HJK:n tapahtumamarkkinointi junioreille
Tamminen, Kimmo; Ahmad, Amir (2012)
Tamminen, Kimmo
Ahmad, Amir
HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulu
2012
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2012120317810

Tiivistelmä
Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää HJK:n junioreiden osallistumista edustusjoukkueen Veikkausliigan kotiotteluihin. Toimeksiantajana toimi HJK Oy. Selvitimme miksi juniorit eivät käy otteluissa, ja mikä heidät saisi käymään otteluissa. Tavoitteena on saada tulevaisuudessa enemmän seuran omia junioreita seuraamaan HJK:n kotiotteluita paikan päälle.
Tutkimuksen teoriaosuus käsittelee jalkapallon asemaa Suomessa ja ulkomailla sekä urheilutapahtumaa kuluttajan silmin kuvattuna. Tutkimusmenetelmänä käytimme kvantitatiivista tutkimusmenetelmää. Toteutimme kyselyn 4:lle HJK:n juniorijoukkueelle heidän joukkueharjoitustensa yhteydessä. Kysely sisälsi 10 monivalintakysymystä ja 2 avointa kysymystä. Tutkimuksen kohderyhmään valitsimme 2 tyttö- sekä 2 poikajoukkuetta. Pidimme myös oleellisena, että kyselyyn vastaa sekä edustus-, että kaupunginosajoukkueita eri ikäluokista. Näin saimme mahdollisimman laajan skaalan ja tutkimusaineiston tutkimukseemme.
Kaikille HJK:n junioreille jaetaan kausikortti edustusjoukkueen Veikkausliigapeleihin, joka mahdollistaa ilmaisen sisäänpääsyn kaikkiin kotipeleihin. 77 % kyselyyn vastanneista HJK:n junioreista kävi vähintään kerran kaudessa seuraamassa edustusjoukkueen ottelua HJK:n kotikentällä Sonera Stadiumilla. 14 % kyselyyn vastanneista junioreista kertoi käyvänsä HJK:n kotiotteluissa vähintään 5 kertaa kaudessa, kun taas 23 % vastanneista ei käynyt peleissä lainkaan. Junioreiden ikä, sukupuoli tai asuinpaikka ei näytellyt merkittävää roolia kyselyvastauksissa.
Saadakseen lisää junioreita katsomoihin voisi HJK:n järjestää muutaman kerran kaudessa kotiottelustaan tapahtuman, johon myös junioreiden vanhemmat saisivat ilmaisen sisäänpääsyn. Myös tapaamiset edustusjoukkueen pelaajien ja junioreiden välillä voisivat olla kokeilemisen arvoisia.