Jakolain ja kiinteistönmuodostamislain eroavuudet rajan paikan määrittämisessä
Lehtola, Samu (2014)
Lehtola, Samu
Metropolia Ammattikorkeakoulu
2014
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201405208773
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201405208773
Tiivistelmä
Tämän insinöörityön tarkoituksena oli selvittää vuoden 1997 lakimuutoksen aiheuttamia vaikutuksia rajankäynteihin tai sitä, onko niitä ylipäätään havaittavissa. Jakolaissa ja sitä vanhemmissa säädöksissä rajamerkin ja kartan välinen ristiriita oli ratkaistava aina rajamerkin eduksi vastoin karttaa. Nykyäänkin maalla olevaa rajamerkkiä vastaan päätöstä tehdessä vaaditaan erittäin vahvaa näyttöä. Kiinteistönmuodostamislaki ei kuitenkaan prio-risoi mitään tiettyä rajanmääräämisperustetta, vaan toimitusmiesten on harkittava todistei-den luotettavuus. Syitä, jonka takia lähdin asiaa tutkimaan, oli oma mielenkiintoni koskien rajankäyntejä sekä mahdollisuus syventyä niiden monimuotoisuuteen paremmin.
Työssä tehtiin tutkimus, jossa pyydettiin aineistona maaoikeuksilta lähivuosilta tapauksia, joissa on käsitelty rajan paikkaa. Tutkimus toteutettiin käyttäen laadullisen tutkimuksen menetelmiä. Vertailupohjaa tuoreille tapauksille käytettiin joitakin korkeimman oikeuden ennakkoratkaisuja, jotka oli tehty Jakolain aikana. Näiden tapausten avulla selvitin, onko nykyisen lain mahdollistama vapaa harkinta erilaisten näyttöjen suhteen havaittavissa tuoreissa rajankäyntiä koskevissa ratkaisuissa.
Työstä saadut keskeisimmät johtopäätökset osoittivat, että lakimuutos rajanpaikan määrittämisen osalta on nähtävissä rajankäyntiä koskevissa ratkaisuissa. Tutkituissa tapauksissa ja niiden ratkaisuissa rajan paikkaa koskevan näytön arviointiin on käytetty ns. vapaata harkintaa, eikä päätöksiä ole tehty asettamalla jokin näyttö kuten rajamerkki selvästi vahvempaan asemaan. Tästä huolimatta rajamerkki tuntuu edelleen olevan vahvin todiste rajan paikasta, ja sen kumotakseen täytyy muiden näyttöjen olla erittäin vahvoja. Tämä johtuu pitkältikin siitä, ettei karttoihin ja rajamittoihin, jotka on märitelty useita kymmeniä vuosia sitten, voida täysin luottaa. Mittausmenetelmien ja sitä kautta karttojen luotettavuus kuitenkin koko ajan kasvaa, minkä vuoksi tulevaisuudessa esimerkiksi koordinaatit saattavat määrittää rajan paikan vastoin maastosta löydettyjä pyykkikiviä.
Työssä tehtiin tutkimus, jossa pyydettiin aineistona maaoikeuksilta lähivuosilta tapauksia, joissa on käsitelty rajan paikkaa. Tutkimus toteutettiin käyttäen laadullisen tutkimuksen menetelmiä. Vertailupohjaa tuoreille tapauksille käytettiin joitakin korkeimman oikeuden ennakkoratkaisuja, jotka oli tehty Jakolain aikana. Näiden tapausten avulla selvitin, onko nykyisen lain mahdollistama vapaa harkinta erilaisten näyttöjen suhteen havaittavissa tuoreissa rajankäyntiä koskevissa ratkaisuissa.
Työstä saadut keskeisimmät johtopäätökset osoittivat, että lakimuutos rajanpaikan määrittämisen osalta on nähtävissä rajankäyntiä koskevissa ratkaisuissa. Tutkituissa tapauksissa ja niiden ratkaisuissa rajan paikkaa koskevan näytön arviointiin on käytetty ns. vapaata harkintaa, eikä päätöksiä ole tehty asettamalla jokin näyttö kuten rajamerkki selvästi vahvempaan asemaan. Tästä huolimatta rajamerkki tuntuu edelleen olevan vahvin todiste rajan paikasta, ja sen kumotakseen täytyy muiden näyttöjen olla erittäin vahvoja. Tämä johtuu pitkältikin siitä, ettei karttoihin ja rajamittoihin, jotka on märitelty useita kymmeniä vuosia sitten, voida täysin luottaa. Mittausmenetelmien ja sitä kautta karttojen luotettavuus kuitenkin koko ajan kasvaa, minkä vuoksi tulevaisuudessa esimerkiksi koordinaatit saattavat määrittää rajan paikan vastoin maastosta löydettyjä pyykkikiviä.