Kliininen päättely epäspesifin alaselkäkivun fysioterapeuttisessa arvioinnissa : narratiivinen kirjallisuuskatsaus
Penttilä, Maria (2014)
Penttilä, Maria
Metropolia Ammattikorkeakoulu
2014
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2014120818901
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2014120818901
Tiivistelmä
Tämä opinnäytetyö tarkastelee, mitä on kliininen päättely ja miten fysioterapeutin tulisi arvioida epäspesifiä alaselkäkipua kliinisen päättelyn näkökulmasta. Toteutusmuotona on narratiivinen eli kuvaileva kirjallisuuskatsaus, joka ei tutkimusmetodina tarjoa analyyttistä tulosta vaan pyrkii kuvailemaan ilmiöitä sekä ajantasaistamaan tietoa.
Epäspesifi alaselkäkipu on aiheena ajankohtainen, sillä noin 90 % alaselkäkivuista on epäspesifiä alaselkäkipua. Kuitenkin epäspesifin alaselkäkivun luokittelu ja kliininen tutkiminen on epäselvää. Kliininen päättely on lääketieteessä käytetty käsite, jolle ei ole yksiselitteistä määritelmää. Se on ajattelun, päätöksenteon ja käytännön toiminnan yhteistyötä, jonka lopputuloksena valitaan potilaalle parhaiten sopiva hoito. Nykytiedon valossa kliininen päättely eroaa muusta ajattelusta sen kolmen keskeisen elementin avulla, joita ovat tieto, kognitio ja metakognitio.
Kliinistä päättelyä ohjaavat päättelystrategiat, kuten hypoteettis-deduktiivinen ja narratiivinen päättely. Hypoteettis-deduktiivisessa päättelymallissa terapeutti muodostaa potilaan tilasta hypoteesin, jota hän testaa hoidon aikana. Epäspesifin alaselkäkivun arvioinnissa hypoteesin muodostamiseen liittyviä ongelmia on spesifin tiedon puute, jolloin hypoteesin tarkka testaaminen on vaikeaa. Narratiivisessa päättelymallissa terapeutti pyrkii muodostamaan potilaan tilasta kokonaiskuvan. Se sisältää ymmärryksen paitsi potilaan diagnostisesta ongelmasta, myös henkilöstä itsestään. Narratiivinen päättelymalli epäspesifin alaselkäkivun arvioinnissa soveltuu hyvin kivun kroonistumisriskin arviointiin. Lisäksi terapeutin aikaisempi kokemus ohjaa kliinisen päättelyn prosessia. Kokenut fysioterapeutti hyödyntää aikaisempia potilaskohtaamisiaan, toisaalta epäspesifin alaselkäkivun yksilöllisyys vaatii, että fysioterapeuttinen arviointi toteutetaan aina potilaan lähtökohdista. Aloittelevan fysioterapeutin kokemattomuus saattaa heikentää vuorovaikutusta potilaan kanssa.
Johtopäätöksenä työlle on, ettei pelkkä päätöksenteko ole kliinistä päättelyä. Kliininen päättely tapahtuu sen kolmen keskeisen elementin kautta. Epäspesifin alaselkäkivun arvioinnissa korostuu potilaasta kokonaisvaltaisuuden ymmärtäminen, metakognitiiviset taidot ja eettisyys. Erilaisia päättelystrategioita tulee käyttää laajasti. Jotta kliinistä päättelyä epäspesifin alaselkäkivun fysioterapeuttisessa arvioinnissa voidaan tutkia tarkemmin, tarvitaan lisää tietoa sekä kliinisestä päättelystä ja epäspesifistä alaselkäkivusta.
Epäspesifi alaselkäkipu on aiheena ajankohtainen, sillä noin 90 % alaselkäkivuista on epäspesifiä alaselkäkipua. Kuitenkin epäspesifin alaselkäkivun luokittelu ja kliininen tutkiminen on epäselvää. Kliininen päättely on lääketieteessä käytetty käsite, jolle ei ole yksiselitteistä määritelmää. Se on ajattelun, päätöksenteon ja käytännön toiminnan yhteistyötä, jonka lopputuloksena valitaan potilaalle parhaiten sopiva hoito. Nykytiedon valossa kliininen päättely eroaa muusta ajattelusta sen kolmen keskeisen elementin avulla, joita ovat tieto, kognitio ja metakognitio.
Kliinistä päättelyä ohjaavat päättelystrategiat, kuten hypoteettis-deduktiivinen ja narratiivinen päättely. Hypoteettis-deduktiivisessa päättelymallissa terapeutti muodostaa potilaan tilasta hypoteesin, jota hän testaa hoidon aikana. Epäspesifin alaselkäkivun arvioinnissa hypoteesin muodostamiseen liittyviä ongelmia on spesifin tiedon puute, jolloin hypoteesin tarkka testaaminen on vaikeaa. Narratiivisessa päättelymallissa terapeutti pyrkii muodostamaan potilaan tilasta kokonaiskuvan. Se sisältää ymmärryksen paitsi potilaan diagnostisesta ongelmasta, myös henkilöstä itsestään. Narratiivinen päättelymalli epäspesifin alaselkäkivun arvioinnissa soveltuu hyvin kivun kroonistumisriskin arviointiin. Lisäksi terapeutin aikaisempi kokemus ohjaa kliinisen päättelyn prosessia. Kokenut fysioterapeutti hyödyntää aikaisempia potilaskohtaamisiaan, toisaalta epäspesifin alaselkäkivun yksilöllisyys vaatii, että fysioterapeuttinen arviointi toteutetaan aina potilaan lähtökohdista. Aloittelevan fysioterapeutin kokemattomuus saattaa heikentää vuorovaikutusta potilaan kanssa.
Johtopäätöksenä työlle on, ettei pelkkä päätöksenteko ole kliinistä päättelyä. Kliininen päättely tapahtuu sen kolmen keskeisen elementin kautta. Epäspesifin alaselkäkivun arvioinnissa korostuu potilaasta kokonaisvaltaisuuden ymmärtäminen, metakognitiiviset taidot ja eettisyys. Erilaisia päättelystrategioita tulee käyttää laajasti. Jotta kliinistä päättelyä epäspesifin alaselkäkivun fysioterapeuttisessa arvioinnissa voidaan tutkia tarkemmin, tarvitaan lisää tietoa sekä kliinisestä päättelystä ja epäspesifistä alaselkäkivusta.