"TUNNEN OLEVANI VANHEMPI" : Tapaajavanhempien kokemuksia vanhemmuudestaan ja vuorovaikutuksestaan lapseen valvotuissa tapaamisissa Keski-Suomen Ensi- ja turvakodilla
Pant, Hanna (2011)
Pant, Hanna
Diakonia-ammattikorkeakoulu
2011
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2011092813309
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2011092813309
Tiivistelmä
Pant, Hanna "Tunnen olevani vanhempi." Valvotusti lapsiaan tapaavien vanhempien kokemuksia vanhemmuudestaan ja vuorovaikutuksestaan lapseen Keski-Suomen Ensi- ja turvakodilla. Pieksämäki, syksy 2011, 57 s., 3 liitettä. Diakonia-ammattikorkeakoulu, Diak Itä Pieksämäki. Sosiaalialan koulutusohjelma, sosionomi (AMK)+ Lastentarhanopettajan virkakelpoisuus.
Opinnäytetyön tavoitteena oli selvittää Keski-Suomen Ensi- ja turvakodilla valvotusti lapsiaan tapaavien vanhempien kokemuksia omasta vanhemmuudestaan ja vuorovaikutuksestaan lapsen kanssa. Lisäksi tavoitteena oli selvittää, millaista tukea tapaajavanhemmat kokevat tarvitsevansa työntekijöiltä vanhemmuuteen ja vuorovaikutukseen liittyvissä asioissa valvottujen tapaamisten aikana. Lisätavoitteena opinnäytetyölle oli selvittää myös työntekijänäkökulmasta tapaajavanhempien vanhemmuuteen ja vuorovaikutukseen liittyvät tukemisen menetelmät ja kehittämistarpeet.
Opinnäytetyön teoriaosuudessa tarkasteltiin perhettä, vanhemmuutta ja sen tukemista, vuorovaikutusta, vuorovaikutuksen kehittymistä ja sen tukemista sekä tapaamispaikkatoimintaa. Tutkimusaineisto koostui yhdeksän tapaajavanhemman täyttämästä kyselylomakkeesta sekä yhdestä tapaamispaikkatyöntekijän haastattelusta. Tutkimus toteutettiin pääasiallisesti kvantitatiivisella tutkimusmenetelmällä, mutta aineiston tarkastelussa käytettiin myös kvalitatiivista tutkimusmenetelmää. Kyselylomakkeen strukturoidut kysymykset käsiteltiin kvantitatiivisesti. Avoimien kysymysten ja teemahaastattelun analysoinnissa käytettiin kvalitatiivista menetelmää.
Tapaajavanhemmat kokivat, että vuorovaikutus heidän ja heidän lastensa välillä toimi valvotuissa tapaamisissa melko hyvin. Kaikki tapaajavanhemmat kokivat myös luottamussuhteen heidän ja heidän lapsensa välillä olevan erittäin hyvä tai melko hyvä. Yli puolet tapaajavanhemmista oli sitä mieltä, että valvotut tapaamiset olivat parantaneet heidän ja heidän lastensa välistä luottamusta. Kaikki kyselyyn vastanneet kokivat valvottujen tapaamisten vaikuttavan myönteisesti vanhemmuuteen; tapaamiset toivat varmuutta ja säännöllisyyttä elämään ja suhde lapsen kanssa läheni. Kolme neljäsosaa tapaajavanhemmista koki tapaamispaikkatyöntekijöiden tuen olevan riittävää valvotuissa tapaamisissa. Yksi neljäsosa kyselyyn vastanneista koki tarvitsevansa tapaamispaikkatyöntekijältä hieman enemmän tukea vanhemmuuteen ja vuorovaikutukseen.
