Tyttökerhotyö Kuusankosken seurakunnassa. : Ohjaajien kokemuksia vuosilta 1973–2008
Syrjälä, Sari (2013)
Syrjälä, Sari
Diakonia-ammattikorkeakoulu
2013
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201303042856
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201303042856
Tiivistelmä
Syrjälä, Sari. Tyttökerhotyö Kuusankosken seurakunnassa. Ohjaajien kokemuksia vuosilta 1973–2008. Diak, kevät 2013. 88 s., 5 liitettä. Diakonia Ammattikorkeakoulu, sosiaalialan koulutusohjelma (ylempi AMK). Diakonia, kristillinen kasvatus ja nuorisotyö.
Opinnäytetyössä tutkitaan kerhonohjaajien kokemuksia kerhonohjaamisesta vuosina 1973–2008 Kuusankosken seurakunnassa. Tutkimuskysymykset ovat: mikä on kerhonohjaajien kokemus kerhonohjaajana toimimisesta ja mitä seurakunta merkitsee entiselle kerhonohjaajalle tänään. Tutkimuksella kartoitan kerhotyön merkitystä ja laatua osana seurakunnan varhaisnuoriso- ja nuorisotyötä.
Opinnäytetyössä kirjoitettiin Kuusankosken seurakunnan tyttökerhotyön historia vuosilta 1970–2008 tutkimalla toimintakertomuksia, seurakuntasuunnitelmia ja tyttökerhojen päiväkirjoja. Ohjaajia koskenut tutkimusaineisto kerättiin haastattelemalla 11 henkilöä, jotka olivat toimineet kerhonohjaajina vuosina 1973–2008 Kuusankosken seurakunnassa. Puolistrukturoidut haastattelut nauhoitettiin ja litteroitiin. Aineisto analysoitiin sisällönanalyysillä ja fenomenologisella tutkimusotteella.
Kerhonohjaajana toimiminen koettiin tärkeänä asiana nuoruudessa, se toi nuoren elämään tasapainoa ja rakennetta. Aika ohjaajana vaikutti henkilön elämään monin tavoin. Se oli valmentautumista aikuisuuden ammattiin, siitä kertyi ryhmänohjaustaitoja ja tuolloin syntyi pitkäkestoisia, tärkeitä ihmissuhteita. Aikuisina entiset kerhonohjaajat ovat seurakunnan jäseniä, joiden elämään kuuluvat kirkolliset toimitukset ja he ehkä käyvät kirkossa jouluna. Aktiivisesti seurakunnassa vapaaehtoistyöntekijänä toiminut nuori ei ole aikuisena aktiivinen osallistuja. He kuvasivat seurakunnan asiana, joka kuuluu normaalielämään. Moni heistä koki, että he osallistuivat seurakunnan toimintaan omien lastensa osallistumisen kautta.
Varhaisnuorisotyön tilastoista näkee, että kerhojen suosio on 1970-luvulta asti vähentynyt. Kerhotyötä täytyy kehittää sisällöllisesti niin, että lapsi haluaa osallistua siihen. Kerhonohjaajana toimiminen on nuorille tärkeä ja turvallinen kasvamisen ja toimimisen paikka seurakunnassa. Kerhotyön sisällön kehittämisen reunaehto on se, että16-vuotias nuori pystyy toimimaan ohjaajana. Haasteena työlle on kerhonohjaajien hartaus- ja uskonelämän tukeminen niin, että heistä kasvaisi aikuisia, jotka kokevat seurakuntayhteyden merkittäväksi omalle uskon elämälleen.
Opinnäytetyössä tutkitaan kerhonohjaajien kokemuksia kerhonohjaamisesta vuosina 1973–2008 Kuusankosken seurakunnassa. Tutkimuskysymykset ovat: mikä on kerhonohjaajien kokemus kerhonohjaajana toimimisesta ja mitä seurakunta merkitsee entiselle kerhonohjaajalle tänään. Tutkimuksella kartoitan kerhotyön merkitystä ja laatua osana seurakunnan varhaisnuoriso- ja nuorisotyötä.
Opinnäytetyössä kirjoitettiin Kuusankosken seurakunnan tyttökerhotyön historia vuosilta 1970–2008 tutkimalla toimintakertomuksia, seurakuntasuunnitelmia ja tyttökerhojen päiväkirjoja. Ohjaajia koskenut tutkimusaineisto kerättiin haastattelemalla 11 henkilöä, jotka olivat toimineet kerhonohjaajina vuosina 1973–2008 Kuusankosken seurakunnassa. Puolistrukturoidut haastattelut nauhoitettiin ja litteroitiin. Aineisto analysoitiin sisällönanalyysillä ja fenomenologisella tutkimusotteella.
Kerhonohjaajana toimiminen koettiin tärkeänä asiana nuoruudessa, se toi nuoren elämään tasapainoa ja rakennetta. Aika ohjaajana vaikutti henkilön elämään monin tavoin. Se oli valmentautumista aikuisuuden ammattiin, siitä kertyi ryhmänohjaustaitoja ja tuolloin syntyi pitkäkestoisia, tärkeitä ihmissuhteita. Aikuisina entiset kerhonohjaajat ovat seurakunnan jäseniä, joiden elämään kuuluvat kirkolliset toimitukset ja he ehkä käyvät kirkossa jouluna. Aktiivisesti seurakunnassa vapaaehtoistyöntekijänä toiminut nuori ei ole aikuisena aktiivinen osallistuja. He kuvasivat seurakunnan asiana, joka kuuluu normaalielämään. Moni heistä koki, että he osallistuivat seurakunnan toimintaan omien lastensa osallistumisen kautta.
Varhaisnuorisotyön tilastoista näkee, että kerhojen suosio on 1970-luvulta asti vähentynyt. Kerhotyötä täytyy kehittää sisällöllisesti niin, että lapsi haluaa osallistua siihen. Kerhonohjaajana toimiminen on nuorille tärkeä ja turvallinen kasvamisen ja toimimisen paikka seurakunnassa. Kerhotyön sisällön kehittämisen reunaehto on se, että16-vuotias nuori pystyy toimimaan ohjaajana. Haasteena työlle on kerhonohjaajien hartaus- ja uskonelämän tukeminen niin, että heistä kasvaisi aikuisia, jotka kokevat seurakuntayhteyden merkittäväksi omalle uskon elämälleen.