Vahingonkorvausoikeuden soveltaminen Päijät-Hämeen käräjäoikeuden ratkaisemissa törkeissä pahoinpitelyissä vuonna 2014
Ojala, Hanna (2015)
Ojala, Hanna
Kymenlaakson ammattikorkeakoulu
2015
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2015121420684
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2015121420684
Tiivistelmä
Opinnäytetyön aihe on vahingonkorvausoikeuden soveltaminen Päijät-Hämeen käräjäoikeuden ratkaisemissa törkeissä pahoinpitelyistä vuonna 2014. Opinnäytetyön tavoitteena on tutkia, kuinka paljon Suomessa ja erityisesti Päijät-Hämeen käräjäoikeuden toimialueella tapahtuneista törkeistä pahoinpitelyistä saa vahingonkorvauksia ja millä perusteilla. Tavoitteena on myös tutkia Suomen vahingonkorvausjärjestelmää ja sitä, eroavatko asianomistajien ja käräjäoikeuden näkemykset toisistaan sekä onko käräjätuomarin vaikea arvioida vahingonkorvauksia.
Opinnäytetyössä on käytetty lähteinä ajantasaista lainsäädäntöä, oikeuskirjallisuutta, hallituksen esityksiä, oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimusta, käräjäoikeuden tuomioita ja lainsoveltajien eli käräjätuomareiden haastatteluja. Opinnäytetyö on empiirinen tutkimus ja työssä on käytetty kvalitatiivisina tiedonkeruumenetelminä dokumentteja ja teemahaastatteluja.
Opinnäytetyössä on tutkittu Päijät-Hämeen käräjäoikeuteen vuonna 2014 saapuneita haastehakemuksia törkeistä pahoinpitelyistä ja niistä annettuja tuomioita. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, etteivät asianomistajien ja käräjäoikeuden näkemykset vahingonkorvauksista eroa merkittävästi toisistaan. Lisäksi voidaan todeta, että korvaus kivusta, särystä ja tilapäisestä haitasta on yleisin ja korvaus ansionmenetyksestä hyvin harvinainen. Kärsimyskorvauksen saaminen edellyttää, että törkeä pahoinpitely on ollut erityisen loukkaava henkilökohtaista koskemattomuutta tai ihmisarvoa kohtaan.
Johtopäätöksenä voidaan todeta, että sekä vahingonkorvausten tasossa että vahingonkorvausjärjestelmässä on ongelmia. Käräjätuomareiden on helpointa arvioida vahinkoja, jotka perustuvat taloudelliseen vahinkoon kuten sairaanhoitokulut ja esinevahingot, ja vaikeinta on arvioida inhimillistä kärsimystä. Tuomitut vahingonkorvaukset perustuvat asianomistajan esittämään näyttöön ja kertomukseen, henkilövahinkoasiain neuvottelukunnan suosituksiin, hallituksen esityksiin, korkeimman oikeuden ratkaisuihin sekä vahingonkorvauslakiin.
Opinnäytetyössä on käytetty lähteinä ajantasaista lainsäädäntöä, oikeuskirjallisuutta, hallituksen esityksiä, oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimusta, käräjäoikeuden tuomioita ja lainsoveltajien eli käräjätuomareiden haastatteluja. Opinnäytetyö on empiirinen tutkimus ja työssä on käytetty kvalitatiivisina tiedonkeruumenetelminä dokumentteja ja teemahaastatteluja.
Opinnäytetyössä on tutkittu Päijät-Hämeen käräjäoikeuteen vuonna 2014 saapuneita haastehakemuksia törkeistä pahoinpitelyistä ja niistä annettuja tuomioita. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, etteivät asianomistajien ja käräjäoikeuden näkemykset vahingonkorvauksista eroa merkittävästi toisistaan. Lisäksi voidaan todeta, että korvaus kivusta, särystä ja tilapäisestä haitasta on yleisin ja korvaus ansionmenetyksestä hyvin harvinainen. Kärsimyskorvauksen saaminen edellyttää, että törkeä pahoinpitely on ollut erityisen loukkaava henkilökohtaista koskemattomuutta tai ihmisarvoa kohtaan.
Johtopäätöksenä voidaan todeta, että sekä vahingonkorvausten tasossa että vahingonkorvausjärjestelmässä on ongelmia. Käräjätuomareiden on helpointa arvioida vahinkoja, jotka perustuvat taloudelliseen vahinkoon kuten sairaanhoitokulut ja esinevahingot, ja vaikeinta on arvioida inhimillistä kärsimystä. Tuomitut vahingonkorvaukset perustuvat asianomistajan esittämään näyttöön ja kertomukseen, henkilövahinkoasiain neuvottelukunnan suosituksiin, hallituksen esityksiin, korkeimman oikeuden ratkaisuihin sekä vahingonkorvauslakiin.