Eristämisen jälkipuinti
Florin, Henri; Lodenius, Linda (2015)
Florin, Henri
Lodenius, Linda
Laurea-ammattikorkeakoulu
2015
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201505259899
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201505259899
Tiivistelmä
Tämän työn aiheena on eristystilanteiden jälkipuinti psykiatrisilla osastoilla sekä potilaan että henkilökunnan näkökulmasta. Opinnäytetyön tavoitteena on kehittää eristämisen jälkeistä jälkipuintia kahdella psykiatrisella osastolla. Tämän opinnäyteyön yksi keskeisimmistä perusteluista ja tavoitteista on selkeyttää jälkipuintia niin hoitajien kuin potilaidenkin kannalta. Eristäminen on aina viimeinen vaihtoehto ja sitä käytetään silloin, kun potilas on vaaraksi itselleen tai muille. Kumpikaan osapuoli ei koe eristystilannetta mieleiseksi. Opinnäytetyön avulla halutaan saada muutosta eristämisen tapoihin ja huomioida siinä niin potilas kuin hoitajakin.
Opinnäytetyö on laadullinen ja määrällinen. Opinnäytetyöhön osallistui kahden osaston hoitohenkilökunta. Aineisto kerättiin kyselylomakkeella, johon vastasi yhteensä kaksikymmentä hoitajaa. Laadullinen aineisto analysointiin sisällönanalyysinä ja määrällinen manuaalisesti.
Opinnäytetyön tulosten mukaan eristystilanteet koettiin suurimmaksi osaksi onnistuneiksi. Muutosta kaivattiin hoitajien työnjakoon. Myös potilaan terveydentila ja mahdollinen lääkitys tulisi huomioida. Jokaisella hoitajalla tulee olla selkeä rooli kohdatessaan eristystilanteen. Osasto 2:n hoitajat jäivät kaipaamaan tiimityötä, tilanteen jakamista, eristyshuoneen asiallista varustusta sekä hoitajaa, joka päättää tilanteen haltuun ottamisesta. Potilas huomioitiin jälkipuintitilanteissa osasto 1:n potilaskeskusteluilla, johon käytetään pohjana osaston jälkipuintilomaketta. Potilaan huomioiminen johtuu kuitenkin potilaasta ja tämän terveydentilasta. Molempien osapuolten näkemys tapahtuneesta otetaan keskusteluissa esille asiallisesti. Jälkipuintitilanteissa potilas huomioitiin hyvin, osa vastaajista taas koki, että potilas huomioitiin huonosti. Jälkipuinnin toteuttamiseen hoitajat kehittäisivät jälkipuintia lisäämällä jälkipuintia sekä sopimalla etukäteen milloin jälkipuinti pidetään. Vastauksista ilmeni, että potilaan huomioimista tulisi kehittää. Osa vastaajista koki jälkipuinnin olevan liian pinnallista.
Tutkimuksessa kävi ilmi, että osasto 1:n hoitajien mielestä tulisi parantaa eristämis- ja jälkipuinti-tilanteissa henkilökunnan osaamista yhteisillä toimintatavoilla ja koulutuksilla. Potilaan kohtaamista, ennakointi ja jälkipuintia tulisi kehittää. MAPA-koulutus nousi voimakkaasti esille molemmilla osastoilla, koulutuksen käynti sekä säännölliset kertaukset. Toivottiin enemmän henkilökuntaa, jotta voidaan luoda turvallisuutta ja mahdollisuuksia keskustella potilaiden kanssa enemmän, jolloin eristystilanteilta olisi ehkä vältytty. Osasto 2:lla haluttiin kehittää vuorovaikutusta, informointia, suunnitelmallisuutta eristämistilanteissä sekä keskittyä myös eristämistilanteiden ennaltaehkäisyyn.
Hoitajien tulisi olla aktiivinen osapuoli potilaan kanssa käytävän eritystilanteen jälkipuinnissa ja järjestää se mahdollisimman pian tahdonvastaisen hoitotilanteen jälkeen. Mikäli mahdollista, olisi hyvä jos tilanteessa olleet hoitajat voisivat osallistua jälkipuintiin. Jälkipuintikeskustelun tueksi ehdotettiin kaikkien hoitajien käyttävän olemassa olevaa lomaketta.
Asiasanat: jälkipuinti, eristäminen, tahdonvastainen hoito.
Opinnäytetyö on laadullinen ja määrällinen. Opinnäytetyöhön osallistui kahden osaston hoitohenkilökunta. Aineisto kerättiin kyselylomakkeella, johon vastasi yhteensä kaksikymmentä hoitajaa. Laadullinen aineisto analysointiin sisällönanalyysinä ja määrällinen manuaalisesti.
Opinnäytetyön tulosten mukaan eristystilanteet koettiin suurimmaksi osaksi onnistuneiksi. Muutosta kaivattiin hoitajien työnjakoon. Myös potilaan terveydentila ja mahdollinen lääkitys tulisi huomioida. Jokaisella hoitajalla tulee olla selkeä rooli kohdatessaan eristystilanteen. Osasto 2:n hoitajat jäivät kaipaamaan tiimityötä, tilanteen jakamista, eristyshuoneen asiallista varustusta sekä hoitajaa, joka päättää tilanteen haltuun ottamisesta. Potilas huomioitiin jälkipuintitilanteissa osasto 1:n potilaskeskusteluilla, johon käytetään pohjana osaston jälkipuintilomaketta. Potilaan huomioiminen johtuu kuitenkin potilaasta ja tämän terveydentilasta. Molempien osapuolten näkemys tapahtuneesta otetaan keskusteluissa esille asiallisesti. Jälkipuintitilanteissa potilas huomioitiin hyvin, osa vastaajista taas koki, että potilas huomioitiin huonosti. Jälkipuinnin toteuttamiseen hoitajat kehittäisivät jälkipuintia lisäämällä jälkipuintia sekä sopimalla etukäteen milloin jälkipuinti pidetään. Vastauksista ilmeni, että potilaan huomioimista tulisi kehittää. Osa vastaajista koki jälkipuinnin olevan liian pinnallista.
Tutkimuksessa kävi ilmi, että osasto 1:n hoitajien mielestä tulisi parantaa eristämis- ja jälkipuinti-tilanteissa henkilökunnan osaamista yhteisillä toimintatavoilla ja koulutuksilla. Potilaan kohtaamista, ennakointi ja jälkipuintia tulisi kehittää. MAPA-koulutus nousi voimakkaasti esille molemmilla osastoilla, koulutuksen käynti sekä säännölliset kertaukset. Toivottiin enemmän henkilökuntaa, jotta voidaan luoda turvallisuutta ja mahdollisuuksia keskustella potilaiden kanssa enemmän, jolloin eristystilanteilta olisi ehkä vältytty. Osasto 2:lla haluttiin kehittää vuorovaikutusta, informointia, suunnitelmallisuutta eristämistilanteissä sekä keskittyä myös eristämistilanteiden ennaltaehkäisyyn.
Hoitajien tulisi olla aktiivinen osapuoli potilaan kanssa käytävän eritystilanteen jälkipuinnissa ja järjestää se mahdollisimman pian tahdonvastaisen hoitotilanteen jälkeen. Mikäli mahdollista, olisi hyvä jos tilanteessa olleet hoitajat voisivat osallistua jälkipuintiin. Jälkipuintikeskustelun tueksi ehdotettiin kaikkien hoitajien käyttävän olemassa olevaa lomaketta.
Asiasanat: jälkipuinti, eristäminen, tahdonvastainen hoito.