Tuntematon potilas : Röntgenhoitajien käyttämät identifiointimenetelmät kuvantamistutkimuksissa
Maja, Anniina; Oksanen-Tuuhea, Sari (2015)
Maja, Anniina
Oksanen-Tuuhea, Sari
Tampereen ammattikorkeakoulu
2015
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2015113018384
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2015113018384
Tiivistelmä
Jokaisen röntgenhoitajan velvollisuus on varmistaa kuvantamistutkimuksessa potilaan henkilöllisyys oikealla tavalla ja ehkäistä osaltaan potilaan identifioinnin riskejä. Potilaan identifiointi on tärkeää, jotta tuntematon potilas ei altistuisi ionisoivalle säteilylle, hoidosta aiheutuisi haittaa tai potilaan hoitoonpääsy viivästyisi. Opinnäytetyön aihe nousi yhteistyötaholle Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kuvantamiskeskus- ja apteekkiliikelaitokselle kliinisessä auditoinnissa. Opinnäytetyön aihe valittiin yhteistyötahon esittämistä aiheista. Opinnäytetyön tarkoituksena oli kuvailla röntgenhoitajien käyttämiä potilaan identifiointimenetelmiä kuvantamistutkimuksissa. Opinnäytetyön tavoitteena oli tuottaa tietoa potilaan identifiointikäytännöistä kuvantamistutkimuksissa, jotta yhteistyötaho voi kehittää käytäntöjään potilaiden identifioinnissa. Kyselylomake lähetettiin 161 Kuvantamiskeskuksen röntgenhoitajalle. Opinnäytetyön aineisto koostui 29 röntgenhoitajan antamista vastauksista potilaan identifioinnista kuvantamistutkimuksissa.
Tutkimusongelmia olivat: Miten röntgenhoitajat identifioivat potilaat? Kuinka usein röntgenhoitajat ovat havainneet riskitekijöitä potilaan identifioinnissa? Kuinka usein röntgenhoitajien käyttämiin identifiointimenetelmiin liittyy riskitekijöitä? Opinnäytetyö toteutettiin kvantitatiivisella eli määrällisellä tutkimusmenetelmällä.
Röntgenhoitajista 24 varmisti aina tai melko usein potilaan henkilöllisyyden kahdella tavalla eli nimen ja henkilötunnuksen avulla. Vastanneista 17 röntgenhoitajaa identifioi aina tai melko usein potilaan kysymällä ”mikä teidän nimenne on?” Kyselyyn vastanneista röntgenhoitajista 11 oli nähnyt kuvantamistutkimuksissa kuukausittain ja 11 vuosittain tilanteen, jossa osastopotilaalla ei ole ollut tunnistusranneketta. Röntgenhoitajista 14 oli nähnyt vuosittain kuvantamistapahtuman, jossa oli ollut väärä potilas. Vastanneista 27 röntgenhoitajan mukaan työryhmässä oli aina tai melko usein selvää, kuka röntgenhoitaja oli varmistanut potilaan henkilöllisyyden kuvantamistutkimuksessa. Röntgenhoitajista 10 tarkasti aina potilasta kuvattaessa itse potilaan henkilöllisyyden.
Opinnäytetyön tulokset ovat suuntaa-antavia, koska opinnäytetyön vastausprosentti oli 18 %. Suuntaa-antavina johtopäätöksinä voidaan todeta potilaan identifioinnin olevan suurimmaksi osaksi WHO:n ja THL:n suositusten mukaista. Jatkotutkimusaiheena voisi olla samantapaisen tutkimuksen toteuttaminen esimerkiksi sädehoidossa tai osastokuvauksissa.
Tutkimusongelmia olivat: Miten röntgenhoitajat identifioivat potilaat? Kuinka usein röntgenhoitajat ovat havainneet riskitekijöitä potilaan identifioinnissa? Kuinka usein röntgenhoitajien käyttämiin identifiointimenetelmiin liittyy riskitekijöitä? Opinnäytetyö toteutettiin kvantitatiivisella eli määrällisellä tutkimusmenetelmällä.
Röntgenhoitajista 24 varmisti aina tai melko usein potilaan henkilöllisyyden kahdella tavalla eli nimen ja henkilötunnuksen avulla. Vastanneista 17 röntgenhoitajaa identifioi aina tai melko usein potilaan kysymällä ”mikä teidän nimenne on?” Kyselyyn vastanneista röntgenhoitajista 11 oli nähnyt kuvantamistutkimuksissa kuukausittain ja 11 vuosittain tilanteen, jossa osastopotilaalla ei ole ollut tunnistusranneketta. Röntgenhoitajista 14 oli nähnyt vuosittain kuvantamistapahtuman, jossa oli ollut väärä potilas. Vastanneista 27 röntgenhoitajan mukaan työryhmässä oli aina tai melko usein selvää, kuka röntgenhoitaja oli varmistanut potilaan henkilöllisyyden kuvantamistutkimuksessa. Röntgenhoitajista 10 tarkasti aina potilasta kuvattaessa itse potilaan henkilöllisyyden.
Opinnäytetyön tulokset ovat suuntaa-antavia, koska opinnäytetyön vastausprosentti oli 18 %. Suuntaa-antavina johtopäätöksinä voidaan todeta potilaan identifioinnin olevan suurimmaksi osaksi WHO:n ja THL:n suositusten mukaista. Jatkotutkimusaiheena voisi olla samantapaisen tutkimuksen toteuttaminen esimerkiksi sädehoidossa tai osastokuvauksissa.