Ilmakuvauksen hyödyntäminen peltoviljelyssä
Oesch, Jarmo (2015)
Oesch, Jarmo
Hämeen ammattikorkeakoulu
2015
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201504154391

Tiivistelmä
Opinnäytetyön toimeksiantaja on Kaupan maataloussäätiö. Säätiön alaisuudessa toimii K-maatalouden koetila Hauhon Hahkialassa. Opinnäytetyön tavoitteena oli selvittää ilmakuvauksen käytön mahdollisuuksia peltoviljelyssä. Työssä kerron ilmakuvauksen maatalouteen luomista mahdollisuuksista ja menetelmistä, sekä esittelen maatalouteen soveltuvia kuvausmenetelmiä ja kuvaussensoreita. Lisäksi tavoitteena oli selvittää radio-ohjattavien, lennokkeja kehittyneempien ja monipuolisempien miehittämättömien ilma-alusten eli UAV-koneiden tämänhetkistä lainsäädäntöä.
Olen harrastanut useamman vuoden ajan ilmakuvausta ja lennokkien lennätystä. Vähitellen heräsi idea kuinka voisin hyödyntää harrastuksiani maataloudessa, ja päätin tehdä opinnäytetyön aiheesta. Alun perin tarkoitukseni oli kuvata omalla ilmakuvauskalustollani vuoden 2014 aikana erilaisia peltoja ja kasvustoja kerätäkseni tietoa työtä varten. Teknisten ongelmien vuoksi suurin osa suunnittelemistani kuvauksista jäi kuitenkin tekemättä. Aineistona työssä käytin enimmäkseen internetistä löytyvää aineistoa, aiheesta ei löytynyt juurikaan suomenkielistä kirjallisuutta.
Opinnäytetyöprosessin aikana selvisi, että valmisteilla on miehittämättömiä ilma-aluksia koskevia määräyksiä, jotka rajoittavat tekniikan käyttöä ilmakuvauksessa tulevina vuosina. Kaiken kaikkiaan oma käsitykseni ilmakuvauksen soveltuvuudesta maatalouteen Suomessa voimistui entisestään.