"Miten se virhekin nyt määritellään?" : Viulunsoitonopettajien näkökulmia jousitekniikan korjaamiseen
Pitkä, Reetta (2013)
Pitkä, Reetta
Jyväskylän ammattikorkeakoulu
2013
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2013060312654
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2013060312654
Tiivistelmä
Opinnäytetyön tavoitteena on selvittää viulunsoitonopettajien käsityksiä jousitekniikkavirheen korjaamisesta ja uuden tekniikan opettamisesta. Tarkoituksena on saada käsitys siitä, miten opettajat määrittelevät oikean ja väärän jousitekniikan, miten jousitekniikkaa korjataan ja minkälainen oppilaan jousitekniikan korjausprosessi on opettajan näkökulmasta.
Työn teoreettisessa osassa tarkastellaan taidon oppimista ja sen uudelleen oppimista sekä käydään läpi jousikäden eri osien tehtävät. Mukaan otettiin myös suomalaisten viulukoulujen jousiotteen opettamisen osuudet, sillä samankaltaisia harjoituksia voidaan käyttää jousitekniikan korjausprosessissa.
Tutkimuksessa sovelletaan laadullista tutkimusotetta. Aineisto hankittiin haastattelemalla viittä viulunsoitonopettajaa. Haastattelumenetelmänä oli puolistrukturoitu teemahaastattelu. Haastatteluissa tuli ilmi, että jokaisella opettajalla on oma näkemyksensä siitä, mikä koetaan oikeaksi tai vääräksi jousitekniikaksi. Yleisimmiksi virheiksi kuitenkin koettiin soittajan jousikäden eri osien jännittäminen ja liika puristaminen sekä käden eri osien virheelliset asennot. Jousitekniikan korjausprosessissa taas tärkeintä on ottaa jokainen oppilas huomioon yksilönä. Kaikille oppilaille ei voida tarjota samoja harjoitteita, vaan virheitä korjattaessa katsotaan, minkälaisia harjoitteita kukin oppilas tarvitsee. Opettajan rooli korjausprosessissa on merkittävä. Opettajan tehtävänä on opastaa oppilasta oikean tekniikan löytämiseen, mutta myös toimia oppilaan motivoijana niissä tilanteissa, joissa oppilas ei jaksa uskoa omiin kykyihinsä.
Jousitekniikan virheet ovat varmasti tuttuja asioita monille soitonopettajille ja oppilaille. Opinnäytetyöstäni on hyötyä molemmille osapuolille, koska se auttaa hahmottamaan laaja-alaisesti jousitekniikan korjausprosessin luonnetta ja erittelemään siihen liittyviä tekijöitä.
Työn teoreettisessa osassa tarkastellaan taidon oppimista ja sen uudelleen oppimista sekä käydään läpi jousikäden eri osien tehtävät. Mukaan otettiin myös suomalaisten viulukoulujen jousiotteen opettamisen osuudet, sillä samankaltaisia harjoituksia voidaan käyttää jousitekniikan korjausprosessissa.
Tutkimuksessa sovelletaan laadullista tutkimusotetta. Aineisto hankittiin haastattelemalla viittä viulunsoitonopettajaa. Haastattelumenetelmänä oli puolistrukturoitu teemahaastattelu. Haastatteluissa tuli ilmi, että jokaisella opettajalla on oma näkemyksensä siitä, mikä koetaan oikeaksi tai vääräksi jousitekniikaksi. Yleisimmiksi virheiksi kuitenkin koettiin soittajan jousikäden eri osien jännittäminen ja liika puristaminen sekä käden eri osien virheelliset asennot. Jousitekniikan korjausprosessissa taas tärkeintä on ottaa jokainen oppilas huomioon yksilönä. Kaikille oppilaille ei voida tarjota samoja harjoitteita, vaan virheitä korjattaessa katsotaan, minkälaisia harjoitteita kukin oppilas tarvitsee. Opettajan rooli korjausprosessissa on merkittävä. Opettajan tehtävänä on opastaa oppilasta oikean tekniikan löytämiseen, mutta myös toimia oppilaan motivoijana niissä tilanteissa, joissa oppilas ei jaksa uskoa omiin kykyihinsä.
Jousitekniikan virheet ovat varmasti tuttuja asioita monille soitonopettajille ja oppilaille. Opinnäytetyöstäni on hyötyä molemmille osapuolille, koska se auttaa hahmottamaan laaja-alaisesti jousitekniikan korjausprosessin luonnetta ja erittelemään siihen liittyviä tekijöitä.