Navigoinnin elektroniset apuvälineet
Kiljala, M.R.H (2011)
Kiljala, M.R.H
Lahden ammattikorkeakoulu
2011
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201105188503
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201105188503
Tiivistelmä
Tämän opinnäytetyön aiheena ovat merenkulkunavigoinnin elektronisina apuvälineinä käytetyt tutka, AIS-ajärjestelmä sekä GPS-pohjaiset laitteet. Opinnäytetyön tarkoituksena on selvittää, mitä tekijöitä navigointilaitteita hankittaessa tulee ottaa huomioon. Selvityksessä on otettu huomioon kansainvälinen ja kansallinen lainsäädäntö sekä merielektroniikan standardit.
Kansainvälisestä merenkulkulainsäädännöstä vastaa IMO, joka määrittelee SOLAS- ja COLREG-säädökset, joiden mukaan puolestaan määritellään tiettyjen navigointilaitteiden pakollisuus aluksissa. Suomessa lainsäädäntö on jaettu Liikenneturvallisuuskeskus Trafille ja Liikennevirastolle.
Merielektroniikan yleisin standardi on NMEA, mutta eri laitevalmistajilla on myös omia standardeja. Tämä hankaloittaa laitteiden yhteensovittamista alukseen.
Laitteista tutka on kauimmin käytössä ollut ja tutkan hyvä puoli on sen toimivuus kaikissa olosuhteissa, mutta laitteen käyttö ja tiedon tulkinta voi olla tottumattomalle käyttäjälle haasteellista. Tutkasignaalin virheet tulee tiedostaa pystyäkseen arvioimaan tutkanäytön antamaa tietoa. GPS-laitteet ovat helposti saatavilla ja helppokäyttöisiä, mutta niiden antamiin paikkatietoihin vaikuttavat tekijät tulee tunnistaa osatakseen arvioida sen paikkansapitävyyttä. GPS:n heikkoutena on se, ettei se anna tietoa tulevasta. AIS-järjestelmän päätoiminto huviveneilijöille on antaa tietoa muista vesillä liikkujista. AIS:stä ei ole vielä saatu irti koko sen potentiaalia.
Opinnäytetyön tulosten mukaan navigointivälineen valinta riippuu aluksesta, na-vigointitaidoista ja -tarpeista ja merialueesta, jolla liikutaan. Usean laitteen sa-manaikaisella käytöllä tai valiten käytön olosuhteiden mukaan saadaan tarkempi navigointivarmuus. Silti tulee muistaa, ettei yksikään elektroninen laite pysty korvaamaan perinteisiä navigointitaitoja.
Navigointiturvallisuus on aina ajankohtainen, sillä 90 prosenttia maailman kauppaliikenteestä liikkuu meritse. Myös huviveneily kasvaa jatkuvasti ihmisten vaurastuessa.
Kansainvälisestä merenkulkulainsäädännöstä vastaa IMO, joka määrittelee SOLAS- ja COLREG-säädökset, joiden mukaan puolestaan määritellään tiettyjen navigointilaitteiden pakollisuus aluksissa. Suomessa lainsäädäntö on jaettu Liikenneturvallisuuskeskus Trafille ja Liikennevirastolle.
Merielektroniikan yleisin standardi on NMEA, mutta eri laitevalmistajilla on myös omia standardeja. Tämä hankaloittaa laitteiden yhteensovittamista alukseen.
Laitteista tutka on kauimmin käytössä ollut ja tutkan hyvä puoli on sen toimivuus kaikissa olosuhteissa, mutta laitteen käyttö ja tiedon tulkinta voi olla tottumattomalle käyttäjälle haasteellista. Tutkasignaalin virheet tulee tiedostaa pystyäkseen arvioimaan tutkanäytön antamaa tietoa. GPS-laitteet ovat helposti saatavilla ja helppokäyttöisiä, mutta niiden antamiin paikkatietoihin vaikuttavat tekijät tulee tunnistaa osatakseen arvioida sen paikkansapitävyyttä. GPS:n heikkoutena on se, ettei se anna tietoa tulevasta. AIS-järjestelmän päätoiminto huviveneilijöille on antaa tietoa muista vesillä liikkujista. AIS:stä ei ole vielä saatu irti koko sen potentiaalia.
Opinnäytetyön tulosten mukaan navigointivälineen valinta riippuu aluksesta, na-vigointitaidoista ja -tarpeista ja merialueesta, jolla liikutaan. Usean laitteen sa-manaikaisella käytöllä tai valiten käytön olosuhteiden mukaan saadaan tarkempi navigointivarmuus. Silti tulee muistaa, ettei yksikään elektroninen laite pysty korvaamaan perinteisiä navigointitaitoja.
Navigointiturvallisuus on aina ajankohtainen, sillä 90 prosenttia maailman kauppaliikenteestä liikkuu meritse. Myös huviveneily kasvaa jatkuvasti ihmisten vaurastuessa.