Siellä oli hyvä kasvaa : tutkimus Pienperheyhdistyksen seikkailuprojektin (1995–1997) merkityksestä jäsenperheille
Hälinen, Sari (2010)
Hälinen, Sari
Humanistinen ammattikorkeakoulu
2010
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2010081712691
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2010081712691
Tiivistelmä
Opinnäytetyöni on työelämälähtöinen, kvalitatiivinen tutkimus Pienperheyhdistyksen seik-kailuprojektista vuosina 1995–1997. Työni tilaajana toimi Pienperheyhdistys ja tutkimuksessani haastattelin kahdeksaa Pienperheyhdistyksen jäsenperheen jäsentä. Haastateltavistani perheistä äitejä oli kuusi, jotka ovat iältään 40- 55 -vuotiaita ja lapsia kaksi, jotka olivat 20–27 -vuotiaita, ja he edustivat molempaa sukupuolta.
Opinnäytetyöni teemahaastateltavat osallistuivat vuosina 1995–1997, vuoden verran kestävään seikkailuprojektiin, jossa yhdistyy elämyspedagogiikka ja jäsenperhetyö. Osallistumi-nen yhdistyksen jäsenperhetyöhön ennen ja jälkeen seikkailuprojektin, on ollut vaihtelevaa. Perheet kävivät patikkaretkillä, melomassa ja pyöräretkillä Suomessa ja Virossa. Seikkailuprojektin tarkoitukse-na oli vahvistaa perheen sisäistä dynamiikkaa, tutustuttaa heidät toisiin yksinhuoltajaperheisiin ja antaa heille uusia kokemuksia.
Tutkimukseni kohdistui Pienperheyhdistyksen jäsenperhetoimintaan ja siihen, kuinka se on ollut sosi-aalisesti vahvistavaa. Työni tieteellisen viitekehyksen raamit ovat perhekäsityksessä ja avaan tuota aihepiiriä perheen instituution, yksinhuoltajuuden näkökulmasta, sekä Pienperheyhdistyksen ja sen jäsenperhetoiminnan pääperiaatteiden kautta. Tutkimuksessani fenomenologinen tutkimustyyli pysyi työn punaisena lankana, sillä tutkimusaiheeni on vahvasti jäsenperheiden kokemuksiin perustuva.
Analysoin haastattelut teemoittain joista on luettavissa tutkimukseni tulokset Seikkailuprojekti oli vah-vistanut erityisesti äitejä siten, että projekti tuki heidän vanhemmuuttaan. Äidit kokivat saaneensa kas-vatustyöhönsä uusia työkaluja, vahvistusta kasvattajan rooliin sekä voimaa yhteisöstä, jossa oli sa-massa tilanteessa olevia henkilöitä. Sosiaalisten verkostojen laajentuminen sekä vertaistuki muodos-tuivat vanhemmille kantavaksi voimaksi yhdistyksen seikkailuprojektissa, vaikka kaikki haastattelemani vanhemmat eivät sitä aktiivisesti toiminnasta hakeneet. Jäsenperheiden lasten haastattelussa itse toi-minnalla ei ollut mainittavaa sosiaalista vahvistumisen kontekstia, ainakaan tiedollisesti. Heille seikkai-luprojekti oli tekemistä, jonka pääpainona olivat äidit, jotka saivat toiminnan kautta tukiverkostoja.
Opinnäytetyöni oli erinomainen tapa tutustua tämänkaltaiseen perhetyöhön, vaikkakin haasteellisuutta lisäsi se, että tutkin haastattelujen kautta projektia, joka on ollut voimissaan n. 15 vuotta sitten. Perus-teemat ovat kuitenkin ajankohtaisia vieläkin yksinhuoltajien perhe-elämässä. Yhteisöpedagogina tämä on laajentanut työalan kenttää ja syventänyt ymmärrystäni yksinhuoltajuuden arjen haasteista. Käsityk-seni seikkailukasvatuksesta sosiaalisen vahvistamisen työkaluna on avartanut käsitystäni siitä, että yhdessä kokemat asiat tekemisen kautta, vahvistavat perhettä, sekä yksilöä. Aiheessa on myös poten-tiaalia jatkotutkimukselle, erityisesti Pienperheyhdistyksen toimintaan sitoutumisen ja toiminnan kehit-tämisen näkökulmasta katsottuna sekä siitä, millaisia kokonaisvaltaisia elämän eväitä toiminta on anta-nut koko perheelle.