Tapaamispaikkatyöntekijänäkökulmasta tapaajavanhempien tuen tarve vanhemmuuteen ja vuorovaikutukseen lapsen kanssa oli suurempaa tapaamisten alkuvaiheessa. Tuen tarve oli kuitenkin hyvin eritasoista tapaamisesta riippuen. Pääasiallisin työmenetelmä tapaamispaikkatyössä oli keskustelu. Työntekijän näkökulmasta vanhemmuutta ja vuorovaikutusta tukevia keskusteluja tulisi olla enemmän. Lisäksi tapaamispaikkatyöntekijä kertoi tapaajavanhempia tuettavan havainnoimalla ja antamalla palautetta. Positiivisen palautteen antaminen tapaajavanhemmalle oli tapaamispaikkatyöntekijän näkökulmasta ensiarvoisen tärkeää vanhemmuuteen ja vuorovaikutukseen tukemisessa.
Opinnäytetyön tavoitteena oli selvittää Keski-Suomen Ensi- ja turvakodilla valvotusti lapsiaan tapaavien vanhempien kokemuksia omasta vanhemmuudestaan ja vuorovaikutuksestaan lapsen kanssa. Lisäksi tavoitteena oli selvittää, millaista tukea tapaajavanhemmat kokevat tarvitsevansa työntekijöiltä vanhemmuuteen ja vuorovaikutukseen liittyvissä asioissa valvottujen tapaamisten aikana. Lisätavoitteena opinnäytetyölle oli selvittää myös työntekijänäkökulmasta tapaajavanhempien vanhemmuuteen ja vuorovaikutukseen liittyvät tukemisen menetelmät ja kehittämistarpeet.
Opinnäytetyön teoriaosuudessa tarkasteltiin perhettä, vanhemmuutta ja sen tukemista, vuorovaikutusta, vuorovaikutuksen kehittymistä ja sen tukemista sekä tapaamispaikkatoimintaa. Tutkimusaineisto koostui yhdeksän tapaajavanhemman täyttämästä kyselylomakkeesta sekä yhdestä tapaamispaikkatyöntekijän haastattelusta. Tutkimus toteutettiin pääasiallisesti kvantitatiivisella tutkimusmenetelmällä, mutta aineiston tarkastelussa käytettiin myös kvalitatiivista tutkimusmenetelmää. Kyselylomakkeen strukturoidut kysymykset käsiteltiin kvantitatiivisesti. Avoimien kysymysten ja teemahaastattelun analysoinnissa käytettiin kvalitatiivista menetelmää.
Tapaajavanhemmat kokivat, että vuorovaikutus heidän ja heidän lastensa välillä toimi valvotuissa tapaamisissa melko hyvin. Kaikki tapaajavanhemmat kokivat myös luottamussuhteen heidän ja heidän lapsensa välillä olevan erittäin hyvä tai melko hyvä. Yli puolet tapaajavanhemmista oli sitä mieltä, että valvotut tapaamiset olivat parantaneet heidän ja heidän lastensa välistä luottamusta. Kaikki kyselyyn vastanneet kokivat valvottujen tapaamisten vaikuttavan myönteisesti vanhemmuuteen; tapaamiset toivat varmuutta ja säännöllisyyttä elämään ja suhde lapsen kanssa läheni. Kolme neljäsosaa tapaajavanhemmista koki tapaamispaikkatyöntekijöiden tuen olevan riittävää valvotuissa tapaamisissa. Yksi neljäsosa kyselyyn vastanneista koki tarvitsevansa tapaamispaikkatyöntekijältä hieman enemmän tukea vanhemmuuteen ja vuorovaikutukseen.
Tapaamispaikkatyöntekijänäkökulmasta tapaajavanhempien tuen tarve vanhemmuuteen ja vuorovaikutukseen lapsen kanssa oli suurempaa tapaamisten alkuvaiheessa. Tuen tarve oli kuitenkin hyvin eritasoista tapaamisesta riippuen. Pääasiallisin työmenetelmä tapaamispaikkatyössä oli keskustelu. Työntekijän näkökulmasta vanhemmuutta ja vuorovaikutusta tukevia keskusteluja tulisi olla enemmän. Lisäksi tapaamispaikkatyöntekijä kertoi tapaajavanhempia tuettavan havainnoimalla ja antamalla palautetta. Positiivisen palautteen antaminen tapaajavanhemmalle oli tapaamispaikkatyöntekijän näkökulmasta ensiarvoisen tärkeää vanhemmuuteen ja vuorovaikutukseen tukemisessa.