Nuorten naisten käyttökokemukset Pinterestistä ja niiden hyödyntäminen yrityksen markkinointiviestinnässä
Holttinen, Riikka (2014)
Holttinen, Riikka
HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulu
2014
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201401291831

Tiivistelmä
Sosiaalinen media on nykyään olennainen osa monen yrityksen markkinointiviestintää. Myös vuonna 2010 perustettu sosiaalinen kuvapalvelu Pinterest on jo monissa muissa maissa tärkeässä roolissa yritysten markkinointiviestinnässä, mutta Suomessa vielä melko tuntematon.
Tämän opinnäytetyön tavoitteena oli selvittää nuorten, 20–30-vuotiaiden suomalaisnaisten käyttökokemuksia Pinterestistä ja pohtia, miten niitä voisi hyödyntää yritysten markkinointiviestinnässä. Kohderyhmän rajaus tehtiin sillä perusteella, että 20–30-vuotiaat naiset ovat yksi suurimmista Pinterestin käyttäjäryhmistä. Tutkimus toteutettiin avoimella kyselylomakkeella, johon saatiin yhdeksän vastausta, sekä havainnointitutkimuksella, jossa tutkittiin viidentoista kohderyhmään kuuluvan henkilön Pinterest-sivuja. Tutkimus toteutettiin loka- ja marraskuussa 2013.
Tutkimuksen tuloksista selvisi, että kohderyhmään kuuluvat Pinterest-käyttäjät ovat kiinnostuneet varsin laajalti erilaisista asioista, kuten muodista, sisustuksesta, taiteesta ja matkustelusta. Heidän kiinnostuksen kohteensa näkyivät myös heidän Pinterest-käyttötottumuksissaan, sillä he seurasivat ja tekivät Pinterest-tauluja erityisesti näistä kategorioista. Tutkimuksessa selvisi myös, että Pinterestiin voisivat sopia useiden eri alojen yritykset. Erityisen suosittuja olivat esimerkiksi juuri muoti- ja sisustusalan yritykset. Lähes kaikki tutkittavat seurasivat Pinterestissä ainakin joitakin yrityksiä, mutta ainakaan kyselyyn vastanneet eivät olleet juurikaan nähneet siellä yritysten markkinointitoimenpiteitä.
Opinnäytetyön pohdintaosioissa pohditaan tutkimuksen tulosten pohjalta, miten yritysten kannattaisi harjoittaa markkinointiviestintää Pinterestissä tutkimuksen kohderyhmälle. Pin-lisäyksissä käytettävien kuvien kannattaa olla käyttäjän huomion herättäviä ja niissä kannattaa olla linkki esimerkiksi yrityksen sivuille, joista käyttäjä voi löytää lisätietoa tai vaikkapa ostaa tuotteen. Toimivia markkinointitoimenpiteitä Pinterestissä voivat olla esimerkiksi kilpailut. Yrityksen kannattaa myös mainostaa Pinterest-sivujaan mahdollisimman monessa eri paikassa ja tehdä tuotteidensa kuvien lisäämisestä Pinterestiin helppoa.