HS-GC-MS-menetelmän kehitys ja validointi nitrometaanin määrittämiseksi in vitro -näytteistä
Grandell, Toni (2013)
Grandell, Toni
Metropolia Ammattikorkeakoulu
2013
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2013120520283
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2013120520283
Tiivistelmä
Tämä opinnäytetyö tehtiin Kemiallisen aseen kieltosopimuksen instituutissa, VERIFINissä. Opinnäytetyössä kehitettiin ja validoitiin kvantitatiivinen HS-GC-MS-määritysmenetelmä klooripikriinin metaboliatuotteelle, nitrometaanille in vitro -näytteistä. Klooripikriinin on todettu metaboloituvan nitrometaaniksi veressä (in vitro). Klooripikriini on kemiallisen aseen kieltosopimuksessa määritellyllä kemikaalien listalla kolme.
Menetelmän kehitys aloitettiin selvittämällä deuteroidun nitrometaanin soveltuvuutta sisäiseksi standardiksi. Se kuitenkin havaittiin epäsopivaksi epästabiilisuuden vuoksi. Paremmaksi ja hyvin toimivaksi sisäiseksi standardiksi osoittautui 13C-leimattu nitrometaani, jota käytettiin validointimittauksissa ja in vitro -näytteiden kvantitoinnissa.
Menetelmä validoitiin mittaamalla kolme kalibrointinäytesarjaa kolmena päivänä ja in vitro -näytteiden nitrometaanipitoisuudet määritettiin kahden kalibrointinäytesarjan avulla.
Menetelmän luotettavaksi kvantitointialueeksi osoittautui valituilla pitoisuuksilla 0,3 – 6,0 µg/ml, vaikkakaan ylempää kvantitointirajaa ei menetelmälle määritetty. In vitro -näytteistä yhdelle saatiin tällä alueella tulos, josta on hyötyä in vitro -tutkimukselle.
Kalibrointisuoran mittaustulokset vaihtelevat niin vähän, että y-akselin leikkauspisteen keskihajonnalla laskennallisesti määritettävä toteamisraja on nollanäytteelle laskettua pitoisuutta alempana. Vaikka menetelmälle saatiin laskettua toteamisraja ja määritysraja, niin suositeltavaa olisi arvioida se erikseen jokaisen kalibrointisuoran ohella mitatuilla nollanäytteillä.
Menetelmän kehitys aloitettiin selvittämällä deuteroidun nitrometaanin soveltuvuutta sisäiseksi standardiksi. Se kuitenkin havaittiin epäsopivaksi epästabiilisuuden vuoksi. Paremmaksi ja hyvin toimivaksi sisäiseksi standardiksi osoittautui 13C-leimattu nitrometaani, jota käytettiin validointimittauksissa ja in vitro -näytteiden kvantitoinnissa.
Menetelmä validoitiin mittaamalla kolme kalibrointinäytesarjaa kolmena päivänä ja in vitro -näytteiden nitrometaanipitoisuudet määritettiin kahden kalibrointinäytesarjan avulla.
Menetelmän luotettavaksi kvantitointialueeksi osoittautui valituilla pitoisuuksilla 0,3 – 6,0 µg/ml, vaikkakaan ylempää kvantitointirajaa ei menetelmälle määritetty. In vitro -näytteistä yhdelle saatiin tällä alueella tulos, josta on hyötyä in vitro -tutkimukselle.
Kalibrointisuoran mittaustulokset vaihtelevat niin vähän, että y-akselin leikkauspisteen keskihajonnalla laskennallisesti määritettävä toteamisraja on nollanäytteelle laskettua pitoisuutta alempana. Vaikka menetelmälle saatiin laskettua toteamisraja ja määritysraja, niin suositeltavaa olisi arvioida se erikseen jokaisen kalibrointisuoran ohella mitatuilla nollanäytteillä.