Omaohjaajien kokemuksia huostaanotetun nuoren hoitoon motivoitumisesta ja motivoimisesta
Lavi, Suvi; Laitinen, Tuire (2012)
Lavi, Suvi
Laitinen, Tuire
Tampereen ammattikorkeakoulu
2012
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2012112716803
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2012112716803
Tiivistelmä
Opinnäytetyön tarkoituksena oli kuvata omaohjaajien kokemuksia huostaanotetun nuoren hoitoon motivoitumisesta ja motivoimisesta. Työelämäyhteytenä toimi perhetukikeskus, jonka asukkaat ovat 12–17-vuotiaita huostaanotettuja nuoria. Työn tavoitteena oli lisätä ymmärrystä nuoren hoitoon motivoitumiseen ja motivoimiseen liittyvistä seikoista sekä tuottaa tietoa, jonka perusteella omaohjaajat voivat tarvittaessa kehittää toimintaansa nuorten hoitoon ja motivoimisessa.
Opinnäytetyön menetelmänä käytettiin kvalitatiivista eli laadullista tutkimusmenetelmää. Tiedonantajina toimi neljä perhetukikeskuksessa työskentelevää omaohjaajaa ja aineiston keruu toteutettiin teemahaastatteluina. Kerätty aineisto analysoitiin käyttämällä aineistolähtöistä sisällönanalyysiä.
Tuloksista kävi ilmi, että omaohjaajien kokemuksen mukaan hoitoon motivoituminen ei ole yksiselitteinen käsite. Motivoituminen vaikuttaa nuoren käytökseen sekä työskentelyyn nuoren kanssa. Suuri osa omaohjaajien työstä on hoitoon motivoimista. Perheellä koettiin olevan merkittävä rooli nuoren hoitoon motivoitumisessa, mikä tulisi ottaa huomioon nuoren kanssa työskenneltäessä. Vuorovaikutussuhteen luomista pidettiin nuoren hoitoon motivoimisessa ensisijaisen tärkeänä. Nuoren hoitoon motivoimiseen käytettävät toimintatavat valitaan yksilöllisesti nuoren ikä, kehitystaso ja diagnoosi huomioon ottaen. Nuoren hoitoon motivoiminen sujuu pitkälti toiminnallisen tekemisen kautta. Kehittämiskohteiksi nousivat oman ammattitaidon sekä työryhmän yhteistyötaitojen kehittäminen. Kehittämiskohtia löytyi myös työvuorosuunnittelusta sekä hoitoprosessin sisällöstä. Erityisesti perhetyön tekemiseen tulisi panostaa entistä enemmän.
Vuorovaikutussuhteen luominen koettiin lähtökohdaksi kaikelle nuoren kanssa tehtävälle työlle ja näin ollen myös hoitoon motivoimiselle. Jatkotutkimusaiheena voisi selvittää, miten omaohjaajat kehittävät omia vuorovaikutustaitojaan. Opinnäytetyöprosessin aikana huomasimme, että aikaisempaa tutkimustietoa nuorten hoitoon motivoitumisesta ja motivoimisesta ei juuri ole. Tästä johtuen aihetta voisi tutkia lisää ja laajemmin.
Opinnäytetyön menetelmänä käytettiin kvalitatiivista eli laadullista tutkimusmenetelmää. Tiedonantajina toimi neljä perhetukikeskuksessa työskentelevää omaohjaajaa ja aineiston keruu toteutettiin teemahaastatteluina. Kerätty aineisto analysoitiin käyttämällä aineistolähtöistä sisällönanalyysiä.
Tuloksista kävi ilmi, että omaohjaajien kokemuksen mukaan hoitoon motivoituminen ei ole yksiselitteinen käsite. Motivoituminen vaikuttaa nuoren käytökseen sekä työskentelyyn nuoren kanssa. Suuri osa omaohjaajien työstä on hoitoon motivoimista. Perheellä koettiin olevan merkittävä rooli nuoren hoitoon motivoitumisessa, mikä tulisi ottaa huomioon nuoren kanssa työskenneltäessä. Vuorovaikutussuhteen luomista pidettiin nuoren hoitoon motivoimisessa ensisijaisen tärkeänä. Nuoren hoitoon motivoimiseen käytettävät toimintatavat valitaan yksilöllisesti nuoren ikä, kehitystaso ja diagnoosi huomioon ottaen. Nuoren hoitoon motivoiminen sujuu pitkälti toiminnallisen tekemisen kautta. Kehittämiskohteiksi nousivat oman ammattitaidon sekä työryhmän yhteistyötaitojen kehittäminen. Kehittämiskohtia löytyi myös työvuorosuunnittelusta sekä hoitoprosessin sisällöstä. Erityisesti perhetyön tekemiseen tulisi panostaa entistä enemmän.
Vuorovaikutussuhteen luominen koettiin lähtökohdaksi kaikelle nuoren kanssa tehtävälle työlle ja näin ollen myös hoitoon motivoimiselle. Jatkotutkimusaiheena voisi selvittää, miten omaohjaajat kehittävät omia vuorovaikutustaitojaan. Opinnäytetyöprosessin aikana huomasimme, että aikaisempaa tutkimustietoa nuorten hoitoon motivoitumisesta ja motivoimisesta ei juuri ole. Tästä johtuen aihetta voisi tutkia lisää ja laajemmin.