”Haluan eeppistä hidastuskuvaa. Miten sitä tehdään?” : Suurnopeuskuvaaminen sekä muita tapoja tehdä slow motionia
Pulju, Essi (2014)
Pulju, Essi
Oulun ammattikorkeakoulu
2014
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201405157977
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201405157977
Tiivistelmä
Tutkielman tavoitteena on selvittää, millä eri tavoin slow motionia eli hidastuskuvia on mahdollista tehdä. Tarkoituksena on avata slow motionin taustalla olevia teknisiä periaatteita sekä perehtyä käytetyimpiin menetelmiin ja niihin liittyviin ongelmiin. Lisäksi tutkin, minkälaista kalustoa audiovisuaalisen alan ammattilaiset suosivat.
Opinnäytetyöni koostuu tutkielmasta ja opinnäytetyön toiminnallisesta osasta, produktiosta. Tuotin produktionani oululaiselle yhdistykselle Kulttuurikasarmi Hiukkavaara ry:lle juonellisen esittelyvideon, joka kuvattiin kokonaan suurnopeudella eli hidastuskuvina. Tutkielman aihe on lähtöisin niistä slow motionin tekemiseen liittyvistä kysymyksistä ja ongelmista, joita kohtasimme tiimini kanssa tuotannon aikana.
Pohjaan tutkielman alussa olevan slow motionin tekotapoihin ja taustoihin perehtyvän tutkimuksen osaksi kirja- ja internetlähteisiin sekä osaksi omiin kokemuksiini. Lopussa käsittelen tekemääni kvalitatiivista tutkimusta: analysoin alan ammattilaisille tekemääni kyselylomakepohjaista haastattelua ja sen tuloksia. Kyselyllä selvitin, mitä menetelmiä ja laitteita eri tuotantoyhtiöiden edustajat käyttävät ja millä perustein he ovat valintansa tehneet.
Haastattelututkimus osoitti, että ammattilaistuotannoissa hidastukset tehdään pääosin suurnopeuskameroilla; se on toimivin, varmin ja laadukkain tapa. Samalla se on myös kallein tapa. Pienen budjetin tuotannoissa kannattaakin pitää vaihtoehtoina järjestelmäkameralla tai jälkituotannossa tehtäviä hidastuksia, jos lopputuloksen ei tarvitse välttämättä olla laadultaan täydellistä.
Aihe on varsin ajankohtainen, sillä slow motionin käyttö audiovisuaalisen alan tuotannoissa on kasvanut viime vuosina räjähdysmäisesti tekniikan halpenemisen seurauksena; nykyään myös hieman pienemmän budjetin tuotantotiimeillä on mahdollisuus käyttää hidastuskuvia tuotannoissaan. Tutkielma soveltuukin parhaiten tiedonlähteeksi pienen budjetin tuotantotiimeille, jotka pohtivat heille soveltuvinta tapaa tehdä slow motionia.
Opinnäytetyöni koostuu tutkielmasta ja opinnäytetyön toiminnallisesta osasta, produktiosta. Tuotin produktionani oululaiselle yhdistykselle Kulttuurikasarmi Hiukkavaara ry:lle juonellisen esittelyvideon, joka kuvattiin kokonaan suurnopeudella eli hidastuskuvina. Tutkielman aihe on lähtöisin niistä slow motionin tekemiseen liittyvistä kysymyksistä ja ongelmista, joita kohtasimme tiimini kanssa tuotannon aikana.
Pohjaan tutkielman alussa olevan slow motionin tekotapoihin ja taustoihin perehtyvän tutkimuksen osaksi kirja- ja internetlähteisiin sekä osaksi omiin kokemuksiini. Lopussa käsittelen tekemääni kvalitatiivista tutkimusta: analysoin alan ammattilaisille tekemääni kyselylomakepohjaista haastattelua ja sen tuloksia. Kyselyllä selvitin, mitä menetelmiä ja laitteita eri tuotantoyhtiöiden edustajat käyttävät ja millä perustein he ovat valintansa tehneet.
Haastattelututkimus osoitti, että ammattilaistuotannoissa hidastukset tehdään pääosin suurnopeuskameroilla; se on toimivin, varmin ja laadukkain tapa. Samalla se on myös kallein tapa. Pienen budjetin tuotannoissa kannattaakin pitää vaihtoehtoina järjestelmäkameralla tai jälkituotannossa tehtäviä hidastuksia, jos lopputuloksen ei tarvitse välttämättä olla laadultaan täydellistä.
Aihe on varsin ajankohtainen, sillä slow motionin käyttö audiovisuaalisen alan tuotannoissa on kasvanut viime vuosina räjähdysmäisesti tekniikan halpenemisen seurauksena; nykyään myös hieman pienemmän budjetin tuotantotiimeillä on mahdollisuus käyttää hidastuskuvia tuotannoissaan. Tutkielma soveltuukin parhaiten tiedonlähteeksi pienen budjetin tuotantotiimeille, jotka pohtivat heille soveltuvinta tapaa tehdä slow motionia.