Neurokirurgisen potilaan preoperatiivinen ohjaus
Lahti, Taina (2013)
Lahti, Taina
Metropolia Ammattikorkeakoulu
2013
Creative Commons Attribution-NonCommercial-ShareAlike 1.0 Suomi
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201305138191
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201305138191
Tiivistelmä
Potilaan ohjaus on olennainen osa hoitoa. Lyhentyneiden hoitoaikojen myötä ohjaukselle jää vähemmän aikaa, mutta samalla odotetaan potilaiden selviytyvän toipumisestaan kotona. Potilaan voimavaroja tukeva preoperatiivinen ohjaus on keino edistää potilaan toipumista sekä lievittää potilaan tuntemaa pelkoa ja ahdistusta, joka on yleistä leikkausten yhteydessä. Neurokirurgisissa sairauksissa toimenpiteiden kohteena ovat aivot, selkäydin tai selkäytimestä lähtevät hermot.
Tutkimuksen tarkoituksena on kuvata neurokirurgisen potilaan kokemuksia saamastaan preoperatiivisesta ohjauksesta voimavaraistumista tukevan ohjauksen näkökulmasta. Aineisto kerättiin kotiutumisvaiheessa neurokirurgian klinikan potilailta (N=146), jotka olivat saaneet leikkausta edeltävää ohjausta. Vastausprosentti oli 84,9 % (n=124). Tutkimusaineisto kerättiin strukturoidulla SPTS- kyselylomakkeella (© Leino-Kilpi, Salanterä, Hölttä 2003). Kyselylomakkeella tutkittiin potilaan voimavaraistumista tukevan tiedon saantia kuuden tiedon alueelta: biofysiologisen, toiminnallisen, kokemuksellisen, eettisen, sosiaalisyhteisöllisen ja taloudellisen. Aineisto analysoitiin tilastollisin menetelmin. Aineiston tiivistämiseksi voimavaraistumista tukevan tiedon alueita mittaavista muuttujista muodostettiin summamuuttujia. Aineisto kuvattiin keski- ja hajontalukuina. Taustamuuttujien yhteyttä tarkasteltiin Speramannin korrelaatiokertoimella, Kruskall-Wallis- tai Mann- Whitney-testillä.
Potilaat kuvasivat saaneensa eniten tietoa biofysiologisen ja toiminnallisen tiedon alueelta. Vähiten tietoa oli saatu taloudellisen ja sosiaaliyhteisöllisen tiedon alueella. Taustamuuttujista iällä, aikaisemmalla leikkauskokemuksella ja useamman ohjausmenetelmän käytöllä oli positiivinen yhteys potilaan tiedon saantiin. Enemmistö potilaista oli saanut suullisen ohjauksen tukena kirjallista materiaalia tai ohjausta oli havainnollistettu tietokoneen tai muiden välineiden avulla. Ohjausta pidettiin rutiininomaisena eikä se vastannut potilaan tiedon tarpeisiin.
Tuloksia voidaan hyödyntää kehitettäessä potilaiden preoperatiivista ohjauskäytäntöä. Ohjauksessa tulee käyttää useampaa ohjaustapaa ja sisällön tulisi vastata paremmin voimavaraistumista tukevan tiedon alueita. Potilaan yksilölliset tiedon tarpeet tulisi huomioida ohjauksessa paremmin.
Tutkimuksen tarkoituksena on kuvata neurokirurgisen potilaan kokemuksia saamastaan preoperatiivisesta ohjauksesta voimavaraistumista tukevan ohjauksen näkökulmasta. Aineisto kerättiin kotiutumisvaiheessa neurokirurgian klinikan potilailta (N=146), jotka olivat saaneet leikkausta edeltävää ohjausta. Vastausprosentti oli 84,9 % (n=124). Tutkimusaineisto kerättiin strukturoidulla SPTS- kyselylomakkeella (© Leino-Kilpi, Salanterä, Hölttä 2003). Kyselylomakkeella tutkittiin potilaan voimavaraistumista tukevan tiedon saantia kuuden tiedon alueelta: biofysiologisen, toiminnallisen, kokemuksellisen, eettisen, sosiaalisyhteisöllisen ja taloudellisen. Aineisto analysoitiin tilastollisin menetelmin. Aineiston tiivistämiseksi voimavaraistumista tukevan tiedon alueita mittaavista muuttujista muodostettiin summamuuttujia. Aineisto kuvattiin keski- ja hajontalukuina. Taustamuuttujien yhteyttä tarkasteltiin Speramannin korrelaatiokertoimella, Kruskall-Wallis- tai Mann- Whitney-testillä.
Potilaat kuvasivat saaneensa eniten tietoa biofysiologisen ja toiminnallisen tiedon alueelta. Vähiten tietoa oli saatu taloudellisen ja sosiaaliyhteisöllisen tiedon alueella. Taustamuuttujista iällä, aikaisemmalla leikkauskokemuksella ja useamman ohjausmenetelmän käytöllä oli positiivinen yhteys potilaan tiedon saantiin. Enemmistö potilaista oli saanut suullisen ohjauksen tukena kirjallista materiaalia tai ohjausta oli havainnollistettu tietokoneen tai muiden välineiden avulla. Ohjausta pidettiin rutiininomaisena eikä se vastannut potilaan tiedon tarpeisiin.
Tuloksia voidaan hyödyntää kehitettäessä potilaiden preoperatiivista ohjauskäytäntöä. Ohjauksessa tulee käyttää useampaa ohjaustapaa ja sisällön tulisi vastata paremmin voimavaraistumista tukevan tiedon alueita. Potilaan yksilölliset tiedon tarpeet tulisi huomioida ohjauksessa paremmin.