Luulin, että sanoitin! : Kasvattajan tuen merkitys kielihäiriöisen lapsen sosiaalisissa suhteissa
Hinkkanen, Mariitta (2016)
Hinkkanen, Mariitta
Seinäjoen ammattikorkeakoulu
2016
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201603103050
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201603103050
Tiivistelmä
Opinnäytetyöni aihe käsitteli kielihäiriöisen lapsen sosiaalisia suhteita päiväkodissa. Sen tarkoitus oli selvittää, millä tavoin kasvattajan läsnäolo ja tuen menetelmät edesauttavat kielihäiriöisen lapsen vuorovaikutusta vapaan leikin aikana. Tavoitteena oli parantaa kielihäiriöisen lapsen mahdollisuutta vuorovaikutukseen päivähoitoryhmän muiden lasten kanssa. Tutkimukseen osallistui neljä kasvattajaa sekä 3 - 5 -vuotiaiden päiväkotiryhmä. Ryhmässä oli neljä kielihäiriöistä lasta.
Tutkimus toteutui laadullisena eli kvalitatiivisena tutkimuksena, jossa toteutui toimintatutkimuksellinen näkökulma. Tutkimusaineisto kerättiin videoimalla leikkitilanteita, kasvattajien itsereflektiokaavakkeella, yksilö- ja ryhmähaastatteluilla sekä pitämällä tutkijana tutkimuspäiväkirjaa. Aineisto litteroitiin ja analyysi toteutettiin teemoittamalla.
Tutkimustulosten mukaan kasvattajien läsnäolo rauhoitti leikkitilanteita. Kasvattaja ohjasi kielihäiriöistä lasta roolinottoon ja vuorovaikutukseen erityisesti kielellisesti tukien. Kasvattaja ennakoi ristiriitatilanteita, eikä konflikteja syntynyt. Kasvattajat kokivat kuvien ja tukiviittomien käytön vapaissa leikkitilanteissa vaikeana. He halusivat oppia tukiviittomia lisää. Kielihäiriöisen lapsen oli vaikea saavuttaa tasa-arvoinen asema leikkitilanteessa. Tutkimuksen aikana ilmeni ystävyyssuhteita kielihäiriöisen lapsen ja normaalisti kehittyneen lapsen välillä. Johtopäätöksinä ilmeni, että kielihäiriöinen lapsi on harvoin tasavertainen muiden lasten kanssa. Hän turhautuu, koska ei kykene ilmaisemaan itseään. Turhautunut lapsi saattaa käyttäytyä aggressiivisesti, eikä pääse sen vuoksi leikkeihin mukaan. Hän saattaa turhautua, koska hän joutuu usein odottamaan. Kasvattajan tulee auttaa kielihäiriöistä lasta ilmaisemaan itseään ja antaa selkeät toimintaohjeet. Kasvattajat tukevat lasta kielellisesti, mutta he tarvitsevat rohkaisua ja harjoitusta tukiviittomien ja kuvien käyttöön vapaissa leikkitilanteissa.
Tutkimus toteutui laadullisena eli kvalitatiivisena tutkimuksena, jossa toteutui toimintatutkimuksellinen näkökulma. Tutkimusaineisto kerättiin videoimalla leikkitilanteita, kasvattajien itsereflektiokaavakkeella, yksilö- ja ryhmähaastatteluilla sekä pitämällä tutkijana tutkimuspäiväkirjaa. Aineisto litteroitiin ja analyysi toteutettiin teemoittamalla.
Tutkimustulosten mukaan kasvattajien läsnäolo rauhoitti leikkitilanteita. Kasvattaja ohjasi kielihäiriöistä lasta roolinottoon ja vuorovaikutukseen erityisesti kielellisesti tukien. Kasvattaja ennakoi ristiriitatilanteita, eikä konflikteja syntynyt. Kasvattajat kokivat kuvien ja tukiviittomien käytön vapaissa leikkitilanteissa vaikeana. He halusivat oppia tukiviittomia lisää. Kielihäiriöisen lapsen oli vaikea saavuttaa tasa-arvoinen asema leikkitilanteessa. Tutkimuksen aikana ilmeni ystävyyssuhteita kielihäiriöisen lapsen ja normaalisti kehittyneen lapsen välillä. Johtopäätöksinä ilmeni, että kielihäiriöinen lapsi on harvoin tasavertainen muiden lasten kanssa. Hän turhautuu, koska ei kykene ilmaisemaan itseään. Turhautunut lapsi saattaa käyttäytyä aggressiivisesti, eikä pääse sen vuoksi leikkeihin mukaan. Hän saattaa turhautua, koska hän joutuu usein odottamaan. Kasvattajan tulee auttaa kielihäiriöistä lasta ilmaisemaan itseään ja antaa selkeät toimintaohjeet. Kasvattajat tukevat lasta kielellisesti, mutta he tarvitsevat rohkaisua ja harjoitusta tukiviittomien ja kuvien käyttöön vapaissa leikkitilanteissa.