Vanhempien kokemuksia saamastaan ohjauksesta lapsen sairastuessa tyypin 1 diabetekseen
Pentikäinen, Leila; Vähämaa, Marja (2014)
Pentikäinen, Leila
Vähämaa, Marja
Seinäjoen ammattikorkeakoulu
2014
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201401301884
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201401301884
Tiivistelmä
Opinnäytetyön tarkoituksena oli kuvata vanhempien kokemuksia lapsen sairastumisesta tyypin 1 diabetekseen, sekä vanhempien saamasta ohjauksesta tässä tilanteessa. Opinnäytetyön tavoitteena oli tuottaa tietoa eri-ikäisten lasten vanhempien neuvonnan ja ohjauksen tarpeesta heidän lastensa sairastuessa tyypin 1 diabetekseen. Tavoitteena oli myös saada tietoa siitä, miten eri ikäkausien haasteet tulisi huomioida ohjaustilanteissa.
Tutkimusmenetelmänä käytettiin laadullista eli kvalitatiivista tutkimusmenetelmää. Tutkimusaineisto kerättiin teemahaastatteluina, haastatellen neljän eri-ikäisenä diabetekseen sairastuneen lapsen vanhempaa. Haastattelut litteroitiin ja aineisto analysoitiin laadullisen sisällönanalyysin menetelmällä.
Vanhemmat olivat pääosin tyytyväisiä saamaansa ohjaukseen ja tukeen. Ohjauksen toivottiin olevan konkreettista ja havainnollista. Hoitajilta toivottiin kiireettömyyttä ja aikaa kuunnella vanhempia, ja varmistaa, että ohjaus on ollut ymmärrettävää. Lasten iät otettiin huomioon ohjauksessa, mutta nuoren kohdalla hänen vanhempansa koki jääneensä osin ohjauksen ulkopuolelle. Vanhemmat kokivat saaneensa tukea osastojakson aikana, mutta olisivat kaivanneet perhetilanteensa ja muun perheen huomioimista. Vertaistuen ja keskusteluavun tarve tuli myös esille. Kotiutumishetkellä vanhempia helpotti tietoisuus, että voi aina soittaa ja olla yhteydessä hoitajiin.
Suurimpana haasteena vanhemmat kokivat hyvän hoitotasapainon saavuttamisen. Myös vastuu lapsen sairauden hoidosta koettiin suurena, samoin perheen muiden jäsenten tasa-arvoinen huomiointi. Pelot ja turvattomuuden tunteet liittyivät mataliin sokeriarvoihin, mahdollisiin lisäsairauksiin ja tulevaisuuteen. Vanhemmat toivoivat, että liikunnasta ja ravitsemuksen merkityksestä puhuttaisiin enemmän, ja myös siitä mikä merkitys verensokeriarvoilla on liikkumisessa. Osastojaksoihin toivottiin lisää pituutta ja kontrollikäynteihin jämäkkyyttä.
Tutkimusmenetelmänä käytettiin laadullista eli kvalitatiivista tutkimusmenetelmää. Tutkimusaineisto kerättiin teemahaastatteluina, haastatellen neljän eri-ikäisenä diabetekseen sairastuneen lapsen vanhempaa. Haastattelut litteroitiin ja aineisto analysoitiin laadullisen sisällönanalyysin menetelmällä.
Vanhemmat olivat pääosin tyytyväisiä saamaansa ohjaukseen ja tukeen. Ohjauksen toivottiin olevan konkreettista ja havainnollista. Hoitajilta toivottiin kiireettömyyttä ja aikaa kuunnella vanhempia, ja varmistaa, että ohjaus on ollut ymmärrettävää. Lasten iät otettiin huomioon ohjauksessa, mutta nuoren kohdalla hänen vanhempansa koki jääneensä osin ohjauksen ulkopuolelle. Vanhemmat kokivat saaneensa tukea osastojakson aikana, mutta olisivat kaivanneet perhetilanteensa ja muun perheen huomioimista. Vertaistuen ja keskusteluavun tarve tuli myös esille. Kotiutumishetkellä vanhempia helpotti tietoisuus, että voi aina soittaa ja olla yhteydessä hoitajiin.
Suurimpana haasteena vanhemmat kokivat hyvän hoitotasapainon saavuttamisen. Myös vastuu lapsen sairauden hoidosta koettiin suurena, samoin perheen muiden jäsenten tasa-arvoinen huomiointi. Pelot ja turvattomuuden tunteet liittyivät mataliin sokeriarvoihin, mahdollisiin lisäsairauksiin ja tulevaisuuteen. Vanhemmat toivoivat, että liikunnasta ja ravitsemuksen merkityksestä puhuttaisiin enemmän, ja myös siitä mikä merkitys verensokeriarvoilla on liikkumisessa. Osastojaksoihin toivottiin lisää pituutta ja kontrollikäynteihin jämäkkyyttä.