Opinnäytetyöni teemahaastateltavat osallistuivat vuosina 1995–1997, vuoden verran kestävään seikkailuprojektiin, jossa yhdistyy elämyspedagogiikka ja jäsenperhetyö. Osallistumi-nen yhdistyksen jäsenperhetyöhön ennen ja jälkeen seikkailuprojektin, on ollut vaihtelevaa. Perheet kävivät patikkaretkillä, melomassa ja pyöräretkillä Suomessa ja Virossa. Seikkailuprojektin tarkoitukse-na oli vahvistaa perheen sisäistä dynamiikkaa, tutustuttaa heidät toisiin yksinhuoltajaperheisiin ja antaa heille uusia kokemuksia.
Tutkimukseni kohdistui Pienperheyhdistyksen jäsenperhetoimintaan ja siihen, kuinka se on ollut sosi-aalisesti vahvistavaa. Työni tieteellisen viitekehyksen raamit ovat perhekäsityksessä ja avaan tuota aihepiiriä perheen instituution, yksinhuoltajuuden näkökulmasta, sekä Pienperheyhdistyksen ja sen jäsenperhetoiminnan pääperiaatteiden kautta. Tutkimuksessani fenomenologinen tutkimustyyli pysyi työn punaisena lankana, sillä tutkimusaiheeni on vahvasti jäsenperheiden kokemuksiin perustuva.
Analysoin haastattelut teemoittain joista on luettavissa tutkimukseni tulokset Seikkailuprojekti oli vah-vistanut erityisesti äitejä siten, että projekti tuki heidän vanhemmuuttaan. Äidit kokivat saaneensa kas-vatustyöhönsä uusia työkaluja, vahvistusta kasvattajan rooliin sekä voimaa yhteisöstä, jossa oli sa-massa tilanteessa olevia henkilöitä. Sosiaalisten verkostojen laajentuminen sekä vertaistuki muodos-tuivat vanhemmille kantavaksi voimaksi yhdistyksen seikkailuprojektissa, vaikka kaikki haastattelemani vanhemmat eivät sitä aktiivisesti toiminnasta hakeneet. Jäsenperheiden lasten haastattelussa itse toi-minnalla ei ollut mainittavaa sosiaalista vahvistumisen kontekstia, ainakaan tiedollisesti. Heille seikkai-luprojekti oli tekemistä, jonka pääpainona olivat äidit, jotka saivat toiminnan kautta tukiverkostoja.
Opinnäytetyöni oli erinomainen tapa tutustua tämänkaltaiseen perhetyöhön, vaikkakin haasteellisuutta lisäsi se, että tutkin haastattelujen kautta projektia, joka on ollut voimissaan n. 15 vuotta sitten. Perus-teemat ovat kuitenkin ajankohtaisia vieläkin yksinhuoltajien perhe-elämässä. Yhteisöpedagogina tämä on laajentanut työalan kenttää ja syventänyt ymmärrystäni yksinhuoltajuuden arjen haasteista. Käsityk-seni seikkailukasvatuksesta sosiaalisen vahvistamisen työkaluna on avartanut käsitystäni siitä, että yhdessä kokemat asiat tekemisen kautta, vahvistavat perhettä, sekä yksilöä. Aiheessa on myös poten-tiaalia jatkotutkimukselle, erityisesti Pienperheyhdistyksen toimintaan sitoutumisen ja toiminnan kehit-tämisen näkökulmasta katsottuna sekä siitä, millaisia kokonaisvaltaisia elämän eväitä toiminta on anta-nut koko perheelle.