Manner-Suomen yliopisto- ja keskussairaaloiden suuronnettomuusvalmius päivystyspoliklinikan vastaavan hoitajan näkökulmasta
Jääskeläinen, Juhapetteri; Haataja, Petra (2016)
Jääskeläinen, Juhapetteri
Haataja, Petra
Laurea-ammattikorkeakoulu
2016
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201605056289
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201605056289
Tiivistelmä
Suuronnettomuus on harvinainen ja erittäin vaativa tilanne terveydenhuollossa. Siihen pitää varautua, sitä varten pitää harjoitella ja sitä koskevan ohjeistuksen tulee perustua normaalioloihin, jotta toiminta suuronnettomuustilanteessa olisi mahdollisimman tuttua, ja siitä selvittäisiin mahdollisimman vähin ongelmin.
Valmiustilanne sairaalan päivystyspoliklinikalla voi olla melkoista kaaosta. Tätä tutkielmaa päivystyspoliklinikoiden vastaavien hoitajien suuronnettomuusosaamisesta lähdettiin tekemään, jotta tämän kaltaisen kriisitilanteen johtamista voitaisiin selkeyttää. Vastaavan hoitajan on kirjallisuudessa ja tutkimuksissa todettu olevan avainasemassa suuronnettomuustilanteen hallinnassa, ja siitä syystä heidät valikoitiin kyselytutkimuksen kohderyhmäksi. Tutkielman tavoitteena oli kartoittaa manner-Suomen yliopisto- ja keskussairaaloiden päivystyspoliklinikoiden suuronnettomuusvalmiutta, päivystyspoliklinikoilla vuorovastaavina hoitajina toimivien sairaanhoitajien tai ensihoitajien kokemusta omasta osaamisestaan sekä tunnistaa tekijöitä, jotka lisäävät hoitajien koettua osaamista valmiuden noston aikana. Lisäksi toivottiin, että vastaavat hoitajat lukevat valmiussuunnitelman kyselyyn vastatessaan.
Kyselytutkimus toteutettiin huhti-toukokuussa 2015 Suomen kaikkien yliopistosairaaloiden sekä 14 keskussairaalan päivystyspoliklinikoilla. Linkki sähköiseen vastauslomakkeeseen jaettiin tutkielmaan osallistuneiden sairaaloiden päivystyspoliklinikoiden vastaaville hoitajille yhteyshenkilöiden kautta. Vastauksia saatiin vaihtelevasti eri sairaaloista ja kokonaisvastausprosentiksi muodostui 29,9 %. Vastaukset käsiteltiin ja analysoitiin SPSS-ohjelmalla syksyn 2015
aikana.
Tuloksista käy ilmi, että kaikissa kyselyyn osallistuneissa sairaaloissa on olemassa lääkinnällinen valmiussuunnitelma, jonka lähes 90 % vastaavista hoitajista on lukenut vähintään osittain. Suurimmassa osassa sairaaloita ovat käytössä toimintakortit valmiussuunnitelman tukena. Kyselyssä selvisi myös, että pitkä työkokemus tuo luottamusta omaan osaamiseen, mutta ilman valmiuskoulutuksia tai todellisia suuronnettomuustilanteita, ei pelkkä työkokemus riitä. Edelleen saatiin selville, että selkeät, säännöllisesti päivitettävät valmiusohjeet sekä toimintakortit ja säännöllinen koulutus parantavat vastaavien hoitajien kokemusta omasta suuronnettomuusosaamisestaan. Kiistattomin tulos kyselystä oli, että hoitajat kaipaavat valmiusasioihin reilusti lisää koulutusta sekä teoriassa että käytännössä.
Tutkielman tuloksia voidaan hyödyntää suunniteltaessa ja kehitettäessä henkilöstön koulutuksia, sairaaloiden suuronnettomuusvalmiutta ja siihen liittyviä valmiusohjeita. Näillä keinoin kaaoksen vähentäminen suuronnettomuustilanteessa on mahdollista, joka oli yksi opinnäytetyön tavoitteista. Nähtäväksi jää, mitä kauan valmisteltu sote-uudistus tuo tullessaan valmiussuunnitteluun. Todettakoon, että vaikka päivystäviä sairaaloita ollaan vähentämässä, se ei poista yhdeltäkään sairaalalta tarvetta valmiussuunnitelman laatimiseen, sen ajan tasalla pitämiseen eikä henkilöstön kouluttamiseen. Suomeen olisi hyvä kehittää valtakunnallinen mittari ja ohjeistus sairaaloiden suuronnettomuusvalmiuden mittaamiseen ja kehittämiseen.
