Kiinteän ulkohälytinjärjestelmän kuulonvarainen arviointi
Rekunen, Timo (2013)
Rekunen, Timo
Laurea-ammattikorkeakoulu
2013
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2013052710967
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2013052710967
Tiivistelmä
Kiinteän ulkohälytinjärjestelmän potentiaalin tutkimus on jäänyt Suomessa viime vuosikymmeninä vähälle huomiolle. Esimerkiksi ulkohälytinjärjestelmien kattavuuden arviointi ja tilastointi suoritetaan teoreettisesti. Esteettömiä olosuhteita kuvaavat teoreettiset mallit eivät kuitenkaan anna oikeaa kuvaa järjestelmän varoituskyvystä tiheästi rakennetussa kaupunkimaisessa ympäristössä, jossa myös liikenteen melu saattaa vaikeuttaa varoitussignaalin tietoista havaitsemista. Tässä opinnäytetyössä kuvattu kuulonvarainen arviointi suoritettiin ulkohälytinten kuuluvuuden varmistamiseksi.
Opinnäytteen empiirisenä tutkimusmenetelmänä on käytetty subjektiivista kuuluvuusarviointia soveltaen SFS-EN ISO 7731-standardin mukaista aistinvaraista, subjektiivista kuuluvuuskoetta. Kuuluvuusarvioinnit toteutettiin joukkoistamalla ja arviointien tulokset kerättiin Helsingin kaupungin Kerrokartalla-kyselypalvelua hyödyntäen. Saatuja kuuluvuusarviointeja vertailtiin kiinteiden ulkohälyttimien teoreettisiin kuuluvuusalueisiin sekä maankäytön paikkatietoihin. Vertailulla tuotettiin tietoa tutkimusalueen kiinteän ulkohälytinjärjestelmän nykytason arviointiin sekä tunnistettujen katvealueiden varoituskapasiteettia parantavien hankintojen suunnittelun perustaksi.
Ulkona olevan väestön varoittamiseen tarkoitetun järjestelmän kokeilumerkin kuuluvuutta arvioi 571 henkilöä, joista 56 prosenttia teki kuuluvuusarviointeja sisätiloissa. Kiinteiden ul-kohälytinlaitteiden 900 metrin teoreettinen kuuluvuussäde kyettiin ulkona verifioimaan 650 metriin asti 50 prosentin havaitsemistodennäköisyydellä. Korkeat rakennukset ulkohälyttimen teoreettisella kuuluvuusalueella vaikuttavat havaittuun kuuluvuusalueeseen negatiivisesti. Sisätiloissa selkeitä kuuluvuushavaintoja kokeilumerkistä tehtiin 50 prosentin havaitsemistodennäköisyydellä 350 metriin asti. Opinnäytetyössä käytetyllä menetelmällä, analyysityökaluilla ja paikkatietoaineistolla ei kyetty yksilöimään ulkohälytinjärjestelmän kokeilumerkin kuulumattomuuteen vaikuttavia tekijöitä.
Opinnäytteen empiirisenä tutkimusmenetelmänä on käytetty subjektiivista kuuluvuusarviointia soveltaen SFS-EN ISO 7731-standardin mukaista aistinvaraista, subjektiivista kuuluvuuskoetta. Kuuluvuusarvioinnit toteutettiin joukkoistamalla ja arviointien tulokset kerättiin Helsingin kaupungin Kerrokartalla-kyselypalvelua hyödyntäen. Saatuja kuuluvuusarviointeja vertailtiin kiinteiden ulkohälyttimien teoreettisiin kuuluvuusalueisiin sekä maankäytön paikkatietoihin. Vertailulla tuotettiin tietoa tutkimusalueen kiinteän ulkohälytinjärjestelmän nykytason arviointiin sekä tunnistettujen katvealueiden varoituskapasiteettia parantavien hankintojen suunnittelun perustaksi.
Ulkona olevan väestön varoittamiseen tarkoitetun järjestelmän kokeilumerkin kuuluvuutta arvioi 571 henkilöä, joista 56 prosenttia teki kuuluvuusarviointeja sisätiloissa. Kiinteiden ul-kohälytinlaitteiden 900 metrin teoreettinen kuuluvuussäde kyettiin ulkona verifioimaan 650 metriin asti 50 prosentin havaitsemistodennäköisyydellä. Korkeat rakennukset ulkohälyttimen teoreettisella kuuluvuusalueella vaikuttavat havaittuun kuuluvuusalueeseen negatiivisesti. Sisätiloissa selkeitä kuuluvuushavaintoja kokeilumerkistä tehtiin 50 prosentin havaitsemistodennäköisyydellä 350 metriin asti. Opinnäytetyössä käytetyllä menetelmällä, analyysityökaluilla ja paikkatietoaineistolla ei kyetty yksilöimään ulkohälytinjärjestelmän kokeilumerkin kuulumattomuuteen vaikuttavia tekijöitä.