Miten hyvän näkeminen ja mokkapalat liittyvät ekaluokan poikien itsetuntoon?
Aalto, Satu; Kankainen-Larsson, Seija (2013)
Aalto, Satu
Kankainen-Larsson, Seija
Laurea-ammattikorkeakoulu
2013
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201304033880
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201304033880
Tiivistelmä
Toiminnallinen opinnäytetyömme on osa Kuusikon koulun ja Laurea Tikkurila paikallisyksikön välistä hankeyhteistyötä ja Learning by Developing tutkimus- ja kehittämistoimintaa. Ohjasimme syksyllä 2012 Kuusikon koululla iltapäiväkerhona kokkikerhoa. Kerhoon osallistui kahdeksan poikaa. Toimintamme kesti kymmenen viikkoa. Ensimmäinen kerhokerta oli syyskuun kymmenentenä päivänä muutama viikko koulun alkamisen jälkeen.
Toimintamme oli suunnattu ekaluokan pojille. Pienemmät ja isommat pojat ovat olleet uutisten otsikoissa monista syistä viime aikoina. Mediassa on tuotu esille muun muassa huolta poikien monenlaisista haasteista ja vaikeuksista sopeutua kouluympäristöön ja näiden vaikutusta poikien itsetuntoon ja myöhempään selviytymiseen elämässä. Poikien kohtaamiseen saattavat vaikuttaa myös poikiin liitetyt ennakkokäsitykset, jotka vaikeuttavat poikien näkemistä heinä itsenään. Tarkoituksemme on opinnäytetyömme avulla murtaa poikiin liittyviä myyttejä ja tuoda esille pehmeämpi tapa kohdata pieni poika. Toivomme käyttämiemme oppien ja toimintamallin leviävän laajalle sosiaalialan, sivistystoimen ja terveydenhuollon ammattilaisten käyttöön. Korostamme, että hyvän näkeminen on tahtotila sulkematta pois realismia tai olemassa olevia haasteita.
Työmme kehyksenä on kasvatusfilosofian professori Veli-Matti Värrin väitöskirjan kohtia Hyvä elämä – Kasvatus hyvään ja kasvatusfilosofian dosentti Simo Skinnarin ajatuksia pedagogisesta rakkaudesta. Pedagoginen rakkaus ilmenee toisen persoonan ehdottomana kunnioittamisena ja hyväksymisenä. Kokkikerhossa kohtasimme pojat arvokkaina, ainutlaatuisina yksilöinä haluten nähdä jokaisessa pojassa olevan hyvän sanoittaen sen hänelle. Kannustimme poikia kokeilemaan uusia asioita tarjoten heille monia onnistumisen mahdollisuuksia kokkaamisen lomassa. Onnistumisten avulla tuimme poikien itsetuntoa ja myönteistä minäkuvaa.
Ajankohta kokkikerhon pitämiselle oli hyvin otollinen monellakin tapaa. Ruoanlaittaminen on muotijuttu tänä päivänä. Televisiosta tulee päivittäin useita erilaisia ruokaohjelmia. Keittiössä patojen ja kattiloiden äärellä touhuavat niin aikuiset kuin lapset. Ryhmässä autoimme poikia luomaan uusia kaverisuhteita ohjaten heitä toista kunnioittavaan vuorovaikutukseen. Kokkikerhomme toiminta poikkesi perinteisen kokkikerhon mallista, koska veimme pojat myös ulos ja metsään antaen heille mahdollisuuden purkaa poikaenergiaa majaa rakentaen. Ryhmänohjauksessa käytimme apunamme The Virtues Project toimintamallin oppeja.
Poikien kokatessa teimme yhteisen matkan omenapiirakasta mokkapaloihin. Kymmenen viikon aikana istutimme poikiin erilaisia kasvun siemeniä. Pieniä kasvunmerkkejä saimme nähdä jo toimintamme aikana. Kuulimme myöhemmin myös Kuusikon koulun rehtorilta kokkikerhon elävän edelleen poikien mielissä, keskusteluissa ja toiminnassa.
Toimintamme oli suunnattu ekaluokan pojille. Pienemmät ja isommat pojat ovat olleet uutisten otsikoissa monista syistä viime aikoina. Mediassa on tuotu esille muun muassa huolta poikien monenlaisista haasteista ja vaikeuksista sopeutua kouluympäristöön ja näiden vaikutusta poikien itsetuntoon ja myöhempään selviytymiseen elämässä. Poikien kohtaamiseen saattavat vaikuttaa myös poikiin liitetyt ennakkokäsitykset, jotka vaikeuttavat poikien näkemistä heinä itsenään. Tarkoituksemme on opinnäytetyömme avulla murtaa poikiin liittyviä myyttejä ja tuoda esille pehmeämpi tapa kohdata pieni poika. Toivomme käyttämiemme oppien ja toimintamallin leviävän laajalle sosiaalialan, sivistystoimen ja terveydenhuollon ammattilaisten käyttöön. Korostamme, että hyvän näkeminen on tahtotila sulkematta pois realismia tai olemassa olevia haasteita.
Työmme kehyksenä on kasvatusfilosofian professori Veli-Matti Värrin väitöskirjan kohtia Hyvä elämä – Kasvatus hyvään ja kasvatusfilosofian dosentti Simo Skinnarin ajatuksia pedagogisesta rakkaudesta. Pedagoginen rakkaus ilmenee toisen persoonan ehdottomana kunnioittamisena ja hyväksymisenä. Kokkikerhossa kohtasimme pojat arvokkaina, ainutlaatuisina yksilöinä haluten nähdä jokaisessa pojassa olevan hyvän sanoittaen sen hänelle. Kannustimme poikia kokeilemaan uusia asioita tarjoten heille monia onnistumisen mahdollisuuksia kokkaamisen lomassa. Onnistumisten avulla tuimme poikien itsetuntoa ja myönteistä minäkuvaa.
Ajankohta kokkikerhon pitämiselle oli hyvin otollinen monellakin tapaa. Ruoanlaittaminen on muotijuttu tänä päivänä. Televisiosta tulee päivittäin useita erilaisia ruokaohjelmia. Keittiössä patojen ja kattiloiden äärellä touhuavat niin aikuiset kuin lapset. Ryhmässä autoimme poikia luomaan uusia kaverisuhteita ohjaten heitä toista kunnioittavaan vuorovaikutukseen. Kokkikerhomme toiminta poikkesi perinteisen kokkikerhon mallista, koska veimme pojat myös ulos ja metsään antaen heille mahdollisuuden purkaa poikaenergiaa majaa rakentaen. Ryhmänohjauksessa käytimme apunamme The Virtues Project toimintamallin oppeja.
Poikien kokatessa teimme yhteisen matkan omenapiirakasta mokkapaloihin. Kymmenen viikon aikana istutimme poikiin erilaisia kasvun siemeniä. Pieniä kasvunmerkkejä saimme nähdä jo toimintamme aikana. Kuulimme myöhemmin myös Kuusikon koulun rehtorilta kokkikerhon elävän edelleen poikien mielissä, keskusteluissa ja toiminnassa.