitilaa käsitteenä sekä sen ymmärtämisen merkitystä konservointityössä. Käsittelin aihetta sekä kirjallisuuslähteiden, että käytännön työn kautta, jonka toteutan asiakastyönä Kymenlaakson museolle.
Konservoitavakseni sain 1885 luvun Pyhtäältä peräisin olevan naisen vihkipuvun. Villa-puuvilla kankaasta itse koneella ommeltu puku koostui lantiopituisesta, edestä napeilla suljettavasta jakusta sekä nilkkapituisesta hameesta, jonka takakappaletta koristivat aikakaudelle ominainen runsas poimutus, joka turnyyrin avulla on korostanut kantajansa sivuprofiilia. Lisäksi pukuun oli myöhemmin lisätty violetteja koristeosia, jotka puvun lahjoittajan perillisten muistikuvien mukaan olisivat olleet peräisin 1960-1970- luvulta.
Puvulle ei oltu aiemmin tehty konservointitoimenpiteitä, joten museon tekstiilikonservaattori, sekä kokoelmaintendentti näkivät tärkeänä, että puku konservoitaisiin. Museolta tulleen toiveen mukaisesti violetit osat poistetiin ja puku konservointiin näyttelykelpoiseksi.
Ennen konservointia puku oli huonokuntoinen. Kangas oli kauttaaltaan vaurioitunut. Sekä kude- että loimilankoja oli katkeillut aiheuttaen kankaaseen reikiä ja kulumia. Lisäksi kangas tuntui hauraalta ja puvussa oli kauttaaltaan nähtävissä värimuutoksia.
Vihkipuku pintapuhdistettiin sekä hellävaraisesti imuroiden, että pesemällä. Suurimmat vauriot tuettiin villa tukikankaalle sidepistoin ompelemalla. Lisäksi hameessa hauraimmalta tuntuvat kohdat tuettiin Stabiltex polyesterikankaalla, joka antoi kohtiin lisätukea.
Museon toiveena oli saada tulevaisuudessa puku esille näyttelyyn. Vaikka vihkipuvussa on vielä konservoinnin jälkeenkin nähtävissä iän merkkejä, on se nykyisessä ulkoasussaan vahvemmin yhteydessä sen alkuperäiseen kontekstiin, hääpukeutumiseen.
Konservoitavakseni sain 1885 luvun Pyhtäältä peräisin olevan naisen vihkipuvun. Villa-puuvilla kankaasta itse koneella ommeltu puku koostui lantiopituisesta, edestä napeilla suljettavasta jakusta sekä nilkkapituisesta hameesta, jonka takakappaletta koristivat aikakaudelle ominainen runsas poimutus, joka turnyyrin avulla on korostanut kantajansa sivuprofiilia. Lisäksi pukuun oli myöhemmin lisätty violetteja koristeosia, jotka puvun lahjoittajan perillisten muistikuvien mukaan olisivat olleet peräisin 1960-1970- luvulta.
Puvulle ei oltu aiemmin tehty konservointitoimenpiteitä, joten museon tekstiilikonservaattori, sekä kokoelmaintendentti näkivät tärkeänä, että puku konservoitaisiin. Museolta tulleen toiveen mukaisesti violetit osat poistetiin ja puku konservointiin näyttelykelpoiseksi.
Ennen konservointia puku oli huonokuntoinen. Kangas oli kauttaaltaan vaurioitunut. Sekä kude- että loimilankoja oli katkeillut aiheuttaen kankaaseen reikiä ja kulumia. Lisäksi kangas tuntui hauraalta ja puvussa oli kauttaaltaan nähtävissä värimuutoksia.
Vihkipuku pintapuhdistettiin sekä hellävaraisesti imuroiden, että pesemällä. Suurimmat vauriot tuettiin villa tukikankaalle sidepistoin ompelemalla. Lisäksi hameessa hauraimmalta tuntuvat kohdat tuettiin Stabiltex polyesterikankaalla, joka antoi kohtiin lisätukea.
Museon toiveena oli saada tulevaisuudessa puku esille näyttelyyn. Vaikka vihkipuvussa on vielä konservoinnin jälkeenkin nähtävissä iän merkkejä, on se nykyisessä ulkoasussaan vahvemmin yhteydessä sen alkuperäiseen kontekstiin, hääpukeutumiseen.