Valmiustilanne sairaalan päivystyspoliklinikalla voi olla melkoista kaaosta. Tätä tutkielmaa päivystyspoliklinikoiden vastaavien hoitajien suuronnettomuusosaamisesta lähdettiin tekemään, jotta tämän kaltaisen kriisitilanteen johtamista voitaisiin selkeyttää. Vastaavan hoitajan on kirjallisuudessa ja tutkimuksissa todettu olevan avainasemassa suuronnettomuustilanteen hallinnassa, ja siitä syystä heidät valikoitiin kyselytutkimuksen kohderyhmäksi. Tutkielman tavoitteena oli kartoittaa manner-Suomen yliopisto- ja keskussairaaloiden päivystyspoliklinikoiden suuronnettomuusvalmiutta, päivystyspoliklinikoilla vuorovastaavina hoitajina toimivien sairaanhoitajien tai ensihoitajien kokemusta omasta osaamisestaan sekä tunnistaa tekijöitä, jotka lisäävät hoitajien koettua osaamista valmiuden noston aikana. Lisäksi toivottiin, että vastaavat hoitajat lukevat valmiussuunnitelman kyselyyn vastatessaan.
Kyselytutkimus toteutettiin huhti-toukokuussa 2015 Suomen kaikkien yliopistosairaaloiden sekä 14 keskussairaalan päivystyspoliklinikoilla. Linkki sähköiseen vastauslomakkeeseen jaettiin tutkielmaan osallistuneiden sairaaloiden päivystyspoliklinikoiden vastaaville hoitajille yhteyshenkilöiden kautta. Vastauksia saatiin vaihtelevasti eri sairaaloista ja kokonaisvastausprosentiksi muodostui 29,9 %. Vastaukset käsiteltiin ja analysoitiin SPSS-ohjelmalla syksyn 2015
aikana.
Tuloksista käy ilmi, että kaikissa kyselyyn osallistuneissa sairaaloissa on olemassa lääkinnällinen valmiussuunnitelma, jonka lähes 90 % vastaavista hoitajista on lukenut vähintään osittain. Suurimmassa osassa sairaaloita ovat käytössä toimintakortit valmiussuunnitelman tukena. Kyselyssä selvisi myös, että pitkä työkokemus tuo luottamusta omaan osaamiseen, mutta ilman valmiuskoulutuksia tai todellisia suuronnettomuustilanteita, ei pelkkä työkokemus riitä. Edelleen saatiin selville, että selkeät, säännöllisesti päivitettävät valmiusohjeet sekä toimintakortit ja säännöllinen koulutus parantavat vastaavien hoitajien kokemusta omasta suuronnettomuusosaamisestaan. Kiistattomin tulos kyselystä oli, että hoitajat kaipaavat valmiusasioihin reilusti lisää koulutusta sekä teoriassa että käytännössä.
Tutkielman tuloksia voidaan hyödyntää suunniteltaessa ja kehitettäessä henkilöstön koulutuksia, sairaaloiden suuronnettomuusvalmiutta ja siihen liittyviä valmiusohjeita. Näillä keinoin kaaoksen vähentäminen suuronnettomuustilanteessa on mahdollista, joka oli yksi opinnäytetyön tavoitteista. Nähtäväksi jää, mitä kauan valmisteltu sote-uudistus tuo tullessaan valmiussuunnitteluun. Todettakoon, että vaikka päivystäviä sairaaloita ollaan vähentämässä, se ei poista yhdeltäkään sairaalalta tarvetta valmiussuunnitelman laatimiseen, sen ajan tasalla pitämiseen eikä henkilöstön kouluttamiseen. Suomeen olisi hyvä kehittää valtakunnallinen mittari ja ohjeistus sairaaloiden suuronnettomuusvalmiuden mittaamiseen ja kehittämiseen.