”Käykö se kipiää?” : Kolme-kuusi-vuotiaan lapsen valmistaminen katetroimista varten
Tuura, Mervi (2005)
Tuura, Mervi
Kajaanin ammattikorkeakoulu
2005
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2010111714580

Tiivistelmä
Lapsen valmistaminen toimenpidettä varten luo haasteita sekä lapsen vanhemmille että hoitohenkilö-kunnalle. Katetrointi toimenpiteenä on erittäin intiimi, joten kolme-kuusi-vuotiaan kohdalla on nouda-tettava perinpohjaista valmistelua ja lapsen kokonaisvaltaista huomioonottamista. Hyvin valmisteltu ja ohjattu lapsi selviää katetroinnista helpommin kuin lapsi, joka joutuu katetroitavaksi yllättäen.
Opinnäytetyöni tarkoituksena oli suunnitella ja tuottaa opaslehtinen katetrointiin tulevan lapsen van-hemmille, jotta he osaisivat valmistaa lastaan kotona oikein. Lisäksi tein raporttiosan hoitohenkilökun-nalle. Työn tilaajana toimi Kainuun keskussairaalan lastentautien poliklinikka. Opaslehtistä he käyttävät liitteenä potilaille lähtevien kutsukirjeiden mukana. Tavoitteena oli auttaa vanhempia ja hoitohenkilö-kuntaa valmistamaan lasta katetrointiin oikein. Perimmäinen hyöty opaslehtisestä on katetrointiin tule-valle lapselle.
Opaslehtisen taustalla oleva tieto on hankittu kirjallisuudesta ja se pohjaa aikaisempiin tutkimuksiin. Opaslehtinen on tehty käyttämällä Microsoft Publisher 2002-ohjelmaa. Opaslehtinen sisältää ohjeita lapsen vanhemmille kuinka valmistaa lastaan katetrointia varten.
Tutkimustehtävinä oli kuvata lapsen valmistamiseen katetrointia varten liittyvät keskeiset asiat sekä tuottaa opaslehtinen. Tutkimusmenetelmä on kvalitatiivinen.
Jatkotutkimusaiheina opiskelijat voisivat tuottaa opaslehtisen tai ohjeen yksi-kolme-vuotiaille tai kuutta ikävuotta vanhemmille lapsille. Opiskelijat voisivat tutkia onko tässä opinnäytetyössä tehdystä opasleh-tisestä ollut hyötyä lapsen valmistamisessa sekä tuottaa ohjeet lapsen katetroimisesta hoitohenkilökun-nalle.