Vertaisryhmien ja neuvolan yhteistyön kehittäminen osana Porvoon neuvolatalo hanketta
Kutvonen, Pia; Koivula, Katriina; Nord, Anne (2010)
Kutvonen, Pia
Koivula, Katriina
Nord, Anne
Laurea-ammattikorkeakoulu
2010
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2010052710699

Tiivistelmä
Valtioneuvosto on päättänyt vuonna 2001 Terveys 2015 kansanterveysohjelmasta, joka perustuu Maailman terveysjärjestö WHO:n Health for All ohjelmaan (Sosiaali –ja terveysministeriö 2001). Terveys 2015 on yhteistyöohjelma, jonka tarkoituksena on pyrkiä terveyden tukemiseen ja edistämiseen kaikilla yhteiskunnan sektoreilla ja eri hallinnon aloilla (Sosiaali –ja terveysministeriö 2001). Ohjelman mukaisesti kunnissa on pyritty lisäämään moniammatillista yhteistyötä väestön terveyden ja elinolojen parantamiseksi erilaisten paikallisten hankkeiden avulla. Terveys 2015 ohjelmassa mainitaan terveydenhuollon yhteistyötahona vapaaehtoisuuteen perustuvat ns. kolmannen sektorin toimijat. Kolmannen sektorin toiminta tapahtuu usein vertaisryhmissä, joissa kokemus yhdistää ryhmien vetäjiä ja osallistujia.
Porvoon neuvoloissa ollaan siirtymässä laajennettuun moniammatilliseen perhevalmennukseen. Tavoitteena on saada sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten osaaminen tehokkaasti kohdennettua lapsiperheiden tarpeisiin. Laajennetussa perhevalmennuksessa on tarkoituksena huomioida myös vertaistoimijat perheiden tukijoina. Opinnäytetyö käsittelee vertaistoimintaa yleisesti sekä neuvolan ja vertaistoiminnan yhteistyötä. Porvoon hankkeeseen liittyen opinnäytetyössä haastateltiin porvoolaisia vertaisryhmävetäjiä neuvolan ja vertaisryhmien yhteistyöstä.
Opinnäytetyössä käytettiin kvalitatiivista eli laadullista tutkimusmenetelmää. Porvoolaisia vertaisvetäjiä haastateltiin teemahaastattelun keinoin. Opinnäytetyössä kuvataan haastateltavien ajatuksia suunnitteilla olevasta toiminnasta. Haastateltavien joukko on niin pieni, ettei sen perusteella voi tehdä yleistyksiä, mutta saatu materiaali on kiinnostavaa kuvatessaan kahden hyvin suositun ja elinvoimaisen ryhmän ajatuksia.
Teemahaastattelussa vertaisvetäjät toivoivat neuvolayhteistyöltä tasaveroista kumppanuutta ja vuorovaikutusta vertaisten ja viranomaisten välillä. Teemoja, jotka haastattelussa tulivat esiin olivat kumppanuus, voimavarat, auttaminen, saatavuus ja vuorovaikutus. Haastateltavien mukaan vertaistoimijoiden voimavaroja ovat toimivat tilat, yhteistyökumppaneiden arvostus ja hyvä tiedon kulku. Vertaisille toivottiin mm. mahdollisuutta pitää yhteisiä palavereita neuvolatyöntekijöiden kanssa tai muuta yhteistä keskustelufoorumia.
Porvoon neuvoloiden ja vertaisvetäjien yhteistyö on vasta aluillaan. Nyt tehty opinnäytetyö voi toimia alkutilanteen kartoituksena ja vertailukohtana tuleville tutkimuksille. Kun Porvoon neuvolatalon toiminnasta on enemmän tietoa, esimerkiksi vertaisryhmien käyttöön tarjottavista tiloista, kiinnostus on oletettavasti jo suurempaa.
Avainsanat: vertaistuki, yhteistyö, vuorovaikutus, kokemusten jakaminen