Virtsan ominaispaino dopingtestauksessa
Nuuhkarinen, Tuulia (2011)
Nuuhkarinen, Tuulia
Savonia-ammattikorkeakoulu
2011
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2011120917847
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2011120917847
Tiivistelmä
Opinnäytetyön tarkoituksena oli verrata Suomen Antidopingtoimikunnan dopingnäytteistä mittaamia virtsan ominaispainoarvoja Yhtyneet Medix Laboratorioiden mittaamiin arvoihin samoista näytteistä. Lähtökohtana oli, että dopingtestitilanne pyritään aina järjestämään urheilijaa kunnioittaen ja suorittamaan joutuisasti ilman testitilanteen pitkittymistä. Testitilanne on pitkittynyt, jos urheilijan antama virtsanäyte on ollut ominaispainoltaan alle 1,005 g/ml. Tulosten pohjalta yhteistyöorganisaatio, Suomen Antidopingtoimikunta, voi arvioida testaustoimintansa laatua, pyrkiä ennakoimaan matalat ominaispainoarvot ja sen avulla ohjeistamaan urheilijaa nesteytyksessä ennen dopingtestitilannetta.
Tutkimus toteutettiin kvantitatiivisena tutkimuksena, jossa oli käytössä 2140:n dopingnäytteen ominaispainoarvot vuodelta 2010. Testausorganisaatio on kerännyt urheilijalta standardin mukaan niin monta virtsanäytettä, kunnes vaadittu ominaispainoraja on täyttynyt. Tässä tutkimuksessa urheilijakohtaisesti näytteitä oli yhdestä neljään, joista virtsan ominaispaino oli määritetty. Laboratorio määritti ominaispainon yleisesti ensimmäisestä ja viimeisestä dopingnäytteestä. Jos virtsanäyte on ollut ominaispainoltaan matala, eli alle 1,005 g/ml, se ei ole täyttänyt dopinganalyysiin vaadittavia ominaispaino kriteerejä. Tästä syystä urheilijan on antanut uuden näytteen. Tutkimuksen merkitystä on pohdittu myös bioanalyytikon työn näkökulmasta, laboratorioalan ammattilaisena, jolta virtsan tutkimiseen vaaditaan kykyä arvioida näytteen laatua ja analyysikelpoisuutta.
Tuloksista nousi esille, että 9 % näytteistä oli laimeita. Naiset antoivat suhteessa laimeampia näytteitä kuin miehet ja kilpailun ulkopuolella laimeita näytteitä mitattiin suhteessa enemmän kuin kilpailuissa. Pääsääntöisesti laboratoriossa määritetyt arvot olivat ominaispainoltaan korkeampia, kuin testausorganisaation kenttäolosuhteissa mittaamat arvot. Lajit, joista suhteellisesti mitattiin paljon laimeita näytteitä olivat ammunta, pyöräily ja salibandy. Tutkimuksen tulokset vastasivat tutkimusongelmiin monipuolisesti.
Tutkimus toteutettiin kvantitatiivisena tutkimuksena, jossa oli käytössä 2140:n dopingnäytteen ominaispainoarvot vuodelta 2010. Testausorganisaatio on kerännyt urheilijalta standardin mukaan niin monta virtsanäytettä, kunnes vaadittu ominaispainoraja on täyttynyt. Tässä tutkimuksessa urheilijakohtaisesti näytteitä oli yhdestä neljään, joista virtsan ominaispaino oli määritetty. Laboratorio määritti ominaispainon yleisesti ensimmäisestä ja viimeisestä dopingnäytteestä. Jos virtsanäyte on ollut ominaispainoltaan matala, eli alle 1,005 g/ml, se ei ole täyttänyt dopinganalyysiin vaadittavia ominaispaino kriteerejä. Tästä syystä urheilijan on antanut uuden näytteen. Tutkimuksen merkitystä on pohdittu myös bioanalyytikon työn näkökulmasta, laboratorioalan ammattilaisena, jolta virtsan tutkimiseen vaaditaan kykyä arvioida näytteen laatua ja analyysikelpoisuutta.
Tuloksista nousi esille, että 9 % näytteistä oli laimeita. Naiset antoivat suhteessa laimeampia näytteitä kuin miehet ja kilpailun ulkopuolella laimeita näytteitä mitattiin suhteessa enemmän kuin kilpailuissa. Pääsääntöisesti laboratoriossa määritetyt arvot olivat ominaispainoltaan korkeampia, kuin testausorganisaation kenttäolosuhteissa mittaamat arvot. Lajit, joista suhteellisesti mitattiin paljon laimeita näytteitä olivat ammunta, pyöräily ja salibandy. Tutkimuksen tulokset vastasivat tutkimusongelmiin monipuolisesti.