Tarina vai tyyli? : poeettisen dokumentin traditio ja kerrontarakenne
Bahmanpour, Sara (2013)
Bahmanpour, Sara
Metropolia Ammattikorkeakoulu
2013
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201305158531
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201305158531
Tiivistelmä
Tämä opinnäytetyö käsittelee poeettista lähestymistapaa dokumentissa ja tutkii sen kerrontatapaa ja traditiota.
Työ kertoo aluksi dokumentin synnystä ja sen historiasta. Se tarkastelee dokumentin määritelmää ja sen eri lähestymistapoja. Opinnäytetyö syventyy poeettiseen lähestymistapaan ja pohtii sen kerronta- ja tyylirakennetta. Se vertailee poeettista lähestymistapaa muihin dokumentin lähestymistapoihin ja pohtii sen heikkouksia ja vahvuuksia.
Lähemmin tarkastellaan kahta poeettista dokumenttielokuvaa: Godfrey Reggion Koyaanisqatsi (USA, 1982) ja Ron Fricken Baraka (USA, 1992). Tekijä analysoi kahden elokuvan kerrontatapaa ja pohtii omia kokemuksiaan katsojana.
Poeettinen moodi on yksi Bill Nicholsin (Nichols 2010) määrittämistä kuudesta lähestymistavasta. Se poikkeaa suuresti perinteisestä kerronnallisesta rakenteesta. Sen lähtökohtana on luoda subjektiivinen tulkinta kuvatusta kohteestaan ja jättää yksittäiset hahmot kehittymättä.
Työssä käy ilmi, että puhutun kerronnan puuttuminen on poeettisen lähestymistavan tunnusomainen piirre. Elokuvan sanomaa pyritään välittämään katsojille eri assosiaatioiden kautta, leikkaus- ja kamerakeinojen avulla.
Työssä tuodaan esiin, että assosiaatioiden kautta poeettisen elokuvan tekijät tietoisesti muokkaavat katsojien tunteita. Poeettinen dokumenttielokuva myös vaatii katsojalta enemmän, sillä elokuvan "merkitystä" ei koskaan sanota suoraan.
Lähtökohtana aiheen valinnalle on tekijän oma kiinnostus dokumenttielokuvien tekoon, varsinkin poeettiseen lähestymistapaan.
Työ kertoo aluksi dokumentin synnystä ja sen historiasta. Se tarkastelee dokumentin määritelmää ja sen eri lähestymistapoja. Opinnäytetyö syventyy poeettiseen lähestymistapaan ja pohtii sen kerronta- ja tyylirakennetta. Se vertailee poeettista lähestymistapaa muihin dokumentin lähestymistapoihin ja pohtii sen heikkouksia ja vahvuuksia.
Lähemmin tarkastellaan kahta poeettista dokumenttielokuvaa: Godfrey Reggion Koyaanisqatsi (USA, 1982) ja Ron Fricken Baraka (USA, 1992). Tekijä analysoi kahden elokuvan kerrontatapaa ja pohtii omia kokemuksiaan katsojana.
Poeettinen moodi on yksi Bill Nicholsin (Nichols 2010) määrittämistä kuudesta lähestymistavasta. Se poikkeaa suuresti perinteisestä kerronnallisesta rakenteesta. Sen lähtökohtana on luoda subjektiivinen tulkinta kuvatusta kohteestaan ja jättää yksittäiset hahmot kehittymättä.
Työssä käy ilmi, että puhutun kerronnan puuttuminen on poeettisen lähestymistavan tunnusomainen piirre. Elokuvan sanomaa pyritään välittämään katsojille eri assosiaatioiden kautta, leikkaus- ja kamerakeinojen avulla.
Työssä tuodaan esiin, että assosiaatioiden kautta poeettisen elokuvan tekijät tietoisesti muokkaavat katsojien tunteita. Poeettinen dokumenttielokuva myös vaatii katsojalta enemmän, sillä elokuvan "merkitystä" ei koskaan sanota suoraan.
Lähtökohtana aiheen valinnalle on tekijän oma kiinnostus dokumenttielokuvien tekoon, varsinkin poeettiseen lähestymistapaan.