Muumiperheen matkassa kohti suurta seikkailua - lasten sadutusta eri toimintaympäristöissä
Mattila, Hanna (2011)
Mattila, Hanna
Laurea-ammattikorkeakoulu
2011
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2011053010298
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2011053010298
Tiivistelmä
Tämä toiminnallinen opinnäytetyö toteutettiin yhteistyössä Päivälehden museon sekä erään helsinkiläisen päiväkodin kanssa syksyllä 2010. Päivälehden museon toiveena oli saada ohjattua toimintaa alle kouluikäisille lapsille. Opinnäytetyöni toimintakerrat painottuivat lopulta enemmän yhteistyöpäiväkodin suuntaan, sillä halusin työskennellä saman lapsiryhmän kanssa useamman kerran. Helsinkiläisestä päiväkodista sain mukaan opinnäytetyöhöni kymmenen hengen ryhmän viisivuotiaita lapsia, viisi tyttöä ja viisi poikaa. Toimintakertoja kahden pienryhmän kanssa tuli yhteensä kahdeksan.
Opinnäytetyön toiminnallisessa osiossa tutustuttiin Muumiperheeseen monin eri tavoin. Ennen jokaista sadutuskertaa luettiin Pikku-Myyn lähettämä kirje, joka johdatteli kohti satujen ja mielikuvituksen maailmaa. Ensimmäisellä toimintakerralla lapsille luettiin Muumi ja uskomaton kalareissu -kirja, jonka jälkeen lapset saivat kertoa omia satujaan. Sadut kirjasin ylös sadutus -menetelmän mukaisesti. Mielikuvitukselle annettiin tilaa ja mahdollista inspiraatiota haettiin myös toisenlaisista tiloista ja paikoista. Satu sai siivet alleen, kun lasten kanssa tehtiin retket metsään sekä Päivälehden museon Suuri seikkailu – Muumiperhe 65 vuotta juhlanäyttelyyn.
Lähes kaikki toimintakerrat pidettiin syys- lokakuussa. Ainoastaan projektin päätös lasten kanssa venyi joulukuulle. Tarkoituksena oli, että Muumit kulkivat jollakin tavalla mukana läpi kaikkien toimintakertojen. Ne esiintyivät lapsille luettavana satuna, elämyksellisenä näyttelynä, pieninä muovisina hahmoina sekä lasten omissa piirustuksissa. Lapsia ei pyydetty erikseen kertomaan satua Muumeista, vaan he saivat itse valita satujensa aiheet. Muumit olivat mukana vain tuomassa inspiraatiota kohti satujen maailmaa päätyen silti useampaankin lasten omaan satuun.
Arviointimenetelminä työssäni käytin itsearviointia, oppimispäiväkirjaa ja sadutustuokioiden dokumentointia videoimalla. Lasten havainnointi antoi mielestäni enemmän tietoa heidän kokemuksistaan kuin pelkkä palautekysely, johon he vastasivat. Palautetta toimintakerroista sain lapsiryhmän aikuisilta, jotka olivat tuokiota seuraamassa sekä ulkopuoliselta havainnoitsijalta. Museokäynnillä sain palautetta museon palvelukoordinaattorilta.
Lapset olivat mukana toiminnassa todella kiitettävästi ja muistoksi saatiin koottua satuvihko, jota lapset voivat lukea esimerkiksi päiväkodissa vielä toiminnan päätyttyäkin. Opin sadutuksesta varmasti enemmän toimiessani vain yhden ryhmän kanssa, sillä sain seurata, kuinka menetelmä tuli lapsille tutuksi ja kuinka he suhtautuivat siihen eri tilanteissa. Tulevaisuuden työssäni aion ehdottomasti kokeilla sadutusta uudelleen ja toivon sen jäävän pysyväksi menetelmäksi itselleni. Sosiaalialan ja museon yhteistyö tuottaa varmasti uutta osaamista museopedagogiikan kentälle ja samalla erilaisia mahdollisuuksia sosiaalialan työn tekemiseen.
Opinnäytetyön toiminnallisessa osiossa tutustuttiin Muumiperheeseen monin eri tavoin. Ennen jokaista sadutuskertaa luettiin Pikku-Myyn lähettämä kirje, joka johdatteli kohti satujen ja mielikuvituksen maailmaa. Ensimmäisellä toimintakerralla lapsille luettiin Muumi ja uskomaton kalareissu -kirja, jonka jälkeen lapset saivat kertoa omia satujaan. Sadut kirjasin ylös sadutus -menetelmän mukaisesti. Mielikuvitukselle annettiin tilaa ja mahdollista inspiraatiota haettiin myös toisenlaisista tiloista ja paikoista. Satu sai siivet alleen, kun lasten kanssa tehtiin retket metsään sekä Päivälehden museon Suuri seikkailu – Muumiperhe 65 vuotta juhlanäyttelyyn.
Lähes kaikki toimintakerrat pidettiin syys- lokakuussa. Ainoastaan projektin päätös lasten kanssa venyi joulukuulle. Tarkoituksena oli, että Muumit kulkivat jollakin tavalla mukana läpi kaikkien toimintakertojen. Ne esiintyivät lapsille luettavana satuna, elämyksellisenä näyttelynä, pieninä muovisina hahmoina sekä lasten omissa piirustuksissa. Lapsia ei pyydetty erikseen kertomaan satua Muumeista, vaan he saivat itse valita satujensa aiheet. Muumit olivat mukana vain tuomassa inspiraatiota kohti satujen maailmaa päätyen silti useampaankin lasten omaan satuun.
Arviointimenetelminä työssäni käytin itsearviointia, oppimispäiväkirjaa ja sadutustuokioiden dokumentointia videoimalla. Lasten havainnointi antoi mielestäni enemmän tietoa heidän kokemuksistaan kuin pelkkä palautekysely, johon he vastasivat. Palautetta toimintakerroista sain lapsiryhmän aikuisilta, jotka olivat tuokiota seuraamassa sekä ulkopuoliselta havainnoitsijalta. Museokäynnillä sain palautetta museon palvelukoordinaattorilta.
Lapset olivat mukana toiminnassa todella kiitettävästi ja muistoksi saatiin koottua satuvihko, jota lapset voivat lukea esimerkiksi päiväkodissa vielä toiminnan päätyttyäkin. Opin sadutuksesta varmasti enemmän toimiessani vain yhden ryhmän kanssa, sillä sain seurata, kuinka menetelmä tuli lapsille tutuksi ja kuinka he suhtautuivat siihen eri tilanteissa. Tulevaisuuden työssäni aion ehdottomasti kokeilla sadutusta uudelleen ja toivon sen jäävän pysyväksi menetelmäksi itselleni. Sosiaalialan ja museon yhteistyö tuottaa varmasti uutta osaamista museopedagogiikan kentälle ja samalla erilaisia mahdollisuuksia sosiaalialan työn tekemiseen.