Lonkkamurtumapotilaan toimintakyvyn edellytykset, liikkumiskyky ja arjen toimivuus
Heini-Lehtinen, Jenni (2014)
Heini-Lehtinen, Jenni
Turun ammattikorkeakoulu
2014
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2014061012336
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2014061012336
Tiivistelmä
Tämän opinnäytetyön tavoitteena oli tuottaa tietoa kotona asuvien lonkkamurtumapotilaiden liikkumiskyvystä ja arjen toimijuudesta sekä fysioterapian toteutumisesta ja hyödystä. Tarkoituksena on tämän tiedon avulla kehittää Turun kaupungin lääkinnällisen kuntoutuksen lonkkamurtumapotilaille suunnattua fysioterapiaa. Fysioterapeutit keräsivät vuosina 2010–13 toimintakykyä kuvaavaa aineistoa turkulaisten lonkkamurtumapotilaiden ravitsemusta selvittäneessä tutkimuksessa. Tätä aineistoa käsiteltiin mm. SPSS-tilasto-ohjelmalla sekä laadullisen tutkimuksen menetelmin.
Tutkittavien (n=53) keski-ikä oli lonkkamurtuman sattuessa 85 vuotta ja heistä Alzheimerin tautia sairasti 34%. Kotoa lonkkamurtuman jälkeen laitokseen muuttaneita tutkittavia keskimäärin 8 kuukauden seuranta-aikana oli noin viidennes ja heistä yli 90 % sairasti Alzheimerin tautia.
Sisällä ilman apuvälineitä käveleviä oli tutkittavista ennen lonkkamurtumaa 57% ja loppumittauksissa 20%. Ulkona ilman apuvälineitä käveleviä oli tutkittavista ennen lonkkamurtumaa 36% ja loppumittauksissa 3%. Ennen lonkkamurtumaa ulkona itsenäisesti liikkuneista tutkittavista 35% joko tarvitsi avustusta ulkona liikkumiseen tai ei enää liikkunut ulkona ollenkaan loppumittauksissa. Toimintakykytestien tulokset antoivat keskimäärin viitteitä liikkumisen apuvälineen käytöstä, mutta erot yksilöiden välillä olivat suuret.
Arjen toimijuutta arvioitiin fysioterapialausunnoista löytyneiden ICF:n ”Suoritukset ja osallistuminen” - aihealueen mukaisten teemojen mukaan. Toimintakykytestien tulokset ja liikkumisen apuväline antoivat viitteitä aktiivisuudesta ja arjen toimijuudesta, mutta yksilöiden välillä oli suurta vaihtelua.
Sairaalasta kotiutuneista tutkittavista jatkofysioterapiaa sai 61 %. Yleisin fysioterapianmuoto olivat kotikäynnit, joiden määrä oli keskimäärin 3 kertaa. Vähäinenkin määrä fysioterapiaa näytti vaikuttaneen positiivisesti toimintakykytestien tuloksiin ja liikkumiskykyyn. Ilman jatkofysioterapiaa näytti jääneen herkimmin muita aikaisemmin sairaalasta kotiutuneet ja aikaisemmin apuvälineittä liikkuneet tutkittavat.
Tutkittavien (n=53) keski-ikä oli lonkkamurtuman sattuessa 85 vuotta ja heistä Alzheimerin tautia sairasti 34%. Kotoa lonkkamurtuman jälkeen laitokseen muuttaneita tutkittavia keskimäärin 8 kuukauden seuranta-aikana oli noin viidennes ja heistä yli 90 % sairasti Alzheimerin tautia.
Sisällä ilman apuvälineitä käveleviä oli tutkittavista ennen lonkkamurtumaa 57% ja loppumittauksissa 20%. Ulkona ilman apuvälineitä käveleviä oli tutkittavista ennen lonkkamurtumaa 36% ja loppumittauksissa 3%. Ennen lonkkamurtumaa ulkona itsenäisesti liikkuneista tutkittavista 35% joko tarvitsi avustusta ulkona liikkumiseen tai ei enää liikkunut ulkona ollenkaan loppumittauksissa. Toimintakykytestien tulokset antoivat keskimäärin viitteitä liikkumisen apuvälineen käytöstä, mutta erot yksilöiden välillä olivat suuret.
Arjen toimijuutta arvioitiin fysioterapialausunnoista löytyneiden ICF:n ”Suoritukset ja osallistuminen” - aihealueen mukaisten teemojen mukaan. Toimintakykytestien tulokset ja liikkumisen apuväline antoivat viitteitä aktiivisuudesta ja arjen toimijuudesta, mutta yksilöiden välillä oli suurta vaihtelua.
Sairaalasta kotiutuneista tutkittavista jatkofysioterapiaa sai 61 %. Yleisin fysioterapianmuoto olivat kotikäynnit, joiden määrä oli keskimäärin 3 kertaa. Vähäinenkin määrä fysioterapiaa näytti vaikuttaneen positiivisesti toimintakykytestien tuloksiin ja liikkumiskykyyn. Ilman jatkofysioterapiaa näytti jääneen herkimmin muita aikaisemmin sairaalasta kotiutuneet ja aikaisemmin apuvälineittä liikkuneet tutkittavat.