”OLEN ÄITI, VAIKKA OLENKIN ETÄ-ÄITI” : Etä-äitien henkinen jaksaminen ja tuen tarve
Puhakka, Päivi; Villman, Irina (2012)
Puhakka, Päivi
Villman, Irina
Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu
2012
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201203223660
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201203223660
Tiivistelmä
Etä-äitiys on kasvava ilmiö yhteiskunnassamme. Etä-äidit tarvitsisivat tukea ulkopuolelta uudessa elämäntilanteessaan. Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli kuvata etä-äidin kokemusta henkisestä jaksamisestaan sekä hänen henkistä jaksamistaan heikentäviä ja edistäviä tekijöitä. Tavoitteena oli kartoittaa, millaista tukea etä-äiti oli saanut ja millaista tukea hän olisi tarvinnut. Tarkoituksena oli myös tuottaa tietoa, jonka avulla hoitotyön ammattilaiset voisivat paremmin huomioida etä-äidin avun tarpeen. Tutkimusmenetelmänä oli kvalitatiivinen tutkimus, ja aineisto kerättiin haastattelemalla seitsemää etä-äitiä eri puolilta Suomea. Saatu aineisto käsiteltiin sisällönanalyysillä.
Etä-äidit kokivat, että heti eron jälkeen heidän vointinsa oli heikko, mutta asioiden rutinoiduttua he tottuivat uuteen tilanteeseen. Etä-äidin oma vointi parani, vaikka ikävä lasta kohtaan säilyi aina. Etä-äitien saama apu oli ollut enimmäkseen läheisiltä ja ammattilaisilta saatua keskusteluapua. Lisää tukea ulkopuolelta kaivattiin vertaistukena ja henkilökohtaisena yhteydenottona.
Etä-äitien henkistä jaksamista heikentäviä tekijöitä olivat äidin omat negatiiviset tunteet, tuen puuttuminen ja uusi elämäntilanne. Pelko ulkopuolisuudesta lapsen elämässä ja lapsen kipuilu olivat myös jaksamista heikentäviä tekijöitä. Edistävästi etä-äitien henkiseen jaksamiseen vaikuttivat äidin omat sisäiset voimavarat sekä tuki läheisiltä ja ammattilaisilta. Toimiva vuorovaikutussuhde ex-puolison kanssa ja lapsi itsessään lisäsivät osaltaan etä-äidin henkisiä voimavaroja.
Etä-äidit kokivat, että heti eron jälkeen heidän vointinsa oli heikko, mutta asioiden rutinoiduttua he tottuivat uuteen tilanteeseen. Etä-äidin oma vointi parani, vaikka ikävä lasta kohtaan säilyi aina. Etä-äitien saama apu oli ollut enimmäkseen läheisiltä ja ammattilaisilta saatua keskusteluapua. Lisää tukea ulkopuolelta kaivattiin vertaistukena ja henkilökohtaisena yhteydenottona.
Etä-äitien henkistä jaksamista heikentäviä tekijöitä olivat äidin omat negatiiviset tunteet, tuen puuttuminen ja uusi elämäntilanne. Pelko ulkopuolisuudesta lapsen elämässä ja lapsen kipuilu olivat myös jaksamista heikentäviä tekijöitä. Edistävästi etä-äitien henkiseen jaksamiseen vaikuttivat äidin omat sisäiset voimavarat sekä tuki läheisiltä ja ammattilaisilta. Toimiva vuorovaikutussuhde ex-puolison kanssa ja lapsi itsessään lisäsivät osaltaan etä-äidin henkisiä voimavaroja.