Yläkouluikäisten nuorten käsityksiä ja mielipiteitä kannabiksesta
Seppänen, Miio; Jormakka, Aaro (2014)
Lataukset:
Seppänen, Miio
Jormakka, Aaro
Jyväskylän ammattikorkeakoulu
2014
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2014061012408

Tiivistelmä
Opinnäytetyössä selvitettiin kyselytutkimuksella yläkouluikäisten nuorten käsityksiä ja mielipiteitä
kannabiksesta ehkäisevän huumetyön yhdistyksen YAD Youth Against Drugs ry:n kannabista koskevan
päihdekasvatusmenetelmän kehittämistyön tueksi. Tutkimus oli otteeltaan kvalitatiivinen. Käsitysten
ja mielipiteiden selvittämisen lisäksi haluttiin myös haastaa nuoret pohtimaan kannabikseen
liittyviä kysymyksiä.
Kysely toteutettiin elektronisesti Webropol-alustalla Jyväskylässä sijaitsevan Kuokkalan koulun yhdelle
7. luokalle ja yhdelle 9. luokalle huhtikuussa 2014. Luokat valikoituivat terveystiedon opettajan
avustuksella. Tutkimusaineiston analysoinnissa käytettiin teemoittelua. Aineistoa vertailtiin myös
luokkatason ja sukupuolen perusteella.
Tutkimustuloksista nousivat keskeisinä esiin nuorten vaihtelevat mielipiteet ja osin epärealistiset
käsitykset kannabiksesta. Nuoret suhtautuivat kannabikseen pääsääntöisesti negatiivisesti, mutta
näkivät siinä myös hyviä puolia. Yhdeksäsluokkalaisten tyttöjen asenteet kannabista kohtaan olivat
kaikista sallivimpia.
Ehkäisevän päihdetyön kannalta näyttäisi oleelliselta keskustella nuorten kanssa kannabiksen normaaliudesta
sekä käsitellä eri lähteistä peräisin olevan tiedon tulkitsemista. Avoin keskustelu ja
vuorovaikutuksellinen työote nuorten kanssa kannabikseen liittyvien teemojen käsittelyssä voisi
osaltaan auttaa selventämään väärinkäsityksiä.
Tutkimuksen otoksessa ei ollut kannabista kokeilleita nuoria. Jatkossa tutkimustuloksia voisi olla
hyvä verrata kannabista kokeilleiden nuorten näkemyksiin aiheesta tai miettiä, mistä ja miten nuorten
käsitykset ja mielipiteet ylipäätänsä rakentuvat.