Runomuoto viittomakielen tulkkauksessa
Räihä, Neele; Vuorinen, Johanna (2012)
Räihä, Neele
Vuorinen, Johanna
Diakonia-ammattikorkeakoulu
2012
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201205036073
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201205036073
Tiivistelmä
TIIVISTELMÄ
Räihä, Neele & Vuorinen, Johanna. Runomuoto viittomakielen tulkkauksessa. Diak Länsi, Turku, kevät 2012, 55 s., 2 liitettä.
Diakonia-ammattikorkeakoulu, Viittomakielentulkin koulutusohjelma, viittomakielentulkki (AMK).
Tavoitteena oli tutkia, mitä eroa on suomenkielisellä ja viittomakielisellä runoudella ja mitä kielellisiä eroja tulkkauksessa tulisi ottaa huomioon. Runouden kääntäminen puhutusta kielestä toiseen on niin yleistä, että sitä on tutkittu enemmän kuin mitään muuta kirjallisuuden lajia. Runojen tulkkaaminen puhuttujen kielten välillä on kuitenkin epätyypillistä. Runoutta tulkataan jossain määrin suomalaiselle viittomakielelle, mutta siitä ei löydy juurikaan tutkimustietoa, jota haluttiin työssä kerätä ja kartoittaa.
Työhön sisältyi toiminnallinen osa, joka toteutettiin Turun Keskiaikaisilla markkinoilla kesällä 2011 tulkkaamalla kaksi turnajaisesitystä viittomakielelle. Turnajaisesityksen käsikirjoituksessa oli käytetty tyylikeinona puhuttujen kielten runoudelle tyypillistä riimiä eli loppusointua. Tulkkaukset tallennettiin myöhempää analysointia varten. Kirjallisessa osassa käsiteltiin suomenkielistä ja viittomakielistä runoutta sekä runouden kääntämistä ja tulkkaamista viittomakielelle. Tulososiossa analysoitiin toiminnallisena osana tehdyn käännöksen toimivuutta tulkkaustilanteessa. Analyysi toteutettiin poimimalla teoriaosuudesta viittomakieliselle runoudelle tyypillisiä piirteitä, jonka jälkeen havainnoitiin niiden esiintymistä toteutuneessa tulkkauksessa.
Runomuotoisten tekstien tulkkaamisessa viittomakielelle tulee huomioida viittomakieliselle runoudelle tyypillisiä piirteitä kuten viitottujen runojen rytmi, toisto, ei-manuaaliset elementit ja tilankäyttö. Myös käsimuotojen valinta on merkittävässä roolissa, sillä samaa käsimuotoa toistamalla tulkkauksesta saadaan runomuotoisempaa.
Valmistautuminen vaikuttaa tulkkauksen laatuun. Runoudessa sekä muoto että merkitys ovat tärkeitä, ja niiden tulisi välittyä myös tulkkauksessa. Tämän vuoksi runoutta on lähes mahdotonta tulkata kääntämättä tekstiä etukäteen, mikäli muoto ja merkitys halutaan säilyttää.
Asiasanat: runojen tulkkaus, valmisteltu tulkkaus, viittomakielinen runous, runous, Keskiaikaiset markkinat
Räihä, Neele & Vuorinen, Johanna. Runomuoto viittomakielen tulkkauksessa. Diak Länsi, Turku, kevät 2012, 55 s., 2 liitettä.
Diakonia-ammattikorkeakoulu, Viittomakielentulkin koulutusohjelma, viittomakielentulkki (AMK).
Tavoitteena oli tutkia, mitä eroa on suomenkielisellä ja viittomakielisellä runoudella ja mitä kielellisiä eroja tulkkauksessa tulisi ottaa huomioon. Runouden kääntäminen puhutusta kielestä toiseen on niin yleistä, että sitä on tutkittu enemmän kuin mitään muuta kirjallisuuden lajia. Runojen tulkkaaminen puhuttujen kielten välillä on kuitenkin epätyypillistä. Runoutta tulkataan jossain määrin suomalaiselle viittomakielelle, mutta siitä ei löydy juurikaan tutkimustietoa, jota haluttiin työssä kerätä ja kartoittaa.
Työhön sisältyi toiminnallinen osa, joka toteutettiin Turun Keskiaikaisilla markkinoilla kesällä 2011 tulkkaamalla kaksi turnajaisesitystä viittomakielelle. Turnajaisesityksen käsikirjoituksessa oli käytetty tyylikeinona puhuttujen kielten runoudelle tyypillistä riimiä eli loppusointua. Tulkkaukset tallennettiin myöhempää analysointia varten. Kirjallisessa osassa käsiteltiin suomenkielistä ja viittomakielistä runoutta sekä runouden kääntämistä ja tulkkaamista viittomakielelle. Tulososiossa analysoitiin toiminnallisena osana tehdyn käännöksen toimivuutta tulkkaustilanteessa. Analyysi toteutettiin poimimalla teoriaosuudesta viittomakieliselle runoudelle tyypillisiä piirteitä, jonka jälkeen havainnoitiin niiden esiintymistä toteutuneessa tulkkauksessa.
Runomuotoisten tekstien tulkkaamisessa viittomakielelle tulee huomioida viittomakieliselle runoudelle tyypillisiä piirteitä kuten viitottujen runojen rytmi, toisto, ei-manuaaliset elementit ja tilankäyttö. Myös käsimuotojen valinta on merkittävässä roolissa, sillä samaa käsimuotoa toistamalla tulkkauksesta saadaan runomuotoisempaa.
Valmistautuminen vaikuttaa tulkkauksen laatuun. Runoudessa sekä muoto että merkitys ovat tärkeitä, ja niiden tulisi välittyä myös tulkkauksessa. Tämän vuoksi runoutta on lähes mahdotonta tulkata kääntämättä tekstiä etukäteen, mikäli muoto ja merkitys halutaan säilyttää.
Asiasanat: runojen tulkkaus, valmisteltu tulkkaus, viittomakielinen runous, runous, Keskiaikaiset markkinat