Projektista inhimillisesti hyvään arkeen : Suomen Punaisen Ristin ammatilliseen lomitusprojektiin osallistuneiden tuen tarve projektia lopetettaessa
Pokkinen, Maija (2010)
Pokkinen, Maija
Laurea-ammattikorkeakoulu
2010
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2010112916069
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2010112916069
Tiivistelmä
Tarkoituksenani oli tutkia opinnäytetyössäni, miten pitkään kestänyt projekti lopetetaan ilman, että projektin loppumisesta aiheutuu ylimääräistä inhimillistä kärsimystä projektiin osallistuneille ihmisille. Keskeistä opinnäytetyössäni oli myös, miten projektiin osallistuneiden ihmisten mahdolliseen henkisen tuen tarpeeseen voitaisiin vastata projektin loppuessa.
Tutkimuskohteenani oli vuoden 2009 lopussa päättynyt Suomen Punaisen Ristin lähes 20 vuotta kestänyt omaishoitajien ammatillinen lomitusprojekti, joka palveli toimintavuosiensa aikana tuhansia ihmisiä. Tutkimukseeni osallistui neljä lomitustoiminnan loppuvaiheessa mukana ollutta omaishoitajaa ja neljä projektin työntekijää. Tutkimukseen osallistuneista omaishoitajista kaksi oli aviopuolisonsa omaishoitajia, yksi hoiti äitiään ja yksi oli lastensa omaishoitaja.
Opinnäytetyöni tutkimusmenetelminä käytin teemahaastatteluja. Teemahaastattelut toteutin yksilöhaastatteluina ja haastattelutulokset purin anonyymeinä muistiinpanoja ja nauhamateriaalia hyödyntäen. Työn teoreettisen viitekehyksen muodostivat projekti- ja kriisityön teoriat sekä omaishoitajien lomitustoimintaa koskeva tutkimusmateriaali. Opinnäytetyössäni tarkastelin omaishoitajuutta ja omaishoitajien asemaa myös yhteiskunnallisesta näkökulmasta, näin muodostui kattava kokonaiskuva omaishoitajien tämänhetkisestä tilanteesta osana suomalaista sosiaalipalvelujärjestelmää.
Keskeiseksi tutkimustulokseksi nousi omaishoitajien henkisen tuen tarve projektin lopetusvaiheessa. Osa haastatelluista omaishoitajista koki jääneensä yksin projektin loputtua ja kaikki haastatellut omaishoitajat olisivat kaivanneet muun muassa mahdollisuutta keskusteluun ja informatiiviseen apuun. Projektissa mukana olleiden työntekijöiden tilanne ja ajatukset projektin loppuvaiheessa vaihtelivat sen mukaan, mikä heidän elämäntilanteensa oli. Työelämässä jatkavien työntekijöiden tuen tarve näyttäytyi kuitenkin suurempana kuin eläkkeelle siirtyvien työntekijöiden tuen tarve. Tuen tarpeen lisäksi tutkimuksessani nousi esille sekä omaishoitajien että työntekijöiden järkytys hyväksi koetun projektin loppumisesta.
Tulevaisuudessa tutkimustuloksia voidaan hyödyntää muun muassa omaishoitajia koskevassa päätöksenteossa. Tutkimustulokset ovat sovellettavissa myös erilaisiin projekteihin niiden lopetusvaiheessa.
Tutkimuskohteenani oli vuoden 2009 lopussa päättynyt Suomen Punaisen Ristin lähes 20 vuotta kestänyt omaishoitajien ammatillinen lomitusprojekti, joka palveli toimintavuosiensa aikana tuhansia ihmisiä. Tutkimukseeni osallistui neljä lomitustoiminnan loppuvaiheessa mukana ollutta omaishoitajaa ja neljä projektin työntekijää. Tutkimukseen osallistuneista omaishoitajista kaksi oli aviopuolisonsa omaishoitajia, yksi hoiti äitiään ja yksi oli lastensa omaishoitaja.
Opinnäytetyöni tutkimusmenetelminä käytin teemahaastatteluja. Teemahaastattelut toteutin yksilöhaastatteluina ja haastattelutulokset purin anonyymeinä muistiinpanoja ja nauhamateriaalia hyödyntäen. Työn teoreettisen viitekehyksen muodostivat projekti- ja kriisityön teoriat sekä omaishoitajien lomitustoimintaa koskeva tutkimusmateriaali. Opinnäytetyössäni tarkastelin omaishoitajuutta ja omaishoitajien asemaa myös yhteiskunnallisesta näkökulmasta, näin muodostui kattava kokonaiskuva omaishoitajien tämänhetkisestä tilanteesta osana suomalaista sosiaalipalvelujärjestelmää.
Keskeiseksi tutkimustulokseksi nousi omaishoitajien henkisen tuen tarve projektin lopetusvaiheessa. Osa haastatelluista omaishoitajista koki jääneensä yksin projektin loputtua ja kaikki haastatellut omaishoitajat olisivat kaivanneet muun muassa mahdollisuutta keskusteluun ja informatiiviseen apuun. Projektissa mukana olleiden työntekijöiden tilanne ja ajatukset projektin loppuvaiheessa vaihtelivat sen mukaan, mikä heidän elämäntilanteensa oli. Työelämässä jatkavien työntekijöiden tuen tarve näyttäytyi kuitenkin suurempana kuin eläkkeelle siirtyvien työntekijöiden tuen tarve. Tuen tarpeen lisäksi tutkimuksessani nousi esille sekä omaishoitajien että työntekijöiden järkytys hyväksi koetun projektin loppumisesta.
Tulevaisuudessa tutkimustuloksia voidaan hyödyntää muun muassa omaishoitajia koskevassa päätöksenteossa. Tutkimustulokset ovat sovellettavissa myös erilaisiin projekteihin niiden lopetusvaiheessa.