Sarjakuvat vaikuttamisen välineenä : Mitä on olla nuori Mikkelissä?
Hynninen, Sanna (2010)
Hynninen, Sanna
Mikkelin ammattikorkeakoulu
2010
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2010061512213
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2010061512213
Tiivistelmä
Opinnäytetyöni käsittelee Mikkelissä loppuvuodesta 2009 toteutettua nuorten sarjakuvaprojektia.
Projektiin osallistui neljä yläkouluikäistä tyttöä, jotka piirsivät yhdessä pohdituista ja kehitellyistä aiheista
yhteensä kahdeksan sarjakuvaa. Yleisenä teemana kaikissa sarjakuvissa oli kysymys ”Mitä on olla nuori
Mikkelissä”. Yhteistyökumppanina projektissa toimi Mikkelin lasten ja nuorten kuvataidekoulu ja
erityisesti kuvataidekoulun opettaja Anna Siiriäinen. Nuorten toteuttamista sarjakuvista koottiin näyttely,
joka kiersi joulukuusta 2009 maaliskuuhun 2010 saakka Mikkelin seudun kirjastoja. Näyttelyiden mukana
kulki kommentointivieraskirja johon näyttelyyn tutustuneet henkilöt ja ryhmät saivat kirjoittaa
ajatuksiaan esim. töiden aiheista, mikkeliläisnuorten arjesta ja projektista yleensäkin.
Projektin tarkoituksena oli selvitellä, voisivatko nuoret saada ääntään ja mielipiteitään kuuluviin
sarjakuvan avulla. Tahdoin kokeilla piakkoin valmistuvana yhteisöpedagogina, voisinko
kasvatustyöntekijänä auttaa nuoria huomaamaan sarjakuvissa piilevät voimavarat ja samalla herätellä
heitä pohtimaan mikkeliläisnuorten arkea.
Opinnäytetyöni viitekehyksenä olen käyttänyt kasvatusfilosofi Paulo Freiren kasvatusajatuksia,
sosiaalipedagogiikkaa ja näitä tukien sosiokulttuurisen innostamisen sekä yhteisötaiteen teorioita.
Opinnäytetyöni on laadullinen, eli kvalitatiivinen tutkimus jossa käytin tutkimusmenetelmänä ryhmän
toimintaan osallistuvaa havainnointia. Laadin vapaamuotoista, osittain myös sarjakuvina toteutettua
tutkimuspäiväkirjaa lähes koko opinnäytetyöprosessini ajan ja käsittelen työssäni myös päiväkirjaani ja
koko tutkimusprosessin kulkua.
Pedagogisen pohjan huonona ja hyvänä puolena on tietty teoreettinen abstraktius joka ei aseta liian
tarkkoja rajoja toiminnalle – teorioiden muokkaaminen tähän päivään soveltuvaksi onnistuu mutta
toisaalta vaatii myös runsaasti aikaa ja paneutumista. Työskentelytapa eroaa jonkun verran formaalin
kasvatuksen parissa totutuista toimintatavoista ja tällainen työskentely vaatii totutteluaikaa niin
kohderyhmältä kuin ohjaajaltakin. Nuorten sarjakuvaprojekti oli kuitenkin mielestäni onnistunut kokeilu
ja sen aikana on tehty hyvää ja arvokasta pohjustusta samankaltaisen projektin uudelleen toteuttamiseksi.
Projektiin osallistui neljä yläkouluikäistä tyttöä, jotka piirsivät yhdessä pohdituista ja kehitellyistä aiheista
yhteensä kahdeksan sarjakuvaa. Yleisenä teemana kaikissa sarjakuvissa oli kysymys ”Mitä on olla nuori
Mikkelissä”. Yhteistyökumppanina projektissa toimi Mikkelin lasten ja nuorten kuvataidekoulu ja
erityisesti kuvataidekoulun opettaja Anna Siiriäinen. Nuorten toteuttamista sarjakuvista koottiin näyttely,
joka kiersi joulukuusta 2009 maaliskuuhun 2010 saakka Mikkelin seudun kirjastoja. Näyttelyiden mukana
kulki kommentointivieraskirja johon näyttelyyn tutustuneet henkilöt ja ryhmät saivat kirjoittaa
ajatuksiaan esim. töiden aiheista, mikkeliläisnuorten arjesta ja projektista yleensäkin.
Projektin tarkoituksena oli selvitellä, voisivatko nuoret saada ääntään ja mielipiteitään kuuluviin
sarjakuvan avulla. Tahdoin kokeilla piakkoin valmistuvana yhteisöpedagogina, voisinko
kasvatustyöntekijänä auttaa nuoria huomaamaan sarjakuvissa piilevät voimavarat ja samalla herätellä
heitä pohtimaan mikkeliläisnuorten arkea.
Opinnäytetyöni viitekehyksenä olen käyttänyt kasvatusfilosofi Paulo Freiren kasvatusajatuksia,
sosiaalipedagogiikkaa ja näitä tukien sosiokulttuurisen innostamisen sekä yhteisötaiteen teorioita.
Opinnäytetyöni on laadullinen, eli kvalitatiivinen tutkimus jossa käytin tutkimusmenetelmänä ryhmän
toimintaan osallistuvaa havainnointia. Laadin vapaamuotoista, osittain myös sarjakuvina toteutettua
tutkimuspäiväkirjaa lähes koko opinnäytetyöprosessini ajan ja käsittelen työssäni myös päiväkirjaani ja
koko tutkimusprosessin kulkua.
Pedagogisen pohjan huonona ja hyvänä puolena on tietty teoreettinen abstraktius joka ei aseta liian
tarkkoja rajoja toiminnalle – teorioiden muokkaaminen tähän päivään soveltuvaksi onnistuu mutta
toisaalta vaatii myös runsaasti aikaa ja paneutumista. Työskentelytapa eroaa jonkun verran formaalin
kasvatuksen parissa totutuista toimintatavoista ja tällainen työskentely vaatii totutteluaikaa niin
kohderyhmältä kuin ohjaajaltakin. Nuorten sarjakuvaprojekti oli kuitenkin mielestäni onnistunut kokeilu
ja sen aikana on tehty hyvää ja arvokasta pohjustusta samankaltaisen projektin uudelleen toteuttamiseksi.